Milloin päätät viedä itsesi oman itsesi luo?

Papin työhön kuuluu meillä päin viikoittaiset onnittelukäynnit. Käymme onnittelemassa 80-, 85- ja kaikkia yli 90-vuotiaita heidän syntymäpäivänään. Toisinaan pääsee mukaan isoihinkin juhliin, toisinaan jutellaan puhelimessa, mutta useimmiten se tarkoittaa kahvittelu- ja jutteluhetkeä vanhuksen kotona. Tai sitten vierailua laitoksessa tai hoitokodissa päivänsankarin vuoteen vierellä.

Usein kiireisenkin päivän keskellä nämä ovat merkillisiä hetkiä. Kiire pysähtyy. Jutellen liikumme sujuvasti vuosikymmeneltä toiselle. Omasta elämänhistoriasta nousee esille ne tärkeät hetket, kipeät ja iloiset. Sydämessä liikahtaa, kun monenmoisten elämänkokemusten kuluttama ja viisastama ihminen vieressä sanoo, että minulla on ollut hyvä elämä.

Hyvä elämä.

On aina mukavaa saada mennä ihmisen kotiin. Koti kertoo meistä niin paljon. Kuvat, esineet, huonekalut ja kirjat ovat elämän kerrostumia. Ja kertovat siitä, mikä tälle ihmiselle tässä elämässä on ollut tärkeää. Juomme kahvia kukkasin koristelluista posliinikupeista. Tai lasista, ehkä vihreistä tai ruskeista. Sellaisista pienistä. Ei koskaan mukeista.

Istumme sohvalla vierekkäin. Tai parvekkeella kiikussa. Joskus silitämme toistemme kämmenselkää jutellessa. Ympäriltä kuuluu liikenteen ääniä, lasten ääniä, elämän ääniä. Vaikka moni skarppina seuraa maailmanmenoa, on katsantokulma jo toinen. Nyt katsellaan taaksepäin, muistellen eletään ja koetaan uudestaan ja uudestaan merkityksellisiä hetkiä. Kaikkea ei enää tarvitse muistaa. Usein minulta kysytään: ”Kerroinko jo tämän?”

Menneellä viikolla sain tällaiselta vierailulta mukaani muistolauseen: ”Milloin päätät viedä itsesi oman itsesi luo?” Tämä tärkeä kysymys löytyi Päivän mietelausekirjasta vuodelta 1989. Kirjaan se oli poimittu jostakin Irja Askolan runosta. Mietelauseen ympärille oli kirjattu asiaan liittyviä tärkeitä huomioita, ja kirjan väliin oli leikattu Askolan piispanvihkimyksestä kertovia lehtijuttuja.  Mitäpä siitä, että kirja oli jo vanha. Vuodet seurasivat toisiaan, mutta kysymys oli ajankohtainen yhä.

Niin, milloin?

…

Kuvassa on mummoni, joka sai elää melkein satavuotiaaksi. Joskus kauan sitten tykkäsin tehdä itse mustavalkokuvia. Tämä kuva on niiltä ajoilta.