Olemisen sietämätön, helvetillinen keveys

                                                Koirani osaa rentoutua…

Palasin tänään lomilta sorvin ääreen. Pääsin heti kiinni työhöni. Jokainen työtehtävä tuntuu houkuttelevalta, konttorissa on mukava istua, päivä on kulunut nopeasti ja loppuviikon työmatka jo kutkuttelee. Ei, en vedä mitään laitonta. Kummallisinta tässä on, että ei se näin mutkatonta ollut, kun jäin lomalle.

Lomalle jääminen oli kamalaa. Ahdistuin niin pahasti, että makasin viikon sohvan pohjalla. Ruoka ei maistunut, mitään en jaksanut tai pystynyt nukkumisen lisäksi.

Tutustuin asiaan, ja se on kuulemma yleistä, lomalle jäämisahdistus meinaan. Lääkäri kertoi, että yksi hänen potilaansa oli joutunut sairaalaan loman alettua. Kuulostaa jotenkin paradoksaaliselta, että ahdistuu, kun olisi tilaisuus rentoutua. No, kaikki eivät selvästikään toimi samalla tavalla. Toiminnan ihmistä stressaa joutenolo.

En ole koskaan ollut hyvä tekemään ei-mitään. Jotain puuhasteltavaa on oltava. Ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin television katselu, ristisanatehtävä, lukeminen – paikoillani osaan olla, mutta en tekemättä mitään.

Lomani alkoi vasta elokuussa, jolloin suuri osa jo palaili kesälomilta. Iltapäivälehdet mässäilivät sillä, miten vaikeaa on palata lomalta arkeen. Bullshit, tässä mitään vaikeaa ole, työ sujuu kuin tanssi! Se on se lomailu, joka on tosi vaikeaa!

                                                  …mutta minä vasta opettelen.