Elämme maailmanhistorian rauhallisinta aikaa

humansofnyc1.jpg

 

Tiedättekö, elämme maailmanhistorian rauhallisinta aikaa. Jos siltä ei tunnu, vaan heräätte yöllä painajaisiin ja ahdistavaan oloon, suosittelen rauhoittavaksi lääkkeeksi Humans of New Yorkin postauksia. Luottamukseni ihmiskuntaan on suunnilleen niiden varassa. Erityisesti toivorikkaat kuvat menneillään olevalta maailmakiertueelta saavat minut rakastumaan sekä Brandoniin että ihmisiin, jotka ovat kuvissa. Myös uutinen jumittuneesta jalasta sai minut täyteen rakkautta. Ihmiset, oltaispa aina työntämässä junia pois raiteiltaan toistemme vuoksi! 

Viime aikoina olen nähnyt maailmassa vain pahuuden ja omassa elämässäni vain epäonnistumiset. En ole nukkunut pariin viikkoon kunnolla muuten kuin kylässä. Sinkkuna on aika ikävää huomata nukkuvansa rauhallisesti vain muiden seurassa. Jos valvotte kanssani öitä, lähetän teille lempeitä ajatuksia ja annan yhden neuvon. Kuunnelkaa lohduttavaa musiikkia. Silloin tuntee olevansa yhteydessä muuhun maailmaan. Esimerkiksi Emmanuel Kellyn laulu on saa aikaan saman tunteen kuin HONY:n kuvat. Kelly, Irakista hylättynä löytynyt poika, laulaa John Lennonin Imaginen, jossa sanotaan näin: 

Imagine there’s no heaven
It’s easy if you try
No hell below us
Above us only sky
Imagine all the people
Living for today

Imagine there’s no countries
It isn’t hard to do
Nothing to kill or die for
And no religion too
Imagine all the people
Living life in peace

You may say I’m a dreamer
But I’m not the only one
I hope someday you’ll join us

And the world will be as oneImagine no possessions
I wonder if you can
No need for greed or hunger
A brotherhood of man
Imagine all the people
Sharing all the world

You may say I’m a dreamer
But I’m not the only one
I hope someday you’ll join us
And the world will live as one

 

– Mirka Maaria, who hopes someday she’ll join them and some night she’ll sleep well

Hyvinvointi Hyvä olo Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta

Tämä on totta

truth.jpg
Totuudesta ollaan montaa mieltä. X=x on suunnilleen ainoita lausekkeita, jonka oikeellisuudesta voidaan helpohkosti päätyä samaa lopputulemaan.. Menemättä syvemmälle filosofisiin totuuskäsityksiin  totean vain, ettei siitä mikä on totta vallitse mitään kovin vakaata yhteisymmärrystä.

Vaikka filosofit ovat kellanneet tuota totuushommaa vuosisadasta toiseen, samaan johtopäätökseen tulee helposti puhumalla ystävien ja tuttavien kanssa. Heille totta ovat eri asiat kuin minulle. Kun katsoo uutisia Israelista, molemmat sodan osapuolet kannattajineen julistavat seuraavassa hetkessä uutisoinnin olevan puolueellisia. Totuutta asiasta on vaikea (luultavasti mahdoton) hahmottaa, vaikka sitä kuinka yrittäisi etsiä.

Länsimaisen ihmisen halu ja pyrkimys uskoa vain järkeen on periaatteessa luovuttamatonta – totuus pyritään selvittämään ja sen mukaan toimimaan. Pystyn silti luettelemaan lukuisia esimerkkejä siitä, miten ihminen/yhteiskunta ei edelleenkään toimi kuten olisi järkevintä. Totuus tupakasta ja päihteistä ei ole vapauttanut meitä niistä, meillä on lukuisia tutkimuksia oikeanlaisesta ruuasta ja liikunnasta (keskenään ristiriitaisia tosin) emmekä toimi niiden mukaan, tiedämme ettei vanhuksi pitäisi sulkea laitoksiin, mutta silti temme niin.

Totuuden relatiiviuus on uskonnossa vaikea kysymys. Ovatko uskonnolliset väittämät totta? Miten puhua totuudesta mittareilla, jotka ovat tieteen eivätkä uskonnon? Valehteleeko pappi puhuessaan Jumalasta, joka on sanojen tavoittamattomissa?

Olen joskus saanut itseni kiinni valehtelusta tai ainakin vakavasta uskottavuuspulasta – siis siitä etten olisi itsekään uskonut puheitani pappina. Mitä minä lopulta tiedän elämästä tai kuolemasta, kuoleman jälkeisestä elämästä, elämän tarkoituksesta, rakkaudesta, Jumalasta?  Usko on onneksi eri kuin tietäminen.

Lopullisen totuuden voin kai tietää vain itsestäni. Senkin vain, jos uskallan katsoa itseäni täysin rehellisesti ja paljaana, kaikkineni. Ja jos se, riisutuin totuus minusta, on Jumalalle rakastettavaa – OI! – Ja sitä  lauseketta vasten tieteen totuusteorioilla ei ole kilpailumahdollisuutta.

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Syvällistä