Kykenenkö kynnelle?

Lilyn haasteviikossa piti kuvata omat kynnet. Kun olin pieni tyttö, hoidin kynsiäni aina ukkini kanssa. Ukki oli tarkka kynsistänsä. Aikuisena olen miettinyt, että olihan se aika erikoista, että ukki joka viikko niin tiitterästi huolsi kynsinauhojaan. Hän voiteli kynsinauhansa aina vihreällä Vitalis-voiteella ja paineli ne hyviksi. Harvoin törmään tuohon vihreään voiteeseen enää missään. Voiteen tuoksu tuo aina ukin kynsistudion mieleeni.

Olen lakannut kynteni edellisen kerran aamulla 18.5.2012. Lakkasin ne paloauton punaisiksi. Illalla menin naimisiin. Varpaankynsiä lakkasin kesällä. Aiemmin lakkasin kynsiäni useammin. Muistan, kun vuosia sitten eräs naiskollegani kysyi minulta kauhuissaan ennen jumalanpalvelusta, että aionko tosiaan jakaa ehtoollista punaisissa kynsissä. En ymmärtänyt kysymystä.

Jo muinaisessa Babyloniassa lakattiin kynsiä. Ylemmän luokan miehet lakkasivat kyntensä mustiksi, alemman luokan miehet vihreiksi. Samalla tavoin 3000 vuotta eaa Kiinassa kynsien lakkaaminen kertoi kuulumisesta yläluokkaan. Suosittuja värejä tuolloin olivat kulta ja hopea.

Joskus kun vertailen omia laittamattomia kynsiäni toisten naisten viimeisen päälle maalattuihin kynsiin, muistuu mieleeni elokuvasta Tuulen viemää Scarletin pikkusiskon Suellenin lausahdus. You can always tell a lady by her hands. Hienon naisen tunnistaa aina käsistä. Kynsien lakkaaminen ei naista hienommaksi tee, mutta kynnet kertovat meistä paljon. Kynsistä voi nähdä sairauksia, elintapoja, hermostuneisuutta, tyylitajua tai sen puutetta, vaurautta ja varattomuutta, kynnet voivat paljastaa ammatin tai harrastuksen.

Otin kuvan oikeasta kädestäni. Oma käsi tuntuu jotenkin nololta yhtäkkiä. Ei ole hienosti maalattuja kynsiä. Haavakin on sormessa. Arkinen käsi.

Nanna H.