Liberaali hurmahenki?
Katsoin eilen Kauniita ja Rohkeita. Jakson jossa Ridge oli viimeistä kertaa mukana. Viimeksi olen kääntänyt kanavan kauniksille yli kymmenen vuotta sitten. En ollut tavannut heitä pitkään aikaan, mutta ihan tunnistettavia olivat, kuin vanhat tutut. Tosin en meinannut malttaa katsoa jaksoa loppuun. Pateettinen draama ei enää vaan iske. Aika aikansa kutakin.
Kauniit ja rohkeat kirvoittivat muistot helluntaiseurakunta-aikoihin. Ne eivät (kai) liity toisiinsa muuten, mutta jostain syystä ne ajoittuvat elämänkaarelleni samoihin aikoihin. Kummassakin silloisessa harrastuksessa tapahtui paljon jänniä ja ei-arkisia asioita. Draamantaju- ja halu oli huipussaan.
Sittemmin minusta tuli asiallisempien dokumenttien ja keskusteluohjelmien käyttäjä sekä tylsän asiallinen (tai ainakin rauhallinen) luterilainen. Pappi. Liberaaliksikin jotkut ovat nykyisin määritelleet, ainakin siltä osin että hyväksyn naispapit ja homot. Kirkossa ei liberaalin leiman saamiseksi tarvita niin kovin radikaaleja juttuja.
Ihan pureksimatta en kuitenkaan suostu liberaalin naispapin leiman kantajaksi. Onhan minulla kuitenkin menneisyyteni helluntaiseurakunnassa ja kaunisten suurkuluttajana.
Tietynlaisen dramaattisuuden kaipuu ja yliluonnollinen jännittävyys ovat jättäneet kahtalaisen jäljen (ainakin). Vaikka tiettyjä ylilyöntejä armolahjojen metsästyksissä ja yliluonnollisten kokemusten haikailemisessa tuolloin esiintyikin, opin uskomaan rukouksen voimaan ja opin rukoilemaan vapaasti ääneen. Molemmista olen pappina ollessa kiitellyt useasti. Kiitos helluntaiseurakunta-ajan, en vaivaudu ääneen rukoilemisesta.
Mutta tuolloiset ”profetiat” ja näyt myös rokottivat niin, etten pitkään kestänyt oikein mitään ”teeskentelyä” ja showmeininkiä kirkossa. Hiljaisuus on edelleen minusta puhuttelevampaa kuin valmiit määritelmät. Minna kirjoitti hiljaisuuden retriitistä hienosti eilen täällä.
Helluntaiajasta jäi kuitenkin minuun pysyvä ”taito”. Niihin aikoihin sain kielilläpuhumisen armolahjan. En missään hurmoskokouksessa (vaikka niissäkin kävin) vaan ihan kotona rukoillessa. Se on semmoinen rukouskieli, jonka kanavan voin halutessani kääntää päälle. (Samoin kuin mtv 3:n ja sieltä Kauniit ja Rohkeat). Voin itse päättää milloin rukoilen kielellä jota en itse ymmärrä, mutta joka sujuvasti tulee suustani ja auttaa minua keskittymään rukoukseen. Tuntematon ranskalta kuulostava kieli toimii vain rukouksessa.
Viime aikoina olen pitkän tauon jälkeen ottanut tavakseni rukoilla työautomatkat kielillä. Jännittävää, että armolahja toimii tosiaan vuosien tauon jälkeenkin. (Niin kuin Raamatussa asiasta puhutaan, kerran annetut armolahjat ovat pysyviä). Kovin harva nykyiseen arkeeni kuuluvista ihmisistä tietää tästä ominaisuudestani. Varmaan yhtä harva tietää siitä, että minulla on endometrioosi tai suomenruotsalaiset juuret. Tai, että monta vuotta katsoin säännöllisesti Kauniita ja Rohkeita. Kättelyssä ei tule kaikkia ominaisuuksia kerrottua. Varsinkaan niitä omituisempia.
Mutta silloin kun kielilläpuhujille naureskellaan , olen saanut piipitettyä, että ”minullakin on se”. Sama juttu kun suomenruotsalaisia tai kauniiden ja rohkeiden katsojia on pilkattu. Silloinkin olen piipittänyt: Minäkin olen niitä. Kielilläpuhumisessa ei ole paljon retosteltavaa, sehän on Jumalan armosta annettu ilmaislahja minun uskoani vahvistamaan. Tosin siinä ei pitäisi olla hävettävääkään. Joskus kummallisuuksiaan kuitenkin piilottelee, ettei tulisi leimatuksi. Ja luterilaisissa piireissä järkevyys ja tieteellisyys ovat enemmän in, kuin kielilläpuhuminen.
Tämä tuli vain mieleen siitä, että kun olen nyt saanut liberaalin naispapin leiman. Pelkkä leima ei kerro mitään. Leiman saatuaan ihminen tulee määritellyksi ja nähdyksi helposti leimansa kautta.
Äärikonservatiivin jäykän miespapin leiman taustalla on myös oma tarinansa. Ja silti minua ja häntä voi yhdistää monikin asia, kuten kauniit ja rohkeat ja kielilläpuhuminen. Tai jokin muu.
En osaa arvioida onko kielillärukoilu minua mitenkään muuttanut. Uskoani rakastavaan Jumalaan se on vahvistanut. Se taas toivottavasti näkyy jotenkin vaikkapa siinä, miten uskon tulevaisuuteen tai ihmisen haluun muuttua. Mutta niin kuin Paavali koko uskon ytimen tiivisti:
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. (1. Kor. 13)
Teksti: Minna T.
Kuva: www.ridgeforrester.com/pictures