”Olen saanut tarpeekseni.” Job 7:16

Jobin kirja kertoo tarinan yhden miehen kärsimyksestä. Job menettää kaiken; terveytensä, vaimonsa, lapsensa, karjansa. Job ei kuitenkaan menetä uskoaan Jumalaan. Koska Job ei menetä uskoaan Jumalaan, koettelemuksien jälkeen Jumala palkitsee Jobin. Palkintona on uutta karjaa, uusi vaimo ja uusia lapsia. Jokainen joka on joskus jotain tällaista menettänyt tietää, että uusi lapsi ei korvaa menetettyä. Jumalan Jobille antama palkinto tuntuu erikoiselta. Se miten Jumala Jobin palkitsee on kuitenkin sivuseikka. Jonkun voimalla Job jaksaa uskoa ja elää.

Mitä me hyödymme tässä elämässä siitä, että me uskomme? Se on kysymys jonka kärsivältä ihmiseltä saattaa kuulla. Mikä merkitys uskolla on, jos se ei tuo mitään bonuksia? Ihminen joka on elämässään paljon kärsinyt kyselee usein ääneen, miksi toiset, jotka eivät oman kertomansa mukaan mihinkään usko, saavat elää onnellisina. Auringon paistaa myös niille jotka Jumalasta viis veisaavat. Raamatussa sanotaan, että meillä on aarre taivaassa. Palkinto luottamuksesta Jumalaan luvataan vasta tämän elämän päätyttyä.

Uskoa ei voi lähestyä hyödyn näkökulmasta. Mutta jos kaikesta pitää hyötyä, niin riittäisikö hyödyksi toivo ja lohtu. Viktor E. Frankl kertoo kirjassaan Ihmisyyden rajalla kuinka keskitysleirillä fyysisesti erittäin huonossa kunnossa olleet vangit pysyivät hengissä toivon voimalla. Hän pohtii mikä sai toiset kestämään, kun toiset eivät enää jaksaneet elää. Siinä vaiheessa, kun toivo loppui, loppui myös elämä. Miten toivo punnitaan, sitä en tiedä. Viktor E. Frankl selvisi itse leiriltä hengissä.

”Sitten käsitin sen suurimman salaisuuden merkityksen, joka inhimillisellä runoudella, inhimillisellä ajattelulla ja uskonnolla on annettavanaan: ihminen pelastuu rakkauden avulla ja rakkaudessa.” Viktor E. Frankl

Nanna H.