Onko kuva peilissä ehyt?

Äskettäin eräs viisas sanoi yrittäneensä elää niin, että peiliin katsoessa kuva olisi ehyt. Sellainen, että siitä tunnistaisi itsensä, kaiken sen mitä on. Että ei olisi ja puhuisi muuta, kuin mitä on ja ajattelee. Ei niinkään muiden vuoksi, vaan itsensä, ettei itseään kadottaisi. Sillä ehyenä ja kokonaisena elämä on kuitenkin aina helpompaa, vaikka helppoa se ei tietenkään ole.

Se on paljon se, että kuva olisi ehyt. Kaikkine naarmuineen ja koloineen kuitenkin ehyt.

Olin tänään Turussa Wäinö Aaltosen museossa. Siellä on parhaillaan Kuutti Lavosen näyttely. Tänään museossa sai myös piirtää omakuvansa isolle paperille liidulla, hiilellä tai väreillä.  Näyttely oli hieno, sykähdyttävä. Paljon tuttuja kasvokuvia: kauniita, lämpimiä, intensiivisiä, armollisia, omassa olossaan. Suosittelen lämpimästi!

Omakuvan piirtäminen taas oli erikoinen kokemus. En ole mikään kaksinen piirtäjä ja siitä on totisesti aikaa, kun edellisen kerran tartuin kynään piirtääkseni. Nautin ja keskityin niin, että posket olivat ihan kuumat, ehkä punaisetkin.

Äskettäin Lavonen totesi Hesarissa, että ”ih­mi­sen hen­ki­nen kas­vu on pal­jon hi­taam­paa kuin ajan kul­ku. Jos hy­vin käy, eh­dim­me juu­ri ja juu­ri omak­si it­sek­sem­me en­nen kuin läh­dem­me tääl­tä. Ko­ko elä­mä on luo­pu­mi­sen har­joit­te­lua.”

Sillä matkalla.

—

WAMissa on koko kevään erilaisia työpajoja. Menkää ihmeessä!