Olin tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa Herättäjäjuhlilla. Ne olivat tällä kertaa Lapualla. Herättäjäjuhlat on yksi suurimmista hengellisistä kesäjuhlatapahtumista ja niitä on järjestetty jo sata vuotta. Osallistujia näillä juhlilla oli noin 30 000.

Itse en Herättäjäjuhlilla ole käynyt, vaikka körttiläisyyttä on omassakin taustassa parin sukupolven takana. Mieheni isoäiti eli etelä-pohjanmaalaisittain mumma oli pitkään toivonut että saisi meidät mukanaan näille kesäjuhlille. Hän on jo yli yhdeksänkymmentä ja käynyt juhlilla lapsesta saakka. Hänelle oli tärkeää, että pääsemme sisälle körttiläiseen perinteeseen.

Mitä meidän suloinen mumma ja muut vanhempi väki sitten halusi meidän nuorempien siellä kohtaavan?

Ehkä yksinkertaisimmillaan niin, että me löytäisimme ja ottaisimme vakavasti kaipauksen, joka ihmisessä ja ihmiskunnassa on aina ollut. Kaipaus kohti ihmistä suurempaa, Jumalaa.

Lauloimme paljon körttivirsiä eli Siionin virsiä. Mumma muistutti minua ja miestäni, että niitä virsiä ei lauleta, ne veisataan. “Virret ovat raskasta rukousta”, veisaaminen sanana kuvaa niihin liittyvää asennetta. Niissä mennään syvälle ja sanoitetaan synkkiäkin hetkiä elämässä, myös uskon ja epäuskon välistä ristiriitaa. Körttivirret tuottavat mieleen aika paljon melankolisia kuvia, joiden keskellä ihminen odottaa lohdutusta ja apua. Ne ovat kuin otteita ihmisen elämäntarinasta, jossa kokemuksia peilataan raamatunkertomuksilla.

Jos raamatunkertomukset ovat tuntemattomia, iso osa laulujen teksteistä ei avaudu. Esim. “ei alastoman verhoksi riitä oma puku”. Käännös yleiskielelle: “oma puku” kuvaa omia ansioita ja hyviä tekoja. Niitä ei voi ikinä olla niin paljon, että voisi Jumalan edessä pitää itseään hyvänä ja virheettömänä (ja olisi varaa tuomita toisia.) Ihminen on rakastettu ja armahdettu Jeesuksen ristinkuoleman takia – puhdas puku on lahja Jumalalta. Sitä kuvaa kastepuku.

Vaikka olin körttijuhlissa ensimmäistä kertaa, tietty ulkopuolisuus ei oikeastaan haitannut. Kaipaus teemana koskettaa jokaista ihmistä. Mieleen jäi kaunis kielikuva: ihminen saa olla heikkona lepattavan uskonsa kanssa Jumalan sylissä. “Heikkona lepattava usko” on kokemus, joka on myös papille tuttu.

Säkeistö yhdestä virrestä: “Oi auta meitä uskomaan rakkauteesi yhä ja kasvojasi kaipaamaan, salattu Herra, Pyhä! Kun itse kärsit tuskamme, kun tunnet hauraan uskomme, kiiruhda avuksemme!”

 Iloiseksi yllätykseksi törmäsin siellä myös blogikavereihin Matteukseen ja Mariin. Marin kanssa otettiin kuva kirkkaassa auringonvalossa. Sää yllätti jälleen, mutta tässä palovammat naamallani eivät vielä niin vahvasti näy!

-Katja-Maaria