Siskontyttöni – jonka kanssa olen asunut useamman vuoden ajan – antoi viime isäinpäivänä kortit uudelle isälleen, ukilleen ja minulle. Kortissani oli toisella puolella tämä teksti, toisella kuva minusta vauvan ja tyttösen itsensä kanssa. Voitte arvata: itketti ja nauratti. 

”Yksin elämisen huonoja puolia on läheisyyden ja seksin puute ja se, että haluaisin jo lapsen. Välillä kaipaan sitä, että jakaisin elämän toisen kanssa – että niistä lukemistaan lehdistä ja kirjoista voisi arjessaan jutella toisen kanssa ja että elämänsä voisi jakaa. Enimmäkseen tuntuu kuitenkin siltä, että yksinoloon kohdistuvat paineet ovat suurelta osin ulkoiset. On pelottavaa, että olen alkanut tuntea jotain orastavia friikkiyden tunteita siitä, että olen yksin. Ja sukulaisilleen nainen on sinkkuna tietenkin ikuinen tyttönen.”

”Ärsyttävintä on, kun jotkut kuvittelevat minun olevan sinkku, koska ’kriteerini ovat liian korkeat’. Mitä helvettiä ovat ’liian korkeat kriteerit’? En ole koskaan ollut kiinnostumatta jostain miehestä siksi, että rasteja ei jossain ihmeen kriteeritaulukossa olisi riittävästi.”

”Tiettyjä asioita minulla on mielestäni oikeus ja kohtuus toivoa ja olettaa – vaikka että kumppani olisi tasa-arvoinen, osaisi pitää huolta itsestään ja elämästään ilman äitihahmoa ja ottaisi toiset ihmiset huomioon. Miksi minun pitäisi tyytyä vähempään?”

”Haluan parisuhteen. Alan kuitenkin epäillä mahdollisuuksiani. Koulutettuja, sivistyneitä miehiä, jotka kannattavat feminismiä, on vähän tarjolla. Olen ikäväkseni huomannut, että äly ja koulutus ei suoraan korreloi feminismin kanssa: feministimiehillä on yleensä korkeakoulututkinto, mutta kaikki korkeakoulutetut miehet eivät ole feministejä.”

”Minua pelottaa yksinäinen vanhuus ilman lapsia ja lapsenlapsia. (…) Toivon sydämestäni, etten koskaan katkeroituisi, vaikka jäisinkin yksin, mutta kyllä tulevaisuus vähän pelottaa.”

”En harrasta itsesääliä. Harrastan kulttuuria. Se auttaa yksinäisyyteen: jos ei muuta, niin koen kuuluvani ainakin ihmiskuntaan.”

”Muutto kommuuniin auttoi. Sen mukana tuli yhteisöllisyyden tunne. Olisikin hyvä, jos yhteisöllisyyttä olisi enemmän. Mielestäni yhteiskuntajärjestyksemme perustuu liikaa parisuhteelle.”

”Toivon, että rakastun ja saan lapsen. Olen kai jollain tavalla alkanut kuitenkin varautua siihen, että ehkä niin ei käy. Olen yrittänyt ajatella, että kaikkea ei elämässä voi saada ja yksin elämisen ei tarvitse olla tragedia. Olen alkanut lukea ja kiinnostua naisista, joilla ei ole ollut onnea rakkaudessa, mutta silti itsenäinen, kiinnostava ja rikas elämä – kuten nyt vaikka Kyllikki Villa.”

Lainaukset ovat Tulvan 1/2009 jutusta Yksin. Jutun ovat kirjoittaneet Laura Koljonen ja Niina Mäkeläinen. Kommentit ovat kolmikymppisten sinkkujen vastauksia lehden lukijakyselyyn koskien yksinäisyyden kokemusta.

Minulla ei juuri lisättävää. Onko sinulla?

– Mirka Maaria

Kuvan oikeudet: Iia ja Mirka Seppälä