Olet kuin Bono? Tee testi!

Bono #uskohyväntekemiseen

Meissä kaikissa asuu pieni hyväntekijä ja siksipä se täytyi  testata. Millainen hyväntekijä olet? – testin mukaan

Hemuli on kuin Angelina Jolie (tietysti!) Mä (Minna J.) on kuin Malala. Katja-Maaria ja Matteus on kuin Diana (kukapa muukaan!). Nanna on kuin Bono (kuten myös arkkipiispa) Mari on kuin Mandela. Ulla on kuin Anne Frank.

Vaikkei olisi uskonut, niin pinnan alta löytyy ripaus sinistä verta tai megatähteyttä. Ehkä maailmaa pelastuu meidän avulla. Tai ainakin kirkko 🙂 Millainen hyväntekijä sinä olet?

anelia.jpg

 

Hyvinvointi Hyvä olo Höpsöä

Kirjoitus tytöistä

http://youtu.be/XjJQBjWYDTs

Katsoin Alwaysin tekemän videon tytöistä. Katsoin sen uudestaan. Liikutuin molemmilla kerroilla, kun pikkutyttö tuli lavalle ja aukaisi suunsa. Mutta videon alussa olevaan sudenkuoppaan lankesin minäkin. Estradilla olevaa aikuista naista pyydetään juoksemaan niin kuin tytöt juoksevat. Mielessäni mietin miten tytöt juoksevat. Vaikean näköisesti, käsiään ja jalkojaan viskoen. Korkokengillä on hankala juosta.

Lehdessä kirjoitettiin Kiinan kasvavasta ihmiskauppatilanteesta. Muualta Aasiasta salakuljetetaan vaimoja Kiinaan. Ennustetaan, että vuoteen 2020 mennessä jopa 24 miljoonaa kiinalaista miestä jää ilman vaimoa, koska tyttövauvoja on surmattu niin paljon. Kiina ei ole ainoa maa, jossa poikalapsi on toivotumpi.  Ja mikä tekee pojasta paremman, ei ole fyysiset ominaisuudet itsessään, vaan sukupuoleen liitetyt etuoikeudet tai velvollisuudet. Jos vain pojat voivat käydä koulua ja ajaa autoa tai jos vain tytöstä pitää maksaa myötäjäiset avioituessa, kyse ei ole siitä mihin tyttö tai poika pystyisi biologiansa myötä.

Euroopan Unioni on kirjoittanut ensimmäisen sopimuksensa naisten oikeuksista vuonna 1959. Siinä todetaan, että miesten ja naisten on saatava samasta työstä sama palkka. Viimeisimmän sopimuksen naisten oikeuksista EU on allekirjoittanut 2010. Eilen luin Hesarista, että saman EU:n sisällä vain harva jäsenmaa laittoi komissaariehdokkaakseen naisen. Suomen komissaari ei ole koskaan ollut nainen. Mutta Suomen tilanteesta minä en ole huolissaan. Minä saan äänestää, käydä töissä, ajaa autoa, päättää asioistani ja periä vanhempani siinä missä veljenikin.  Mutta pohjoismainen nainen on poikkeus maailman naisten kartalla.

Uskontoja syytetään usein naisen alisteisesta asemasta. Nopealla vilkaisulla siinä voi ajatella olevan perää, kun osa naisista on piilotettu hupun alle, osan tehtävä on vain synnyttää uusia lapsia ja pyhät kirjat sanovat, että mies on perheen pää. Jos suurten maailmanuskontojen pyhät kirjat kirjoitettaisiin nyt, ne puhuisivat naisista toisin. Ne on kirjoitettu aikana, jolloin naisilla tai lapsilla ei ollut kansalaisoikeuksia. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi joku ihmisoikeusasioissa edelleen vetoaa satoja tai jopa tuhansia vuosia vanhaan tekstiin. Naisen siunaus ja kirous on se, että vain nainen voi synnyttää. Tänne ei olisi syntynyt Mooses, Jeesus eikä Muhammed, jos nainen ei olisi kerran heitä kohdussaan kantanut.

Helposti sitä ajattelee, että tätä kaikkea perustellaan miesten suulla, mutta naiset ovat samassa koneistossa mukana kauhistelemassa, abortoimassa tyttövauvoja, ympärileikkauttamassa tyttäriään ja kertomassa tyttärilleen, että he eivät voi saavuttaa samaa kuin pojat. Sitä en sano, etteikö saisi valita huntua, kotiäitiyttä tai korkokengät jalassa juoksemista. Mutta se pitäisi saada tehdä omasta vapaasta tahdosta.

Nanna H.

Suhteet Oma elämä Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta