Miksi hautajaisissa rukoillaan vainajan puolesta?

 

 

 Muutama vuosi sitten mieheni mummon hautajaisissa nuori pastori siunaa lopuksi meidät kaikki. Hän laittaa vasemman kätensä ylös koukkuun  siunausasentoon  siunatakseen meidät omaiset, oikean käden hän laittaa kiinni arkkuun kohti mummon kasvoja. Kuva on piirtynyt vahvasti mieleeni: Me kaikki, elävät ja kuolleet tarvitsemme Jumalan siunausta. Olemme kaikki siitä riippuvaisia.

Kysymys siis tälle päivälle kuului, miksi hautajaisissa rukoillaan vainajan puolesta, kun eikös hänellä ole jo kaikki hyvin.

Me kristityt uskomme olevamme iankaikkisuusolentoja. Hautajaisissa rukoillaan siis vainajan kuolemattoman sielun puolesta. Ihmisen syvimmälle olemukselle  pyydetään ikuista lepoa, rauhaa ja sitä, että pyhät enkelit kantaisivat hänet autuaitten joukkoon.  

Raamattu ei selkeästi vastaa, missä  itsekunkin sielu nyt tarkalleen kuoleman jälkeen on. Vallalla on ainakin sellaisia käsityksiä, että kuoleman jälkeen ihminen painuu tuonelaan odottamaan edessä olevaa viimeistä tuomiota , joka  tulee sitten aikojen lopussa. Odotus tapahtuu niin syvässä unessa, että kun lopullinen herätys tapahtuu, se tuntuu siltä kuin se tapahtuisi saman tien, juuri uneen nukahtamisen jälkeen.

 Tai sitten voi olla, että  sielu menee suoraan Jumalan luokse taivaaseen tai sinne ikävämpään paikkaan, riippuen siitä, onko sielu turvautunut elämän aikana Jumalan anteeksiantoon ja armoon, vaiko ei.  Joku viisaus siinä on, että me täällä tallaajat emme tarkalleen tiedä, mitä sitten kuoleman jälkeen tapahtuu. Voimme vain aavistella. Ja kaivata.

 Mutta ruumis on kuoleman jälkeen tyhjä kuori, siellä ei ole enää ”ketään kotona”. Sille täytyy omaisten ja ihmisen itsensäkin sanoa: Hyvästi. 

Hautajaisista puhutaan  hautaan siunaamisena. Pääsiunaus on se hetki, jolloin arkun äärellä pappi sanoo: Maasta sinä olet tullut. Maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Vapahtajamme Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä.

 Siunaussanat luetaan siis vainajalle ja häntä puhutellaan siinä suoraan. Siunaussanojen viesti on, että  Jumalalle sekä elävät että  kuolleet ovat yhtä eläviä.

 Mieheni mummon hautajaisten jälkeen olen ottanut tavaksi hautajaisissa saman siunauskäytännön, joka  tuolla nuorella papilla oli tapana.