Oikeus sanoa moi

 

Tiedättekö mikä on mukavaa?

Kuulua johonkin ja saada jatkuvalla tahdilla lisää ihmisiä laajenevaan verkostoon.

Olen asunut ja ollut pappina seurakuntani alueella ensi kuussa vuoden. Lenkillä tulee vastaan viikonloppuna tavattuja kummeja, aamuisin työmatkalla näen kouluunsa kiiruhtavia viime vuoden riparilaisia. Bussipysäkillä löytyy tuttuja. Kotikasteella lapset tulevat kertomaan, että me oltiin viikko sitten samoissa häissä!

Rakastan tätä. Ja on hienoa, kun kirkko voi olla paikka jossa kohtaamme uudelleen ja jumalanpalveluksen jälkeen vaihdamme kuulumisia.

Erityisesti viime sunnuntai jätti hyvän mielen jäljen. Päätimme viettää ensimmäistä kertaa kansainvälistä messua ja Ravintolapäivää. Odotuksemme ylittyivät. Ihmisiä tuli yli sata! Paljon iloa, musiikkia, jutteluhetkiä ja kirkon pihalla Bollywood-musiikin tahtiin tanssivia aikuisia ja lapsia (sekä meidän tanssiva pappimme Jaakko eli pastori Zorbas.)

Kirkossa jaoimme postikortit, joihin esirukouksen aikana sai kirjoittaa rukouksen tuntemattoman ihmisen puolesta. Lopussa kortit jaettiin uudelleen, ja jokainen sai mukaansa jonkun kirkossakävijän kirjoittaman rukouksen tai siunauksen sanat – joko suomeksi tai englanniksi. Pieni seurakuntalainen saattoi piirtää rukoukseksi kuvan.

Näin olemme toisillemme olemassa ja kannamme toisiamme Jumalan eteen. Se on hienoa. Ja olen onnellinen, että saan jollakin pienellä tavalla kuulua niin monen ihmisen elämään ja he minun.

Terveisin nopealla tahdilla uuden kotipaikkakunnan ja seurakunnan alueelle kotiutuva lapsi-ja perhetyön pappi.

-Katja-Maaria
Kuva: Anna Äystö
Kuvassa Ravintolapäivämme intialaisia herkkuja