Millä meitä ruokitaan?
Jotkut eivät kuulemma sellaisia mieti, että kelpaavatko. Menevät vaan paikkaan kuin paikkaan ja ottavat tilan haltuun.
Minun on täytynyt miettiä. Usein. Varsinkin lapsena. Ja teininä. Mutta yhä edelleenkin joskus. Lapsuuden perheessäni olin liian herkkä, liian ”taiteellinen”, olisi pitänyt olla enemmän jalat maassa ja siistimpi tietysti. Teininä olin liian uskovainen päästäkseni cool-piireihin ja joillekin uskovaisille olin sitten liian maallinen. Nykyään on joskus sellainen olo, että koska olen pappi olen leimattu joksikin sellaiseksi kummajaiseksi, että on vaikea päästä piireihin. Tai yhteistyötä ei vain tehdä ammattini takia.
Viime viikolla minulle soitti mieshenkilö ja sanoi minun johdattavan kirkon helvettiin. Me olimme eri mieltä siitä, saako homoseksuaali olla homoseksuaali vai pitäisikö hänet yrittää eheyttää. Miehen mielestä pitäisi, minun mielestä ei missään nimessä. Se on kyllä aika julmaa kun lyödään erimielisyyksissä helvettikortti pöytään. Vaikka oli raskasta riidellä tuntemattoman kanssa puhelimessa, en menettänyt yöuniani. Hienoa huomata olevansa kasvanut edes sen verran. Luotan, että Jumala kuulee meitä molempia, vaikka en ymmärräkään, miksi me krisitityt ajattelemme monesta asiasta kovin eri tavoin.
Nanna kirjoitti täällä koskettavasti siitä, kuinka vaikeaa on riidellä ja olla eri mieltä. Tunnistan tuon saman.
Hyväksytyksi tulemisen nälkä on ollut niin valtavaa, että joskus olen paniikissa mennyt kääntämään kelkkani. Vielä muutama vuosi sitten olisin hyvinkin saattanut jotenkin vain vaihtaa mielipidettäni vaikka tuon tuntemattoman miehen kanssa puhelimessa. Ihan vain näennäisen sovun vuoksi. Ettei tarvitsisi riidellä.
Tänään on leipäsunnuntai. Kirkkovuodessa siis. Kirkoissa puhutaan siitä, millaisin eväin me täällä kuljemme? Olemmeko nälässä vai ravittuja?
Jos on ruokittu kovin sanoin ja kelpaamattomuuden ilmapiirillä, niin sellaisin eväin on vaikea kelvata itselleen tai jakaa ympärilleenkään hyvää ravintoa.
Jumala lupaa ruokkia meitä hyväksynnällä ja rakkaudella. Siinä riittää sulattelemista. Voivatko asiat olla niin ylenpalttisen hyvin? Että ihan tosta noin vaan ruokitaan? Ja hyväksytään.
Niin. Ja ruokkii Jumala meitä ihan konkreettisellakin leivällä ja syötävällä. Sellaista tapahtui silloin Jeesuksen aikaan. Niitä ihmeitä. Sellaista tapahtui minulle muun muassa viime vuonna vähän ennen joulua. Puolituttu oli kerännyt meille neljä kassillista ruokaa – hän tiesi meidän niitä tarvitsevan. Ajatella. En meinannut uskoa silmiäni. Vaikka olinkin rukoillut ”anna meille meidän jokapäiväinen leipämme”.
Teksti: Minna T.
Kuva: Minna T.