Espoon seurakunnissa järjestettiin sururyhmä lemmikkinsä menettäneille. Seurakuntalehden mielipidepalstalla aiheesta nousi poru. Jotkut pitivät tällaista ryhmää kauhistuttavana asiana. Jokuhan on saattanut menettää lapsensa ja lemmikin tilalle voi aina ostaa uuden.

Eräs ihminen kertoi itkeneensä töissä ääneen vuosi puolisonsa kuoleman jälkeen. Työtoverit olivat kuiskineet kahvihuoneessa, miten nainen ei vieläkään ole päässyt miehensä kuoleman yli. Siitähän on jo aikaa.

Ja mihin laittaa suru silloin, kun kukaan ei tiedä, että kaipaat, koska kukaan ei saanut tietää, että rakastit? Joillakin vainajilla on ollut kuollessaan parisuhteen ulkopuolinen salainen rakkaus. Moraalisesti arveluttavaa kenties, mutta jossain on kruunaamaton leski, jonka suru on totta ja sillä ei ole äänioikeutta.

Teini-ikäisenä olen kaivannut kuollutta julkkista. 13-vuotiaan oli vielä sallittua itkeä Kurt Cobainin itsemurhaa. Mutta tiedän, että on aikuisia, jotka järkyttyvät julkkiksen kuolemasta. Sehän on sitten jo säälittävää, pyytää nyt sairaslomaa oman idolinsa poismenon jälkeen.

Kuulin radiosta ohjelman, jossa tutkija Jenni Kirves sanoi, että sota-aikana surua ei sopinut näyttää, koska itku olisi halventanut rintamalla kaatuneiden antaman uhrin isänmaalle. Ja kaikista kodeista meni isä, veli tai poika. Miksi joku vaatisi itselleen oikeuden suruun, kun koko maa ikävöi poikiaan?

Jonnekin pitäisi äkkiä hävittää myös suru sairaudesta, erosta silloin, kun itse lähdit, keskenmenosta,  abortista, lapsen syntymisestä vammaisena tai varsikin siitä, että teillähän on jo yksi lapsi, niin miksi surette sitä, että ette voi saada toista.

Läheisen suru häiritsee elämää. Olisi hyvä, että ystävä toipuisi surustaan äkkiä, koska emme tiedä mitä sanoisimme ja tahtoisimme, että kaikki olisi pian niin kuin ennenkin. Meillä on surulle tarkat kriteerit. Kuka saa surra ketäkin ja kuinka kauan.

Sureminen voi olla fyysisesti raskainta, mitä ihminen elämänsä aikana tekee. Suru on jotakin muuta kuin mielipaha, murhe tai harmistus. Siksi puhumme surutyöstä. Se käy sydämelle, sielulle, ruumiille. Suru on yksilöllinen. Ei ole kahta samanlaista surua. Silti meillä on suuri halu laittaa toisten suru raameihin.

Raamatussa sanotaan:

…itkekää itkevien kanssa. Room. 12:15

Nanna H.

Kuva: Jim Morrisonin hauta, Jürgen Schuschke