Missä on ihmisen koti?

Minä niin helposti kiinnyn maisemaan ja rakastun taloon. Ehkä vähän turhankin paljon. Koti, jossa nyt asun, on ensimmäinen oma. Remppaamalla talo tuli tutuksi ja meistä tuli osa tämän talon historiaa.

Omaa ennen oli opiskeluajan kämppä ja muutamia vuokrakoteja siellä ja täällä, ja sitä ennen liki kaksikymmentä vuotta lapsuuden koti. En muuttanut lapsena kertaakaan, paitsi isän työkomennukselle ulkomaille. Sitten on ollut kesäkoteja. Kaikki nämä ovat jättäneet vahvan jäljen. Maisema on piirtynyt osaksi minua, eikä se lähde mihinkään. Ja kun näihin paikkoihin palaa, tunnen tulleeni kotiin.

Maisema, joka ikkunasta avautuu, on niin tuttu. Valon suunta on selvänä muistissa. Oven kahvat, narisevat lattiat – kaikki se tuntu on iholla vielä. Ruumiin muistissa.

Kotiin on hyvä palata. Kesäreissujen jälkeen olen taas istunut keittiössä ja katsonut loputtoman kauan kahvikuppi kädessä ikkunasta avautuvaa maisemaa, pientä palaa taivasta. Ihastellut ilta-auringon värejä seinissä.

Kodikkuuden tuntu on kummallinen juttu. Kotipiha kulkee mukana, aina. Jokainen kantaa kotia mukanaan, sitä kaikkea mistä on kotoisin. Ja myös kodin kaipuuta. Uskon, että samalla tavalla me kannamme mukanamme Jumalan kosketusta, tietoa siitä, että olemme lähtöisin Jumalan luota. Se on merkillinen tunne, kaipaus, jonka helposti hukuttaa kaikkein muiden kaipausten alle.

Mutta missä on koti, olo kodikas? Toki siellä, missä on rakkaat ihmiset. Entä mitä muuta on koti? Toinen kulkeutuu mutkien kautta lapsuudenkodista kauas, haluaa rakentaa jotain ihan erilaista. Toinen huomaa ehkä palaavansa samoihin tunnelmiin, tuoksuihin, tuntuihin ja maisemiin myös aina uudessa kodissa, pitkienkin matkojen ja etäisyyksien jälkeen.

Mitä sinulle on kotonasi tärkeää? Mistä tulee kodikas olo?

Osa kuvista on otettu taannoin, kun RTIF kävi kylässä.