Oisko tulta?

31.3.2014 oisko tulta

Koska uskon hyvän tekemiseen

Olen ollut kirkon duunissa nelisen vuotta. Sitä ennen opiskelin teologiaa yliopistossa kohtuuttoman kauan. Sitä ennen kävin kirkossa koulun kautta jouluisin ja keväisin, eikä meillä kotona koskaan puhuttu Jumalasta, Jeesuksesta tai yhtään mistään uskonnollisesta. Sitä ennen minut kastettiin minulta kysymättä.

Mitä minä teen kirkon duunissa? Miksi kuulun kirkkoon yhä, vaikka saisin siitä itse päättää? Miksi maksan kirkolle veroa?

Kaikki yllä olevat kysymykset ovat entistä relevantimpia, kun kerron, että en ole koskaan uskonut varmasti Jumalaan, Jeesuksen jumaluuteen tai mihinkään yliluonnolliseen. Pidän kirkkoinstituution tässä päivässä ja historiassa käyttämää valtaa vähintään kyseenalaisena, usein törkeänä. Naisten ja seksuaalivähemmistöjen asema kirkossa on jatkuvasti ja yhä kysymys, ja minä olen biologisesti nainen enkä ole hetero.

Miksi minä olen sotkenut itseni näin perustavanlaatuisesti kirkkoon ja kristinuskoon?

Koska minä uskon hyvän tekemiseen.

Hyvää voisin tehdä vaikka missä, mutta minä olen löytänyt jostain syystä väylän kristinuskosta ja kirkosta. Kaikesta epäilystäni ja kritiikistäni huolimatta minä näen kristinuskon ytimessä hyvyyyden. Tarkoituksen olla hyvä, tehdä hyvää itselle ja toisille. Ja minulla on kirkon jäsenenä ja työntekijänä valtaa vaikuttaa, millainen kirkko on, nähdä sen tulevaisuus minun kristinuskoni (tai kristinepäilyni) kautta. Se on pieni valta, mutta kun näen ympärilläni muita samanlaisia pienen vallanosan käyttäjiä, minä jaksan uskoa, että minunkin osuudellani on merkitystä.

Kirkon olemiseen, tekemiseen ja tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Minä kieltäydyn olemasta se, joka ei tee mitään.

Neljän vuoden välein järjestetään seurakuntavaalit. Niissä valitaan päättäjiä kirkkoon ruohonjuuritasolla. Seurakuntaneuvoston jäsenenä sinä olet päättämässä, miten ja mihin kirkko käyttää veronmaksajien rahoja sinun lähiympäristössäsi. Menevätkö ne rahat siihen, mistä kirkkoa kritisoit, vai siihen, mitä itsekin voisit kirkon työssä kannattaa?

Usko hyvän tekemiseen ja asetu ehdolle seurakuntavaaleissa 2014. Sinun ei tarvitse olla himouskis, teologi tai minkäänlainen seurakunta-aktiivi. Usko hyvän tekemiseen ja halu käyttää valtaa sen puolesta riittää.

seurakuntavaalit.fi
Usko hyvän tekemiseen Facebookissa

Avainsanat: #seurakuntavaalit, kirkko, kirkonjäsenyys, kristinusko, seurakuntavaalit 2014

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta

30.3.2014 oisko tulta

Millä meitä ruokitaan?

Jotkut eivät kuulemma sellaisia mieti, että kelpaavatko. Menevät vaan paikkaan kuin paikkaan ja ottavat tilan haltuun.

Minun on täytynyt miettiä. Usein. Varsinkin lapsena. Ja teininä. Mutta yhä edelleenkin joskus. Lapsuuden perheessäni olin liian herkkä, liian ”taiteellinen”, olisi pitänyt olla enemmän jalat maassa ja siistimpi tietysti. Teininä olin liian uskovainen päästäkseni cool-piireihin ja joillekin uskovaisille olin sitten liian maallinen. Nykyään on joskus sellainen olo, että koska olen pappi olen leimattu joksikin sellaiseksi kummajaiseksi, että on vaikea päästä piireihin. Tai yhteistyötä ei vain tehdä ammattini takia.

Viime viikolla minulle soitti mieshenkilö ja sanoi minun johdattavan kirkon helvettiin. Me olimme eri mieltä siitä, saako homoseksuaali olla homoseksuaali vai pitäisikö hänet yrittää eheyttää. Miehen mielestä pitäisi, minun mielestä ei missään nimessä. Se on kyllä aika julmaa kun lyödään erimielisyyksissä helvettikortti pöytään. Vaikka oli raskasta riidellä tuntemattoman kanssa puhelimessa, en menettänyt yöuniani. Hienoa huomata olevansa kasvanut edes sen verran. Luotan, että Jumala kuulee meitä molempia, vaikka en ymmärräkään, miksi me krisitityt ajattelemme monesta asiasta kovin eri tavoin.

Nanna kirjoitti täällä koskettavasti siitä, kuinka vaikeaa on riidellä ja olla eri mieltä. Tunnistan tuon saman.

Hyväksytyksi tulemisen nälkä on ollut niin valtavaa, että joskus olen paniikissa mennyt kääntämään kelkkani. Vielä muutama vuosi sitten olisin hyvinkin saattanut jotenkin vain vaihtaa mielipidettäni vaikka tuon tuntemattoman miehen kanssa puhelimessa. Ihan vain näennäisen sovun vuoksi. Ettei tarvitsisi riidellä.

Tänään on leipäsunnuntai. Kirkkovuodessa siis. Kirkoissa puhutaan siitä, millaisin eväin me täällä kuljemme? Olemmeko nälässä vai ravittuja?

Jos on ruokittu kovin sanoin ja kelpaamattomuuden ilmapiirillä, niin sellaisin eväin on vaikea kelvata itselleen tai jakaa ympärilleenkään hyvää ravintoa.

Jumala lupaa ruokkia meitä hyväksynnällä ja rakkaudella. Siinä riittää sulattelemista. Voivatko asiat olla niin ylenpalttisen hyvin? Että ihan tosta noin vaan ruokitaan? Ja hyväksytään.

Niin. Ja ruokkii Jumala meitä ihan konkreettisellakin leivällä ja syötävällä. Sellaista tapahtui silloin Jeesuksen aikaan. Niitä ihmeitä. Sellaista tapahtui minulle muun muassa viime vuonna vähän ennen joulua. Puolituttu oli kerännyt meille neljä kassillista ruokaa – hän tiesi meidän niitä tarvitsevan. Ajatella. En meinannut uskoa silmiäni. Vaikka olinkin rukoillut ”anna meille meidän jokapäiväinen leipämme”.

Teksti: Minna T.

Kuva: Minna T.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Mieli