Kuva: askaretlublogista Handmade Boy

Nyt se tapahtuu, vedän lapsikortin pakastani! Eräs äiti jakoi Facebookissa ajatuksiaan siitä, miten kauheaa on, kun hänen pitkätukkainen, toisinaan mekkoja ja koruja käyttävä, vaaleanpunaisesta pitävä nelivuotias poikansa joutuu aikuisten ihmisten arvioinnin kohteeksi.

Tiivisetysti äiti kirjoittaa, että hänen nelivuotias poikansa kokee tällä hetkellä erittäin tärkeäksi sen, että hän on juuri poika, mutta pojan käsitys poikuudesta on sellainen, että voi jalkapallon ja jääkiekon ohella pitää myös prinsessaleikeistä, ja luistinkassi ja kengät voivat olla vaalenapunaiset. Se, mikä äitiä ihmetyttää, on toiset vanhemmat ja muut aikuiset ihmiset, jotka lapsen kuullen tyrmäävät tämän oman kokemuksen siitä, mitä poikana oleminen voi olla. Neljävuotiaan pojan kuullen sanotaan asioita kuten, että poika ei voi käyttää mekkoa, poika ei voi olla keijuprinsessa, pojalla ei voi olla pitkää tukkaa ja vaaleanpunaisia vaatteita. Äidille sanotaan asioita kuten, että eikö hän pelkää, että lapsesta tulee homo, ja että poikahan on drag queen.

Hävetkää, hävetkää niin paljon kuin ihminen häpeämään pystyy, aikuiset ihmiset, jotka saatte neljävuotiaan häpeämään sitä, miten hän oman sukupuolensa käsittää. Toisilta lapsilta tyttöjen väri- ja poikien väri -kommentit vielä ymmärtäisin, koska he ovat oppineet ne aikuisten kielestä ja lokeroinnista, mutta että aikuiset ihmiset kehtaavat sanoa lapsen kuullen moisia asioita. Sinä aikuinen, joka arvostelet lapsen identiteettiä, kestät oman häpeäsi. Lapsen sen sijaan ei tarvitse hävetä omaa käsitystä itsestään, eikä hänellä ole vielä osaamista käsitellä sellaista häpeän tunnetta millään tavalla analyyttisesti, itsereflektoiden. Hän vain tuntee itsensä vääränlaiseksi. Siksi uskallan sanoa sinulle aikuinen, että häpeä.

Ja tässä se lapsikortti: antakaa edes lasten kasvaa rauhassa normatiivisilta sukupuolikäsityksiltä! Vaikka sinun toiveesi olisi – ja saa toivoa tietynlaista maailmaa – että olisi selkeästi tiettyjä kaavoja noudattavia tyttöjä ja poikia, jotka aikuisina identifioituvat heteroseksuaaleiksi, niin todellinen maailma ei ole aina toiveiden mukainen. Meillä on feminiinisiä poikia, maskuliinisia tyttöjä, transsukupuolisia lapsia, intersukupuolisia lapsia, homo- tai biseksuaaleiksi aikuisina identifioituvia lapsia – on aina ollut, niiden korostuminen nyt johtuu vain siitä, että nyt niistä puhutaan julkisesti, ei siitä, että ilmiöt olisivat uusia. Kaikenlainen sukupuoleen ja seksuaaliseen identiteettiin pakottaminen ja lapselle niiden takia häpeän aiheuttaminen ei kuitenkaan edistä kenenkään toivemaailman toteutumista. Kukaan ei halua, että meillä on häpeän ja vääränlaisuuden tunteen takia itsemurhaa hautovia ja tekeviä nuoria. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt eivät kärsi vähemmistöidentiteetistään vaan siitä, että heidät on opetettu häpeämään sitä. Heillä ei ole mielenterveysongelmia sen takia, että ovat vähemmistöä vaan enemmistön puolelta hyväksytyksi tulemisen puutteen takia.

Aikuinen saa uskoa tahollaan, että mitä naisen tai miehen pitäisi olla, mitä seksuaalisuuden kuuluisi olla, mitä Jumala haluaa meistä sukupuolen ja seksuaalisuuden suhteen, mutta lapsi ei ole aikuisen uskomuksien tai uskon jatke. Lapsi ei ole aikuisen kaikkien käsityksien jatke, vaikka omaa arvomaailmaamme heille välitämmekin. Se on tullut jo historiassa nähtyä, että jokainen sukupolvi luo hieman omat käsityksensä asioista.

Ja kristillisyys. Kritillisyys on enemmän sitä, että halutaan toisen iloitsevan elämästä ja omasta itsestään sekä sitä myötä toisista ihmisistä, kuin sitä, että omien uskonkäsitysten myötä ajetaan toinen häpeämään itseään niin paljon, että toinen voi huonosti. Sellainen huonosti vointi ei ole mikään synnin palkka tai kutsu Jumalalta katumukseen ja parannuksen tekoon, vaan toisen ihmisen toiselle aiheuttama paha olo.

Eräs tuttu taannoin teki hienon oivalluksen: Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi – ei mieheksi tai naiseksi.

Tiesitkö muuten, että vaaleanpunaisen värin ”tyttöytyminen” tapahtui vasta 1970-luvun jälkeen? 1900-luvun kristillisessä Euroopassa vaalenapunainen on ollut muun muassa nimenomaan poikavauvojen väri tai aikuisilla miehillä maskuliinisuutta korostava väri. Ei kannata uppoutua luulemaan, että sinun käsityksesi ovat ne, jotka ovat kestäneet aikaa. Se tekee vain onnettomaksi, koska käsitykset ja maailma muuttuvat, halusi tai ei.

Edit. 2.6.2015 klo 15.30 Tarkennus edelliseen kappaleeseen:

Länsimaalaisessa historiassa vaaleanpunaisen värin roolin sukupuolittaminen on vaihdellut. Vielä 1920-luvulla vaaleanpunainen on käsitetty poikalasten väriksi ja vaaleansininen tyttölasten, trendi alkoi muutta 1940-luvulla, jolloin värit vaihtoivat paikkaansa. Vasta 1980-luvulla näiden kahden värin sukupuolikoodista alkoi tulla jyrkkä, ja 2000-lukuun mennessä värien asemat lapsiin liitettyinä alkoivat aiheuttaa voimakkaita tunnereaktioita, jos kooditus ei ollut ”oikein”. Ainakin 1700-luvun alusta sekä miehet että naiset ovat käyttäneet vaaleanpunaista, mutta on myös viitteitä, että maskuliinisuutta korostettiin eritoten vaaleanpunaisella, esimerkiksi miesten huoneita saatettiin maalata vaaleanpunaisiksi. 1800-luvulla poikia on puettu hameisiin ja heillä on voinut olla pitkä tukka kuten esimerkiksi alla tulevalla Yhdysvaltain presidentillä Franklin D. Rooseveltilla kuvassa vuodelta 1884.

Nuori poikalapsi, Franklin D. Roosevelt
taitaisi saada aikamoista kommenttia
sukupuolen ilmaisustaan nyky-Suomessa.
Kuva: Wikipedia

Hemuli

P.S. Jos sinulla on huoli lapsesi sukupuoli-identiteetistä, koska et itse ole varma, onko se ”normaalia” tai muut lapset kiusaavat lastasi, ota yhteyttä Transtukipisteeseen tai Setaan. Niistä saat apua, tukea, vertaistukea ja asiallista tietoa lapsen sukupuolen ja seksuaalisuuden kehityksestä.