Sain tehtäväksi kirjoittaa artikkelin kristillisestä parisuhteesta. Työkseni edustan ja edistän sellaisia. Ja haluan toki edistää ja edustaa, olen tietentahtoen hakeutunut juuri tähän parisuhdetyöhön. Mutta mikä sanahirviö. Sanoja makustellessani aavistan taas, mitä kaikkea näiden sanojen taakse  voi kätkeytyä. Toisille sanat kristillinen ja parisuhde tuovat turvaa ja luottamusta. Monia ahdistaa – eri syistä.  Lomalla eräs sukulaismies haastoi minua kysyen, miksi haluan edustaa noin takapajuista instituutiota.  Enkö voisi siirtyän jonkin nykyaikaisemman järjestön kuin kirkon palkkalistoille. Sorruin puolustelemaan kirkkoa, ei se nyt niin vanhanaikainen ole. Mutta jos mielikuva on takapajuinen, voinko minä sitten sille mitään.

En tiedä. Ainakin toivottavasti voin sen, etten halua olla lisäämässä ihmisten taakkoja jollain muka kristillisillä parisuhdevaatimuksilla, jotka vievät elämänilon. Minä joka olen koko elämäni kärsinyt kelpaamattomuuden tunteeni kanssa, en suostu siihen, että työkseni lisäisin ihmisten kelpaamattomuutta Kristuksen nimessä. Sellaisesta kristillisestä parisuhdetyöstä sanoudun irti. Toki arvostan kristillisiä parisuhdearvoja kuten  elinikäistä sitoutumista, molemminpuolista kunnioitusta ja uskollisuutta, julkista sitoutumista ja tahtomista ja avoimuutta uudelle elämälle, suomeksi lapsille. Mutta miksi niihin niin helposti  mielikuvissa liitetään ilottumuus ja pakko?  Ja kun tätä arvolistaa katsoo, voi todeta, että parisuhde voi olla yhtä paljon tai vähän kristillinen hetero tai homoseksuaalien parisuhteissa.

Kristilliseen parisuhteeseen kuuluu tietenkin hellyyttä ja seksiä. Iloista sellaista. Nehän ovat liimaa pariskunnan välillä. Niitä pitäisi vaalia. Mutta sanahirviö kristillinen parisuhde helposti näyttäytyy myös seksittömänä. Paitsi tietysti lastenhankintamielessä. Koska se on Jumalan ensimmäinen tehtävä ihmisille:  lisääntyä ja täyttää maa. No, siinä on leimassa on  historiallisia syitä.  Se miten ihmiset seksuaalisuutensa kokevat ja miten siitä voi kristillisesti puhua  tai olla puhumatta kannattaa kuunnella tämänpäiväisestä Horisontti-ohjelmasta . Siellä käsitellään seksiä, häpeää ja uskonnollisuutta superkiinnostavasti.

Kristillinen parisuhde edellyttää  käsitykseni mukaan uskoa Jumalaan. Sitä, ettei parisuhdekaan ole vain omissa käsissä.  Niin kuin ei mikään mukaan elämänalue.

Oman parisuhdekäsitykseni on parhaiten kiteyttänyt runoilija Aune Mäkinen teoksessa Sinä lähetit linnut:

Minä olen huono vaimo

sinä olet huono mies

sinä et pidä minusta huolta

minä puhun sinusta pahaa.

Ihmiset katsovat ja nyökkävät:

pitihän se arvatakin.

Jumalakin katsoo ja nyökkää:

niinhän minä ajattelinkin:
heistä tulee hyvä pari,

kunhan he keksivät, että

minäkin olen paikalla.

Niin ja anteeksiannosta on tietenkin hienoa puhua vaikka missä juhlapuheissa, mutta jos se ei toteudu parisuhteessa, niin ei se kovin kristillinen parisuhde sitten ainakaan ole. Anteeksianto on koko kristinuskon ydin.  Ja rakkaus.

Koska artikkeli ei ole vielä läheskään valmis, olisi kiva jos jaksaisit kertoa minulle omista käsityksistäsi tai mielikuvistasi kristillisestä parisuhteesta. Tulisin siitä iloiseksi.

Lisää krisllisestä parisuhdekäsityksistä ja parisuhdetyöstä täällä.

– Minna T.

– kuva: Minna T.