Menee hermo!

Jossakin epäonnistuneen piparileipomisen, kaatuneen jauhon ja loputtoman uhman kohdalla huomaan takaraivossani tykyttävän kiukun. Hillitsen halua heittäytyä yhtä mahdottomaksi kuin he. Kunnes iltakylpyriitelyn, kaikkialle roiskitun veden, kadoksissa olevien yöpaitojen ja toteutumattomien pyyntöjen kohdalla annan periksi.

Tylyt sanat putoilevat suusta. Ääni kohoaa ja sanojeni vaikutus heijastuu heidän silmistään. Syytän kohtuuttomasti, vaadin liikaa, nopeammin. On oltava nukkumassa tällä sekunnilla! Hetken päästä on hiljaista, tai pieniä nyyhkäyksiä kuuluu jos on tarkka ja sitten pyyntö: voisitko äiti kuitenkin sanoa iltarukouksen meidän kanssa.

Vieläkin kiukuttaa, mutta tuttu litania sujuu. Toinen haluaa lisätä rukoukseen: että äidillä olisi parempi mieli. Silloin hengitän ulos koko päivän raskauden. Sylikkäin rauhoitumme vastaanottamaan anteeksiantoa, uuden aamun mahdollisuuksia.

Minna J.