Nenäliinakauppias

Olin viime viikolla Roomassa. Paluumatkalla kohti lentokenttää näin taksin ikkunasta vilkkaasti liikennöidyn kadun liikenteenjakajalla seisovan miehen. Hän koputteli liikennevaloihin pysähtyneiden autojen ikkunoihin ja koetti myydä pieniä nenäliinapaketteja. Aika harvalla ohi ajavista on juuri sillä hetkellä nenäliinan tarve, kun kauppamies tulee kohdalle.

Päivittäin työpaikalleni tulee kerjäläisiä päiväkahville. Yleensä he ottavat kahvin mukaansa. Joskus istuutuvat tuulikaappiin kahviansa juomaan. Olemme pyytäneet heitä tietysti sisälle kahvittelemaan, mutta he vain pudistavat päätänsä. Liekö häpeä, joka saa heidät haluamaan kahvihetken erillään muista.

Nenäliinakauppias ei ollut kerjäläinen tai ehkä olikin, sillä nenäliinoista ei pohjimmiltaan ole kysymys. Mutta kuinka moni niistä, jotka kuulivat hänen koputuksensa näkivät hänessä vain kerjäläisen ja kuinka moni osaa nähdä kerjäläisessä itsensä? Siitähän tässä on pohjimmiltaan kysymys. Toisen asemaan asettumisesta.

Mietin oliko nenäliinakauppiaalla jossain vaimo ja perhe. Mietin millainen asumus hänellä on ja keiden luokse mies menee iltaisin. Mitä hän miettii öisin, kun uni ei tule silmään. Mietin itseäni myymässä nenäliinoja. Epätoivoisesti, tai toivorikkaasti, koputtelemassa autojen ikkunoihin, jos jossain olisi toinen ihminen, joka onnen ja terveyden päivinä muistaisi, että joskus hänenkin pitää pyyhkiä kyyneleitä tai niistää nuhaista nenää.

Kuva: Wikipedia