Luukku 9: Evankeliumin ilo?
Tulin tänään palstalle vierailevaksi kirjoittajaksi pitkästä aikaa. Yhdeksännestä luukusta avautui kysymys: Onko kukaan teistä elänyt lapsuudesta asti kristittynä, evankeliumista iloiten ja riemuiten?
Minä olen. Olen syntynyt kristittyyn kotiin, jossa usko oli elämässä voimavara ja elämään puitteet luova arvokas asia. Usko loi tavalliseen kiireiseen, kärttyiseen, iloiseen, onnelliseen, väsyneeseen ja joskus toivottomaankin arkielämään laajemman ulottuvuuden.
Muistan erään tapahtuman ajalta, jolloin olin noin nelivuotias. Minulla oli tapana vanhempieni kanssa käydä seuroissa, kirkossa ja pyhäkoulussa. Useimmiten aika meni hiljaa leikkiessä tai vanhemman sylissä, mutta joskus jotain puhutusta saattoi jäädä mieleenkin. Kerran olin jäänyt miettimään kuulemaani kertomusta, jossa sanottiin, että ihmisen ajan loppumisen hetkeä ei tiedä kukaan. Lapsen mieleni askarteli maailman loppumisessa ja muissa syvissä vesissä, joissa lasten mieli useinkin askartelee. Asia tuntui pelottavalta ja arvaamattomalta, vaikken sitä silloin osannut niillä sanoilla kuvata. Kotona ihmettelin asiaa äidilleni. Sieluuni syöpyivät kuva kattilaa hämmentävästä äidistäni ja hänen turvalliset sanansa: ”Ei tarvitse pelätä”.
Tämä muisto on yksi varhaisimmistani. Edelleen se on ihmeellisen elävä. Edelleen voin kuvitella, miten ajatus maailmanlopusta tuntui pelottavalta ja peruuttamattomalta. Lapsen mielessä se yhdistyi pelkoon, joka oli pelkoa ikuisesta erosta omista vanhemmista. Raamatun kertomukset ja uskonnon kuvat eivät aina edelleenkään ole helppoja ymmärtää. Myöhemmin uskoon ja elämään on tullut lisää sävyjä. Elämä paiskaa eteen tapahtumia, joita ei ole voinut valita. Toisaalta on tullut eteen myös paljon vaihtoehtoja. Evankeliumin ilo on ohuenakin kannatellut.
Myöhemmin lapsuudessa ja nuoruudessa elämä etäännytti ja toisena hetkenä toi lähelle lapsuuden kristillisyyttä. Montaa asiaa on tullut arvioitua uudelleen ja pidettyä se, mikä on hyvää. Uskomisen ilo näyttäytyy edelleen sellaisina hetkinä, kun pyyteetön hyvyys koskettaa tai kun elämässä koittaa puhdas ja kirkas kohta, jolloin Jumalan rakkaus tulee lähelle. Evankeliumin ilo tuntuu levollisuutena ja rauhana vaikka ympärillä olisi mitä.
Evankeliumin ilon hetket pilkahtelevat kuin lahjoina elämässä. Vaikka niitä ei aina tunne ja näe, niiden tuoma voima ja lohtu on katoamatonta. Elämä ei aina ole puhdasta ja kirkasta, usein se on jotain ihan muuta. Jokaisella ihmisellä elämä on erilainen ja samassakin ympäristössä kasvaneella kokemus voi olla toisenlainen. Sellaista on elämä, että voimme arvioida ja kertoa vain omista kokemuksistamme.
Minulle tuo nelivuotiaana kuulemani äidin lausahdus on jäänyt elämän kestäväksi perustaksi. Elämää ja sen katoavaisuutta ei tarvitse pelätä. Siinä lausahduksessa puhuu itse Jumala.
—