Olkaa hiljaa!

Harrastusviikolla minäkin kerron uudesta omastani. Ensin ajattelin, että se olisi ruoka, sitten mietin lenkkeilyä. Sitten se olikin kirjat tai lapset. Niitäkin harrastan, mutta mikään niistä ei ole uusi.

Sen sijaan tänä syksynä olen päättänyt harrastaa hiljaisuutta. Kaikki on vielä ihan vaiheessa, mutta päätös on tehty. Siis ihan oikeasti ja ihan säännöllisesti. Ja jotain on jo tapahtunutkin. Kerran se oli oma hetki puistonpenkillä kasvot kohti aurinkoa, usein se on ratikkamietiskelyä, joskus kävelyä pimeässä Helsingin illassa.

Ikävöin joogaa vanhasta kodista, mutta uudesta kotipaikastani en ole vielä löytänyt sopivaa ryhmää. Ikävöin vanhaa kotikirkkoani, jossa niin usein lepäsin. Usein se oli työn etuja, mutta monesti sinne halusi mennä ihan omalla ajallaan.

Nytkin lähellä on kirkko. Muutaman kerran olen sinne poikennutkin, ja olen päättänyt, että poikkean yhä vaan. Tai sitten johonkin toiseen. En kaipaa vahvaa yhteisöllisyyttä, mutta kaipaan yhteyttä. Sitä, että voin ihan rauhassa toisen joukossa olla vain. Toivon, että löydän paikan tai paikkoja, missä voin säännöllisesti hengähtää.

Hiljaisuus, hiljentyminen ja lepo. Siinä se on, mun harrastus.

Katsotaan miten käy. (Liian usein on pää on ihan täynnä olemista. Nytkin takana on kolme inspiroivaa päivää kirkon viestijöiden kanssa: paljon ihmisiä, paljon puhetta, paljon ajatuksia. Ja nyt mä kaipaan niin omaa oloani.)

Jos tiedät sopivia paikkoja tähän harrastukseen, niin ehdota!

Mari Inka