Olen rakastunut muslimiin

Oisko tulta?

Meillä olisi taas yleisökysymys: Voiko kristitty seurustella ja mennä naimisiin muslimin kanssa? Mitä Raamattu ja kirkko siitä sanoo? Voivatko muslimit pelastua? Ja jos yhteiset lapset kasvatetaan muslimeiksi, pelastuvatko he?

Vastaan kaikkiin kysymyksiin "joo" ja lopettaisin mielelläni siihen.

Mutta työnkuvaani kuuluu perustella asioita joten eiku hommiin!

Ensimmäiseen kysymykseen vastaan edelleen "joo". Ei ole mitään estettä kristitylle ja muslimille seurustella ja mennä naimisiin, ainakaan juridisesti, ainakaan Suomessa. Parisuhteen rekisteröinnillekään ei mitään estettä pitäisi olla.

Mitä Raamattu siitä sanoo? Paavali kertoo oman näkemyksensä asiasta olevan, että puolison usko kannattelee toisenkin puolison erilaisen uskon tai epäuskon. Paavali sanoo myös, että jokainen on tässä maailmassa siinä osassa, johon Jumala on hänet kutsunut.

Samaa voisi soveltaa lapsiin, heidät on kutsuttu tänne sellaisina kuin ovat. Jumala pitää huolen, luota siihen ja omaan hyvään pyrkimykseen. Kasvatettiinpa lapset miten tahansa, heistä tulee onnellisia, kun he valitsevat uskon, uskonnon, epäuskon tai mitä ikinä valitsevatkaan vapaasta tahdosta, ei pelosta tai pakosta. Paavali sanoo myös, että mistä kukaan voi tietää, voiko pelastaa puolisonsa. Siihen tietämättömyyteen on heittäydyttävä, me emme päätä toistemme pelastumisesta, emme omastammekaan. Paavalikaan ei väittänyt tietävänsä näitä asioita, arveli tällaisia oman tietämyksensä, tuntemuksensa ja elämänkokemuksensa kautta.

Perheissä, parisuhteissa, ystävyyssuhteissa on yleensä satoja eri asioita, joista on erilaisia näkemyksiä ja niiden kanssa silti eletään. Rakkaus on suurempaa kuin samaa mieltä olemista. Pidä kiinni niistä, joiden kanssa on hyvä olla, ja jätä pelastuskysymykset sille, jolle ne kuuluu.

Ja mitä kirkossa tästä kaikesta ajatellaan? No ihan kaikkea. Ota satunnaiset sata kirkon jäsentä, ja saat todennäköisesti sata erilaista näkemystä pelastusasioista. Yksi sanoo, että vain Jeesuksen kautta, toinen että kaikki pelastuvat jne. Varmaa tietoa ei ole kenellekään, ei edes minulla. ;) Mutta  vastaan siis kaikkeen "joo".

Kertokaa omia ajatuksianne asioista, mutta jos tukeudutte yksittäisiin Raamatun lauseisiin, haluan kuulla rinnalle myös omaa pohdintaa ja tulkintaa. Haluan keskustella ihmisten kanssa, jotka osaavat enemmän kuin vain  lukea ja toistaa lukemaansa sanasta sanaan. Ajattelevien ihmisten kanssa.

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

ihanaa luettavaa! niin vilpitöntä. kiitos!

Hemuli
Oisko tulta?

Jösses, kiitos itsellesi, että jaoit vaikuttumisesi! :)

Samtidigt på K-gatan

Ihan niin kuin Tuulikki Koivunen Bylund sanoi, "kaikki rakkaus on hyvää rakkautta". Amen!

Kristaliina
Puutalobaby

"Rakkaus on suurempaa kuin samaa mieltä olemista. Pidä kiinni niistä, joiden kanssa on hyvä olla, ja jätä pelastuskysymykset sille, jolle ne kuuluu." 

Niii-iiin hyvin sanottu.

Hemuli
Oisko tulta?

