Lääkkeitä ankeuttajien hyökkäyksiin

Tapasin lomalla  liikaa traumatisoituneita ihmisiä. Sellaisia, jotka osaavat olla ilkeitä ja haavoittaa. Tai joiden annan jostain syystä haavoittaa. Töissä olen aika hyvin oppinut suojautumaan, kasvattamaan panssaria ja pitämään sielullista etäisyyttä ihmisiin, jotka eivät ole hyväksi.  He eivät jotenkin saa vedettyä minua mukaan synkkyyteensä.  Mutta yksityiselämässä suojautuminen ankeilta ihmisiltä on vaikeampaa. 

Harry Potter –kirjoista löytyy loistava termi elämänilon viejille: Ankeuttaja  (engl. Dementors).  Harry Pottereissa  nämä olennot ovat henkiolentoja ja ilmeisesti kuolemattomia.  Ne käyttävät ravintonaan positiivisia tunteita ja läsnäollessa tuovat ihmisten huonoimmat muistot mieleen. Alistuminen pitkään ankeuttajien läsnäololle vie kirjasarjassa järjen. Pahempi tätä on kuitenkin ankeuttajan suudelma,  jossa ankeuttaja imee uhrinsa sielun. Ankeuttajan pysäyttämiseksi pitää tehdä suojelius-loitsu, jonka tekemiseen pitää ajatella kaikkea iloa elämässään.  

Tällaisia ihmisiä on oikeasti olemassa ihan arkielämässä. Olen tavannut heitä useita.  Ja kuullut sitäkin useammista.   He ovat ihan lihaa ja verta, eivät joitain henkiolentoja. Pahimpaa sorttia ovat luultavasti ne ankeuttajat, jotka ovat tarpeeksi lähellä ja tuntevat heikkoutesi. Näiden ihmisten lähellä halveksunnan ja pahanolon voi aistia ihan fyysisenä pahoinvointina.  Olen kuullut monen ihmisen kertovan tärisseensä pitkään ”ankeuttajan” poistuttua paikalta.  Minä koen enemmänkin totaalista voimattomuutta ja ilottomuutta, väsymystä ja  uupumista.

Ankeiden ihmisten maailman vastustaminen on raskasta psyykkistä työtä.  Joko heihin on pidettävä totaalista etäisyyttä, laitettava siis välit poikki tai osattava suojautua ”hyökkäyksiä” vastaan siten, että on pidettävä kokoajan mielessä toisenlainenkin maailma ja pystyttävä olemaan uskomatta heidän aukottomia totuuksiaan.

Loman jälkeen olin väsynyt. Olinhan joutunut ankeuttajan hyökkäyksen uhriksi.  Harry Potter-kirjoissakin ankeuttajan hyökkäykseltä toipuminen vie pitkään. Tosielämässä joistakin ankeuttajien haavoista ei toivu koskaan.   

Onneksi olen loman jälkeen aloittanut loistavan lääkityksen. Lenkkeilyn. Kun aloitin kävely- ja juoksulenkit, lähdin sinne päässäni soivan ankeuttajan peruslauseen kanssa: ”Sinusta ei ole mihinkään”. Mitä enemmän juoksen, sitä enemmän lauseen teho himmenee ja ”Sinä osaat”- lause voimistuu.  Uskon, että pidemmän juoksukuurin jälkeen ankeuttajan teho vähenee vähenemistään.

Traumatisoituneilla ihmisillä on suuri riski muuttua  ankeuttajiksi. Sellaisia ihmisiä ei saisi päästää  lähelle. Ankeuttajat voivat kirjasarjan mukaisesti imeä sielun ja viedä järjen.  

Paradoksaalista on toki se, että ankeutuksesta voi parantua vain uskaltautumalla  toisen ihmisen lähelle heikkouksineen.  Liian uhkarohkeaksi parantajaksi ei kannata yksityiselämässä silti  ryhtyä.  Ei vaikka olisi ammattiauttaja.  Jokaiselle ankeuttajalle olisi oltava oma ammattiammattiauttajansa.  Ammattiauttaja ei voi olla ammattiauttaja liian lähellä olevalle ankeuttajalle. Ei, koska ankeutustauti on erittäin tarttuvaa. Ja vaarallista. Hengenvaarallista.

 

On vielä eräs lääke, jota haluan mainostaa ankeuttajan hyökkäyksen  kohteeksi joutuneelle. Sen lääkkeen voima kuuluu seuraavan biisin sanoissa.

http://www.youtube.com/watch?v=sfEP94HyHQ0