Kutsuttu

Tukhoman metrossa  tapahtumamainosten keskellä on energisoiva keltainen kukka ja teksti: ”Du är inbjuden”.  Kun jatkaa lukemista, huomaa tulleensa kutsutuksi kirkkoon  kuuntelemaan musiikkia, osallistumaan jumalanpalveluksiin, poikkeamaan kahville ja hiljentymään. Kutsuja on Svenskakyrkan.

Koska en Tukhomassa käydessäni ottanut kutsua vastaan, minua kiinnostaisi tietää, onko mainosten myötä kirkossakäynti lisääntynyt ja toisaalta, onko hiljentyminen kirkossa keskellä päivää myös mahdollista. Porvoon tuomiokirkossa olen törmännyt lukuisiin turisteihin kirkollisten toimitusten välillä.  Harva heistä näyttää siltä, että he olisivat tulleet kirkkoon nimenomaan hiljentymään.  Toimitusten ajaksi kirkon ovet suljetaan ja turisteja kielletään kuljeskelemasta kirkossa valokuvaamassa. Puhuminenkin on kiellettyä.  Mieluusti eivät saisi turistit toimitukseen osallistuakaan, mutta joskus olen nähnyt jonkun turistin kirkon takapenkissä, pylvään takana piilossa.

 Joidenkin  on todella vaikea ymmärtää, että Porvoon tuomiokirkko ei ole museo, vaan nimenomaan kirkko, jossa hiljennytään, rukoillaan, lauletaan virsiä, vihitään, kastetaan, hautaan siunataan ja toimitetaan messuja ja pidetään konsertteja.  Ja toisalta myös paikka, jossa kanttoreille on annettava harjoitusrauha ja pian vihittäville pareille tila ja aika harjoitella tulevaa toimitusta.  Nämä kirkkoon kuuluvat toiminnat menevät turisteille suunnatun kirkonesittelyn edelle.   Tokihan se harmittaa, jos on kaukaa tullut kaunista historiallista kirkkoa ihailemaan ja se ei kovin kauan onnistu, kun toimitukset rullaavat  kesälauantaisin vain 10 minuutin tauoilla.

Ymmärrän harmituksen ja samalla harmitellen ihmettelen, miten pyhyyden ymmärtäminen on ajassamme hiipunut. Porvoon tuomiokirkko on niin suosittu toimituskirkko, että vain turistien esittelykohteeksi – tai hiljentymispaikaksikaan ko. kirkko ei kesäisinä viikonloppuina  repeä.  

Hiljentyminen tuntuu olevan monelle todella vaikeaa.  Jatkuvaan meluun ja tekemispakkoon kasvaneelle se voi olla jopa mahdotonta.  Senkin taidon voi iästä riippuen oppia ja opetella. Siksi Svenskakyrkanin kutsu kirkkoon hiljentymään on tärkeä.   Jos ei koskaan hiljenny, kadottaa itsensä, sielu ei pysy oikein menossa mukana. 

Moni suomalainen on ns. mökkihullu. Itikoiden keskellä skutsissa ilman juoksevaa vettä ja sähköä on jotenkin niin siistii. Ollaan oleellisen äärellä. Moni sanoo sielunmaisemakseen jonkun järvi- meri- tai metsämaiseman. Siellä järven ja metsän yllä ”lukee” ihan supisuomeksi ja ymmärrettävästi: ”Olet kutsuttu hiljentymään”. 

Jatkuva puuhailu on osattava välillä keskeyttää ja sydämen ikkunan avaaminen Toiselle Todellisuudelle on mahdollista – luonnossa tai kirkossa.   Kun sydämen huokaukset liittää rukoukseen, voi sielussaan kuulla myös Jumalan äänen. Se voi kuulua vaikka näin: ” Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun.  Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä rauhanliittoni horju.”