Minä ja miestenpäivä

 

Miestenpäivä tuli minulle ihan puskista viime viíkolla. Joku naispuolisista kavereistani somessa harmittelikin sitä, kuinka mitäänsanomattomaksi miestenpäivä oli jäänyt. Ei hehkutuksia, ei huomionosoituksia. Harmaaksi jäi, kun vertaa naistenpäivän henkeen ja näkyvyyteen.

Mistä se voi kertoa? Miksi miehen muistaminen ja arvostaminen ei suju yhtä luontevasti?

Osittain taustalla on varmasti se, ettei meillä miehisyyttä ole yksinkertaisesti brändätty ja kaupallistettu yhtä laajasti kuin naiseutta. Media ei ohjaile meitä toimimaan jollakin kaavalla.

Naistenpäivä ei enää profiloidu luonteeltaan poliittiseksi. Se on ruusunpunainen ja suklaanmakuinen ainakin mainoskuvissa. Minkä värinen on miestenpäivä?

Miestenpäivän virallisten nettisivujen mukaan sen tavoitteena on keskittyä miesten ja poikien terveyteen, edistää sukupuolten välisiä suhteita ja tasa-arvoa, sekä nostaa esiin posiitivisia miehisiä roolimalleja yhteiskunnassa, perheessä, parisuhteessa ja lastenhoidossa.

Miten arvostaa miestä? Miten me puhumme miehistä?

Elokuvissa, naistenlehdissä, hömppäsarjoissa ja kahvipöytäkeskusteluissa kuulee naisten analyyseja siitä millainen kunnon miehen pitäisi olla.  Mielenkiintoisen, suhdekelpoisen miehen. Unelmamiehen. Kriittistä sanottavaa miehistä löytyy helposti. Miehet!

Mieleen on jäänyt eräs keskustelu, jonka kävin vuosikymmeniä naimisissa olleen naisen kanssa. Kysyin häneltä pitkän, hyvän parisuhteen salaisuutta. Hän sanoi: “Anna toiselle arvonsa. Jos hän ei jotain halua tehdä eikä tykkää, älä pakota”.

Toivottavasti en unohda tuota viisautta. On aidompaa rakastaa, kun jättää jossain vaiheessa sen vaatimusten mittatikun pois ja haluaa antaa toiselle arvonsa sellaisena kuin hän on. On niin monta tapaa olla arvokas, ihana ja rakastettava mies. 

-Katja-Maaria

Kuva: Johanna Mantere