Sitoutumisen kolme perustyyliä lueteltiin City:n suhdeklinikan artikkelisarjassa näin:

1. Rakkaus, intiimiys ja läheisyys
Sitoutuminen perustuu haluun ja viehätykseen kumppania kohtaan.

2. Moraalinen, uskonnollinen tai sosiaalinen normi
Sitotutuminen perustuu tahtoon pysyä yhdessä, perustana ovat vastuu ja kunnioitus.

3. Halu välttää taloudelliset ja psykologiset seuraukset, joita ero aiheuttaa
Sitoutuminen perustuu pelkoon (tai yhä harvemmin pakkoon).

Mikä riittää ihmissuhteessa? Mikä on riittävän hyvää? Mikä on liian huonoa?

Itse haluasin määritellä sitoutumisen vapaudeksi. Kun vastavuoroisesti luottaa toiseen, on vapaa olemaan myös sitoutunut. Kun rakastaa ja sitoutuu antautuu sille, että sattuu. Mutta elämätön elämä tekee eri tavalla ja pahemmin kipeää, siitä olen varma.

Häissä puhutaan tahtomisesta. Silloinkin kun toinen ei ole loputtoman viehättävä tai haluttava.

Olen tässä miettinyt, että kaikilla pieleen menneillä ihmissuhteillani ainut varmasti yhdistävä tekijä olen minä. Ja silti uskon, että rakkaus ja sitoutuminen –  yhteisen  vapauden tahtominen on mahdollista. Ehkä siksi jaksan kaikkien pettymysten jälkeen uskoa edelleen myös Jumalaan.

Jos uskallat, tunnista myös oma kiintymistyysi täältä.

Minna J.