avioliittokoulu

 

Menin naimisiin melkein 17 vuotta sitten ilman minkäänlaista opastuskurssia tai koulutusta. Jos avioliittokoulu tai kurssitus olisi ollut näppärästi tarjolla, olisimme varmasti osallistuneet. Varsinkin jos se olisi ollut edullinen tai jopa ilmainen.  Olisi ollut hyvä pohtia moniakin juttuja ennakolta. Ja meitä kiinnosti pohtia toista ja itseämme, mutta kahdestaan ei tullut mieleen, mitä kaikkea tässä nyt pitäisi pohtia ja ottaa huomioon. 

Sitä olisi ainakin ollut hyvä pohtia, minkälaiset parisuhteen mallit olemme saaneet. Mitä kaikkea kannamme edellisiltä sukupolvilta mukanamme? Mitkä asiat he pystyivät ratkaisemaan ja mikä kaikki voi mahdollisesti siirtyä meidän kannettavaksi. haakubat.jpg

Katolisissa maissa on erilaisia aviolittokouluja. On pakko olla, koska avioliitto on sakramentti ja ainakin teoriassa pyhempi juttu kuin vaikka luterilaisilla. Tai niillä, jotka menevät maistraatissa naimisiin. Avioliittokoulut voivat olla kirjekurssityyppisiä tai sentyyppisiä että käydään terapeutin kanssa muutama kerta keskustelemassa. Useimmiten ne maksavat.

Nykyisin organisoin työkseni ”avioliittokoulua” Suomeen. Sellaisella nimellä työtehtävän alkuunlaittaminen tuli edeltäjäni työpöydälle kirkolliskokouksesta muutama vuosi sitten. Kirkolliskokouksen aloitteen pohjalta on syntynyt Parisuhteen Palikat hanke. Hankkeen puitteissa eri seurakunnat ja tahot voivat järjestää parisuhdeluentoja, kursseja ja tapahtumia. Mutta varsinaista pakollista avioliittokoulua moni vierastaa. Sen organisointi on haastavaa näillä leveysasteilla.

 Resurssipula. Ei kai nyt niin itsestäänselvään asiaan koulua tarvita. Mitä siellä nyt sitten opiskeltaisiin? Ei työntekijöillä ole aikaa. Kuka sen järjestäisi? Eivät papit ainakaan.

Tällaisia ´kommentteja olen kuullut.

Ja toisaalta tällaisia: Se olis mahtavaa. Suomessa ihmisillä on keskimäärin kolme pitkää parisuhdetta/liittoa, eli kyllä näitä tarvittaisiin lisää. Nyt jo on noin tuhat koulutettua vapaaehtoisparia parisuhteen palikat hankkeen sisällä. He olisiva mieluusti käytettävissä kursseilla. Jonkun organisaation pitäisi vaan järjestää kurssi tai tapahtuma. Vapaaehtoiset eivät voi marssia noin vain jonkun kotiin parisuhteesta puhumaan, vaikka moni voisi niinkin tehdä.

Parisuhdetyö on minun mielestäni aivan mahtavaa. Kun saa olla todistamassa kahden ihmisen ymmärryksen lisääntymistä toista ja itseä kohtaan, voi nähdä silmiensä edessä kasvavia sydämiä, hehkulamppuja ja kyyneleitä.

Parisuhdetta voi opetella tietoisesti hoitamaan.

Ymmärrystä, hehkulamppuja ja kyyneleitä voi nähdä myös silloin kun pariskunta päätyykin eroon. Parhaimmillaan eroprosessin aikana ymmärrys lisääntyy ja muurit murtuvat. ”Näistä ja näistä syistä meidän oli niin vaikea olla yhdessä. Mahdotonta”. Erotakin voi monella tavalla.

Sama juttu parisuhteessakin: voi elää oman muurinsa sisällä tai yrittää ymmärtää paremmin.

Silloin taannoin ennen naimisiinmenoa emme näppärästi löytäneet sellaista ”opi tuntemaan paremmin kumppanisi”- kurssia. Eikä meille tullut mieleen sellaista etsiäkään.

Nykyisin monet seurakunnat järjestävät häämusiikkitapahtuman yhteydessä myös parisuhteenhoitoinfon. Laajamuotoiset avioliittokoulut eivät ole ottaneet tulta alleen. Vielä. Toivo kursseista elää.

 

– Minna T.

– Kuva: Minna T.

Suhteet Oma elämä Suosittelen Työ

Kuinka yhteistyö kirkossa toimii, Veronica Saarela?

