Sinkkunainen – yksinäinen friikki ja ikuinen tyttönen?

893865_10201680164558948_1865886403_o.jpg

Siskontyttöni – jonka kanssa olen asunut useamman vuoden ajan – antoi viime isäinpäivänä kortit uudelle isälleen, ukilleen ja minulle. Kortissani oli toisella puolella tämä teksti, toisella kuva minusta vauvan ja tyttösen itsensä kanssa. Voitte arvata: itketti ja nauratti. 

 

”Yksin elämisen huonoja puolia on läheisyyden ja seksin puute ja se, että haluaisin jo lapsen. Välillä kaipaan sitä, että jakaisin elämän toisen kanssa – että niistä lukemistaan lehdistä ja kirjoista voisi arjessaan jutella toisen kanssa ja että elämänsä voisi jakaa. Enimmäkseen tuntuu kuitenkin siltä, että yksinoloon kohdistuvat paineet ovat suurelta osin ulkoiset. On pelottavaa, että olen alkanut tuntea jotain orastavia friikkiyden tunteita siitä, että olen yksin. Ja sukulaisilleen nainen on sinkkuna tietenkin ikuinen tyttönen.”

 

”Ärsyttävintä on, kun jotkut kuvittelevat minun olevan sinkku, koska ’kriteerini ovat liian korkeat’. Mitä helvettiä ovat ’liian korkeat kriteerit’? En ole koskaan ollut kiinnostumatta jostain miehestä siksi, että rasteja ei jossain ihmeen kriteeritaulukossa olisi riittävästi.”

 

”Tiettyjä asioita minulla on mielestäni oikeus ja kohtuus toivoa ja olettaa – vaikka että kumppani olisi tasa-arvoinen, osaisi pitää huolta itsestään ja elämästään ilman äitihahmoa ja ottaisi toiset ihmiset huomioon. Miksi minun pitäisi tyytyä vähempään?”

 

”Haluan parisuhteen. Alan kuitenkin epäillä mahdollisuuksiani. Koulutettuja, sivistyneitä miehiä, jotka kannattavat feminismiä, on vähän tarjolla. Olen ikäväkseni huomannut, että äly ja koulutus ei suoraan korreloi feminismin kanssa: feministimiehillä on yleensä korkeakoulututkinto, mutta kaikki korkeakoulutetut miehet eivät ole feministejä.”

 

”Minua pelottaa yksinäinen vanhuus ilman lapsia ja lapsenlapsia. (…) Toivon sydämestäni, etten koskaan katkeroituisi, vaikka jäisinkin yksin, mutta kyllä tulevaisuus vähän pelottaa.”

 

”En harrasta itsesääliä. Harrastan kulttuuria. Se auttaa yksinäisyyteen: jos ei muuta, niin koen kuuluvani ainakin ihmiskuntaan.

 

”Muutto kommuuniin auttoi. Sen mukana tuli yhteisöllisyyden tunne. Olisikin hyvä, jos yhteisöllisyyttä olisi enemmän. Mielestäni yhteiskuntajärjestyksemme perustuu liikaa parisuhteelle.”

 

”Toivon, että rakastun ja saan lapsen. Olen kai jollain tavalla alkanut kuitenkin varautua siihen, että ehkä niin ei käy. Olen yrittänyt ajatella, että kaikkea ei elämässä voi saada ja yksin elämisen ei tarvitse olla tragedia. Olen alkanut lukea ja kiinnostua naisista, joilla ei ole ollut onnea rakkaudessa, mutta silti itsenäinen, kiinnostava ja rikas elämä – kuten nyt vaikka Kyllikki Villa.”

 

Lainaukset ovat Tulvan 1/2009 jutusta Yksin. Jutun ovat kirjoittaneet Laura Koljonen ja Niina Mäkeläinen. Kommentit ovat kolmikymppisten sinkkujen vastauksia lehden lukijakyselyyn koskien yksinäisyyden kokemusta.

 

Minulla ei juuri lisättävää. Onko sinulla?

 

– Mirka Maaria

Kuvan oikeudet: Iia ja Mirka Seppälä 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi

Hullu sä et ole, mut

//www.youtube.com/embed/Yb8r3ZZAQx4?rel=0

1. (Hullu sä et ole, mut) Juuri nyt on vaikeaa. Voi olla. Silloin pitää mennä hitaammin.

2. (Hullu sä et ole, mut) Saatat kuitenkin olla. Hullu. Se voi myös olla ihan normaali reaktio sille, että ”särjetty ja satutettu sinua on monta kertaa”. Hulluudelle onneksi löytyy nykyään useita eri sanoja ja diagnooseja, jotka ovat kai vähemmän leimaavia. Mutta oikea hulluus ei ole sellaista, josta useinkaan kerrotaan julkisesti. Olen loputtoman kyllästynyt tarinoihin, jossa kerrotaan mielenterveyden ongelmista tähän tyyliin: ”Sairastuin masennukseen. Kahteen viikkoon en jaksanut tehdä mitään. Sitten aloitin joogan ja uudenlaisen ruokavalion ja kaikki alkoi näyttää paremmalta. Olen oppinut tosi paljon itsestäni ja ymmärrän nyt millaista on olla masentunut.” Tuo on ihan ok, mutta vakavan masennuksen kanssa sillä ei ole tekemistä. Vakava masennus kun on esimerkiksi sellaista, että mikään ei oikeasti tunnu miltään, eikä ihminen oikeasti nouse sängystä. Esimerkiksi kuukausiin.

3. (Hullu sä et ole, mut) Jos kuitenkin olet, niin siitä tuskin laulettaisiin tässä biisissä. Kaksisuuntainen mielialahäiriö, skitsofrenia, psykoosi, sosiaalisten tilanteiden pelko, vakava masennus tai ahdistuneisuus, pakko-oireet – you name it. Ilman toimivaa lääkitystä (jota ei edelleenkään aina ole tai löydy) ne voivat haitata elämää merkittävästi. Tähän liittyy suuri riski syrjäytyä, joutua pois työelämästä, tulla perheensä ja ystäviensä hylkäämäksi. Voi olla myös todella vaikea hakea ja saada riittävän hyvää hoitoa, koska sellaista pitäisi pystyä vaatimaan. Tilanne on tosi vaikea myös läheisille, jotka ovat mahdollisesti tehneet kaikkensa. Eivätkä sitten enää jaksa/pysty/osaa/tiedä mitä tehdä. Syyllisyys ja häpeä ympäröivät helposti kaikki, joita tilanne koskee.

4. (Hullu sä et ole, mut) hulluuteen liittyy monilla uskonnollisia asioista. Siinä missä hengellisyys voi auttaa toista, niin monesti järkkynyttä mieltä uskonnollisuus voi myös sysätä yhä syvemmälle. Kristillinen ihmiskuva on kokonaisvaltainen ja siihen sisältyy jokaisen ihmisen ihmisarvo, mikä pitää sisällään oikeuden kuulua yhteisöön ja tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Käytännössä tämän toteutumisessa on varsin paljon vaikeuksia.

5. (Hullu sä et ole, mut) voisit olla. Ärsyttää niin suuresti se, että hulluutta pidetään ikään kuin tartuntatautina, jonka pisaroita varomme. Onko se niin, että lopulta pelkäämme, että omakin meili voisi kuitenkin särkyä? Melkein kaikki ovat olleet ”vähän masentuneita” ja se on ihan ok, mutta sille skitsofreniaa sairastavalle serkulle ei olla soitettu vuosiin. En minäkään ole. Mutta varmasti pitäisi.

Minna J.

Hyvinvointi Hyvä olo Musiikki Syvällistä