Luukku 22: Fanitan sua Ville Turkka

 

Olin nuori ja herkkä ja halusin pelastaa maailman. Halusin tehdä jotain konkreettista sen maailman parantamiseksi.. Lähdin opiskelemaan sosiaalikasvattajaksi. Pärjäsin lasten kanssa hyvin. Mutta nuorisokoti oli mulle liian raju paikka. Haistattelut ja uhkailut otin liian henkilökohtaisesti. Taisin olla liian suojatussa maailmassa kasvanut. Nahkaa olisi pitänyt kasvattaa ja paljon.

Muistan sinut Ville samasta koulusta. Olit ylemmällä kurssilla. Rohkea ja valovoimainen. Sellainen, jolle kukaan ei haistattele. Tai jos haistattelee, et hajoa siihen.  Sinä et varmasti muista minua. Niin ainakin luulen.

Siitä ei varmasti ole nyt hyötyä, että alan vertailemaan meitä, kumpi on saanut enemmän aikaiseksi maailman parantamiseksi. Sinä voittaisit kuitenkin. Mutta ei kai tämä ole kilpailu? (Harmittaa silti oma nynnyyteni).

Ihailen sitä, että olet seurannut sisäistä tietäsi maailman parantajana. Tekijänä. Ideasi on aivan mahtava. Puhujia maailma on pullollaan. Mutta tekijöitä – sinuja tarvittaisiin lisää.

Sinut tunnetaan isäsi Ilkka Turkan kanssa Icehearts- filosofian kehittäjänä. Jääkiekkojoukkueeseenne valitaan lapsia, joilla ei jostain syystä ole mahdollisuutta harrastaa jääkiekkoa ja jotka eivät ole edes erityisen urheilullisia, vaan enemmänkin häirikköjä. Ja te sitoudutte valmentamaan lapsia täysi-ikäisiksi asti.  Ensimmäinen Icehearts-joukkue perustettiin Vantaalla 1996. Nyt joukkueita on Vantaan lisäksi Helsingissä, Ulvilassa ja Lahdessa. Helsingissä joukkueita on neljä.

Ylpeänä olen seurannut menestystäsi. Se, että ollaan samasta koulusta valmistuneita tuntuu hyvältä. Vähän niin kuin samalta kylältä oltais. Jos olisin mummoni, olisin laittanut sinun kuvasi seinälle kotipaikkani julkkisten viereen.

Oikealle ihmisille Helsingin kaupunki antoi  siis tänä vuonna kultaisen Helsinki-mitalin. Olet todella ansioitunut kansalainen. Sellaiset saavat mitaleja.

Sinä ja isäsi olette ottaneet alusta saakka ”häirikköpojista” tiukan syliotteen.  Niistä, joilla oli takana jo lukuisia hylkäämisiä ja joita kukaan ei oikein jaksanut.

 

”Tykkäätsä oikeesti musta?” on kysymys, jonka olette kuulleet usein pojiltanne.

Miten teidän joukkueen häirikköpojille kävi? Niille, joiden kanssa te aloititte silloin v. 1996. Kukaan ei keskeyttänyt peruskoulua, kenelläkään ei ole päihdeongelmaa eikä rikoskierrettä taakkanaan ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki ovat töissä tai jatko-opinnoissa. Hurraa.

Näin yhden sun haastattelun, jossa kerroit, että aikuisten pitäisi miettiä, onko lapsilla heidän lähellään kiva olla. Se on just hyvä elämänohje kasvatukseen. Ja elämään ylipäänsä.

Sinäpä Ville sen sanoit. Siinä se on. Koko elämän juju: Vahva välittäminen ja läsnäolo, hyvässä ja pahassa.  Sitoutuminen. Helppo siitäkin on puhua, vaikea toteuttaa.  Olet mun kasvatusidolini.

Hyvää Joulua ja jatka samaan malliin!

– Minna T.

p.s. Ihailen myös sitä, että olet tehnyt isäsi kanssa töitä alusta saakka. Mitenköhän te teette sen? Olis kiva kuulla siitäkin.