Veronica kuva.jpg

Haastattelin tässä seurakuntavaalien alla Veronicaa, kokenutta luottamushenkilökonkaria avaamaan vähän todellisuutta siitä millaista kirkkovaikuttaminen on niin erilaisten ja monenlaisten ihmisten kanssa.

Olet ollut luottamushenkilönä kaksi kautta eli yhteensä kahdeksan vuotta. Bongasin sinut haastatteluun, koska Facebook-feedissäsi kuvaat olevasi kokoustamassa huimaavan usein. Mikä saa sinut jaksamaan?

-Pitää hahmottaa, että kirkossa asiat ei tapahdu nopeasti. Pitää vain jaksaa taistella. Muutos parempaan on mahdollinen. Enemmistö helsinkiläisistä luottamushenkilöistä ajattelee samoin kuin Suomen kansalaiset yleensä monesta asiasta. Kun kuuntelee “kirkon äänenä” itseään pitäviä, tulee kuva että kirkko on jotain ihan muuta kuin suomalaiset yleensä.

Minkä puolesta taistelet?

-Taistelen tavallisen ihmisen puolesta, että kaikkia kohdeltaisiin tasavertaisesti.

Mitä nämä 8 vuotta ovat vaatineet sinulta?

-Olen kasvanut jonkin verran pois mukavuusalueiltani. Istumalihaksia on tarvittu, ja kahvinkestävää vatsaa. En erityisemmin pidä numeroiden lukemisesta, mutta sitä on vain ollut pakko tehdä.On myös pitänyt sinnitellä ihmisten kanssa, joiden kanssa arvot ja asenteet ei yhtään kohtaa.

Minkälainen keskusteluilmapiiri eri tavoin ajattelevien luottamushenkilöiden välillä on ollut?

-Malmin seurakunnan neuvostossa on äärilaidatkin hyvin edustettuna. Keskustelu on ollut hyvinkin sopuisaa. Lähdemme kaikki siitä, että olemme hoitamassa seurakunnan asioita. Demokraattisesti tehtyihin päätöksiin on yleensä tyydytty ilman jankkaamista.

Mikä eri tavoin ajattelevia tahoja yhdistää?

-Kaikki hahmottavat, että yhteisiä varoja on vähemmän jaettavana. On mietittävä tarkoin, mikä on tärkeintä ja mihin varat suunnataan. Esimerkiksi Malmille on rakennettu suuria lähiöitä, joissa tarvitaan monenlaista sosiaalista tukea. Saimme perustettua uuden diakoninviran, vaikka monesta asiasta on säästetty.

Vaalien slogan on “Usko hyvän tekemiseen”. Miten hyvän tekeminen onnistuu eri tavoin ajattelevien kanssa?

-Onnistuu yllättävän hyvin. Meillä on kuitenkin yhteinen arvopohja, rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin. Tiukan paikan tullen näillä perusteilla tehdään päätöksiä.”Olet ehdolla kolmannelle kaudelle.

Millaisten ihmisten toivoisit hakeutuvan luottamushenkilöiksi?

-Nuoria kaipaisin lisää! Tavallisia seurakuntalaisia, jotka käy kirkossa jouluna, ja joskus häissä ja hautajaisissa.

Miksi juuri heitä?

-Koska kirkon päätöksentekojärjestelmän pitäisi näyttää samalta kuin jäsenistö!

Mikä sinua kantaa?

-Minua kantaa se, että tiedän olevani osa suurempaa kokonaisuutta. Yhtenä kristittynä toteuttamassa yhteisiä tavoitteita enkä mitään ikiomaa projektia jossakin.

Kerro joku hieno hetki luottamushenkilön uraltasi.

-Se on jäänyt mieleen, kun saimme Irja Askolan Helsingin hiippakunnan piispaksi. Silloin erityisesti oli merkitystä sillä, keitä luottamushenkilöinä oli, koska luottamushenkilöt ja papit äänestävät piispanvaalissa. Saimme hyvän piispan. Muistan häntä rukouksessani joka päivä.

Lopuksi vielä: minkälaiset kasvot sinun Jumalallasi on?

-Lempeät, vähän hymyilevät. Joskus vähän naamapalmuiset, että “Hei ihmiset, oikeesti!”

*Veronica Saarela, Malmin seurakuntaneuvoston jäsen ja yhteisen kirkkovaltuuston ja hiippakuntavaltuusto jäsen
*Teologian opiskelija
*Romanialaisen Miina-koiran omistaja

Enemmän Veronican elämänarvoista täällä ja tv-haastattelu YleAreenassa (katsottavissa 18.5. alkaen).

-Katja-Maaria
Kuva: Liisa Karvonen

Kulttuuri Suosittelen Raha Uutiset ja yhteiskunta