Luukku 18: Oletko valinnut oikean ammatin?
Oletko valinnut oikean ammatin, kysytään palstan papeilta. Minusta sitä ei kysytä keneltä tahansa tai miksi tahansa. Se kysytään papilta ja minä vastaan. Minähän olen pappi. Minusta tässä kysytään myös sitä, miksi olen pappi? Ja jos kadun pappeutta, kadunko koko uskoa?
Kun vastaan kysymykseen se kertoo, miksi olen pappi. Haluan ottaa tosissani uskon. Minuun sattuu oikeasti se, että Raamattua käytetään väärin. Jumalan tuomiolla uhkaillaan. Saadaan ihmisten mielet järkkymään jollain suuremman tuomiovallalla, jota meillä ihmisillä ei ole. Seuraukset ovatkin juuri sellaiset, ettei ihminen usein sitä vastuutaan ymmärrä. Niitä palasia sitten kootaan hiljaisissa rukouksissa.
Mutta minusta jokainen tarvitsee toivoa ja armoa. Minua satuttaa oikeasti se, että mieli täyttyy huolilla selviämisestä ja elämän merkityksettömyydestä. Haluan kertoa siitä toivosta, joka kuuluu kaikille ja kaikkien elämän merkityksellisyydestä. Koska asia on niin yksinkertainen ja helppo, toivoisin, että moni ottaisi sen vastaan. Toisaalta niin monimutkainen, ettei se taivu niihin yksinkertaisiin kahlitseviin ajatuksiin, joilla niin usein lyödään toinen maahan.
En kadu koskaan, että avasin teologisen oven. Luin Paavalia kreikaksi ja ymmärsin, että Paavalihan joutui sen kuivan organisoinnin tekemään. Kuuntelemaan riitaisia seurakuntia ja antamaan neuvoja yksittäistapauksiin. Meidän tehtävä on elää tämän päivän yksittäistapauksen kanssa, Suomen ev. lut. kirkon ja paikallisseurakunnan haasteiden kanssa. Nämä eivät ole analogisia kahden tuhannen vuoden takaisiin. En halua jättää sitä. Haluan olla puuttumassa epäkohtiin, tulkitsemassa oppia ja ohjeita ja ajamassa yhtäläisiä oikeuksia kaikille. Sydämeni pakahtuu siitä, että joku unelmoi naispappeudesta, tulkitsi ja taisteli. Teki tässä ja nyt jotain, joka osoittaa oikeudenmukaisuutta.
Mutta kaikessa täytyy muistaa, että olen ihminen ja työskentelen ihmisten yhteisössä. Enhän minäkään aina kaikkea jaksa tai saa aikaan mitä haluaisin. Minut on vihitty papiksi, missä ikinä olen, mitä ikinä teen, olen pappi ja otan ihmisten kysymykset todesta. Missä sen voin parhaiten tehdä, Luoja yksin tietää. Valmistumisestani on aikaa seitsemän vuotta. Seitsemään vuoteen mahtuu seitsemän eri työtä.
Se, että olen kirkossa nyt töissä antaa minulle vastuun vastata siihen, että ihmiset kysyvät miksi kirkko tekee sitä tai tätä. Voin vastata omasta puolestani. Olla se kirkko, jonka haluan nähdä ja toivoisin, että niin haluaisi moni muukin. Sitä toivoa en halua menettää. Siitä toivosta taistelen.
Toivoa minulle antaa kirkko, jossa on sellaisia johtajia kuin piispa Irja Askola, joka täyttää tänään 60-vuotta. Juhlat ovat kaikille avoimet. Tällaisissa juhlissa ei juhlita vain yhtä ihmistä. Siinä juhlitaan yhteisöä, joka kasvattaa sisällään rohkeita uskon sanoittajia, sellaisen uskon, joka tuo toivoa. Sellaisia tarvitaan. Toivon johtajia, jotka sanoittavat joulua näin:
Sellaista pappeutta minäkin haluaisin toteuttaa. En huudella lupauksia, vaan kertoa ne tässä lähellä, ihmisen kielellä ja ihmisen iholla. Epäonnistumisetkin.
”Olenko valinnut oikein?”, kuuluu nyt hiljainen rukoukseni.