Missä mun kengät?

Olin tänään lähdössä pitämään jumalanpalvelusta Ristinpellon muinaismuistoalueelle. Ristinpelto on yksi Suomen varhaisimmista kristillisitä hautausmaista. Paikalla on luultavasti aikanaan ollut myös kappeli tai kellotapuli. Ja ikimuistoisista ajoista asti siellä on seisonut  iso puuristi, jossa lukee ”Kristinuskon aamuhämärissä tänne haudattujen muistolle”.

Eteisessä etsin kenkiäni, mutta kaikki mustat olivat kadonneet.

Olimme saaneet kesälapseksi siskoni tytön Vilman. Vilmalle olin kertonut tästä blogista ja kysellyt ideoita kenkäpostaukseen. Nyt Vilma ja tyttäreni olivat keränneet eteisestä kengät kassiin ja lähteneet ottamaan blogikuvia. No, onneksi kaapin pohjalta löytyi yhdet mustat balleriinat, ja ne jalassa sitten mentiin.

Ristin juuressa auringon paisteessa vietimme jumalanpalvelusta ja myös kastoimme pienen tytön. Ennen muinoin tapa oli ihan tavallinen. Nykyään kastejuhlia vietetään usein kotona tai seurakunnan tiloissa lähimpien kanssa. Tänään kastejuhlaan sai osallistua myös seurakuntalaiset, väkeä oli paljon ja tunnelma oli juhlallinen. Äiti lauloi tyttärelleen niin kauniisti.

Ja sillä välin Vilma oli heilunut kameran kanssa. Ja tällainen oli lopputulos:

Hienoa, eikö totta.

Mukana on kengät Roomasta, kaupasta jota ei voi ohittaa. Sitten on isoäidin perintökenkiä ja monia muita.

Kesällä yritän kulkea mahdollisimman paljon varpaillaan. Haluan tuntea maan. Muuten talsin Camperin varvassandaaleissa, jo ties kuinka monennetta kesää. Rakastan ruotsalaisia puukkareita ja viihdyn El Naturalistan kengissä.

Joskus minunkin jalkani olivat vielä näin pehmeät.