Oikeassa oleminen ja miesselittäminen
Aina oikeassa oleminen ja mansplaining, siinäpä kaksi (tai oikeastaan yksi ja sama) hemmetin ärsyttävää ihmisyyden ilmentymää.
Ah, kuinka monta kertaa olenkaan työssäni kuullut, kuinka joku eläkeläisrovastimies, turhan intomielinen kirkon jäsen tai joku muu minun alaani kokematon kertoo minulle, kuinka minun työni pitäisi tehdä. Hetkessä minun ammattiosaamisellani ja -kokemuksellani eikä koulutuksellani ole mitään merkitystä, koska henkilö ikänsä/asemansa/sukupuolensa/Jumalalta suoraan tulleen infonsa takia vaan tietää niin paljon paremmin. ”Katos tyttö/poika, kun…”, ”Eikö Raamatussa sanota, että…”. Siinä minä sitten, koska työssä olen, kärsivällisesti kuuntelen, kuinka hommat oikeasti toimivat. Hymyilen vielä lopuksi ja sanon: ”Kiitos arvokkaista näkemykisistänne!”
Yksityiselämässä on myös niitä, jotka tietävät minua paremmin, miten minun elämäni tulisi elää. Se on työasioihin puuttumista absurdimpaa, sillä kenelläkään muulla ei sadan prosentin varmuudella ole mitään kokemusta minuna olemisesta. ”Sun pitäisi tajuta, että…”, ”Sä et saisi reagoida noin…”, ”Sä et voi ajatella, että…”. Joo-o, monta asiaa mun pitäisi tajuta, ja helpottaisi asioita, jos en reagoisi tietyllä tavalla, tai jos en ajattelisi niin tai näin, mutta ihminen ei toimi niin. Omia tunteita ja ajatuksia ei pahemmin itse valitse. Omia reaktioita asioihin ei liioin itse valitse, kun ne ennakoimatta tulevat. Ihminen ei tajua, ymmärrä, ulkoa pakotetusti, vaan sitten kun todella ymmärtää, sisäistää.
Ongelma paremmin tietämisessä ei ole se, etteikö kaikki joskus olisi hyvän neuvon tarpeessa. Ongelma on siinä, kuinka asian esittää, ja kuinka hyvin ymmärtää, että tämäkään ei välttämättä ole patenttiratkaisu. (Katsokaa, miten minä tiedän tämän jutun!)
Minulla on kaksi neuvoa, jotka haluan tässä tuputtaa. Ensimmäinen on empaattisuus. Toisen asemaan asettumalla, ystävällisillä sanavalinnoilla ja äänensävyllä saa neuvonsa melko varmasti kuulevimpiin korviin kuin ylimielisellä tai aggressivisella neuvomisella. Toinen on uskominen, ei tietäminen, siihen, että oma neuvo voisi toimia toiselle. Jos minä tiedän jonkin toimivan itseni kohdalla, voin uskoa sen toimivan toisenkin kohdalla. Mutta vain toinen voi tietää neuvon toimivuudesta omalla kohdallaan, en minä.
Ja sitten tää yrittäis muistaa omat hyvät neuvonsa seuraavan kerran, kun tekee mieli kertoa jollekin, miten asiat oikeasti on…
Hemuli