Kiitos kiitos, taisin saada jotain fiksua tiivistetyksi sanoihini. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kristityn ei ole hyvä mennä naimisiin toiseen uskontoon kuuluvan henkilön kanssa.

Perusteluni: Kristus on itse totuus. Joka ei tunnusta Jeesusta Jumalan Pojaksi, kieltää siis totuuden. Joka todella uskoo Kristukseen, joutuu sanomaan, että muut uskonnot eivät ole yhtä tosia. Ja se, joka kieltää Kristuksen, pitää kristittyä vääräuskoisena. Tässä on siis kyse paljon enemmästä kuin samaa mieltä olemisesta. Miten puolisot voivat onnistua liittämään elämänsä yhteen, jos heillä ei ole edes yhteistä elämän perustaa? Kristus kun on kristityn elämän perusta. Jos pitää elämän perustana rakkautta, harhautuu pois kristinuskon piiristä. Kristinuskon Jumala ei ole persoonatonta rakkautta, vaan rakkaus on kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Rakkaus ei voi olla Kristusta suurempi, sillä Kristus on rakkaus.

Ja koska Jeesus Kristus on itse antanut meille lähetyskäskyn, jokaisella kristityllä on velvollisuus kasvattaa lapsensa kristinuskoon. Joka antaa lastensa kasvaa toiseen uskontoon, toimii vastoin Jumalan tahtoa.

Hemuli
Oisko tulta?

Vierailija 14:58, kiitos näkemyksestäsi, se on kieltämättä hyvin erilainen kuin omani,mutta onneksi nämä ovat uskon eikä tiedon asioita, saamme uskoa kukin tavallamme. :)

Anni123456 (Ei varmistettu)

Hei, uskon ja Pyhässä Hengessä myös tiedän Raamatun olevan Jumalan ilmoitus ihmisille. Silloin ei ole sama mitä tekee, valitsee tai uskoo. Ahdas on se portti joka vie elämään ja vain harvat sen löytävät. Etsikää oman ja muiden tahdon tai mielipiteiden sijaan Jumalan tahtoa. Etsivä löytää ja Totuus on tekevä teistä vapaita! Halleluja.

Hemuli
Oisko tulta?

Kiitos kommentista. Kivoja etsintöjä myös sinulle!

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos tästä todella paljon! Olen siis kysymyksen lähettäjä. :) Oli kiva kuulla tämä mielipide perusteluineen, kun olen tähän asti kuullut vain samanlaista mielipidettä, kuin edellinen kommentoija kirjoitti. Eli että kristitty toimii vastuuttomasti jos perustaa perheen muslimin kanssa, koska lapsista tulee muslimeja jne.

Tämä on vaikea kysymys jota pähkäilen, enkä tunne Raamattua kovin hyvin. Oli siis kiva kuulla pohdintasi. :) Kiitos vielä.

Hemuli
Oisko tulta?

Ole hyvä. :) Kannattaa tutustua USKOT-foorumiin, joka on kristittyjen, juutalaisten ja muslimien keskinäistä vuoropuhelua edistävä foorumi. En tiedä, miten teologisia kysymyksiä siellä pohditaan, mutta kuitenkin etsitään niitä yhdistäviä tekijöitä eikä erottavia.

Minusta tuntuisi ahdistavalta elää uskoa pelossa siitä, että pelastun tai en. Joillakin ehkä on uskonvarmuus, minusta kuitenkin koko sanaan usko kiteytyy epävarmuus, ei ole mitään varmuutta tai tietämistä, voi vain uskoa kaiken kokemansa, kuulemansa, lukemansa, oman aikansa ja ympäristönsä jne. pohjalta, että on jotenkin oikealla tiellä, ja jos ei ole, niin ainakin yritti parhaansa (jos yritti), sillä mennään syteen tai saveen. Heittäytyminen epävarmuuteen on uskoa. :)

Tässä linkki ja tässä USKOT-foorumin juttuihin.

Kommentoi