Löylyä

sauna Ristiinassa.jpg

 

 Katson tulta saunan tulipesässä. Ne ovat eri saunoissa yllättävän erilaisia. Vaikka elementtinä tuli onkin sama.  Olen tähän mennessä kesää kiertänyt  jo viidellä eri mökillä, nähnyt erilaisia saunoja ja tulipesiä ja  ehtinyt neuvotella monta kertaa, ketkä kaikki saunovat yhdessä perheet vai naiset ja miehet erikseen vai miten. Olen pohtinut mm. sitä, voivatko 10- vuotiaat tyttö ja poika saunoa yhdessä. Päädyimme tytön äidin kanssa ehdottamaan, että saunominen tapahtuisi uikkareissa, koska uimahallien pukuhuoneissakin koululaiset ovat eri pukuhuoneissa ja näkevät toisiaan uikkareissa, ei nakuna. (Vaikeita nämä rajat, mikä on milloinkin kenellekin hyväksi).

Ystäväni vietti uuden miesystävänsä kanssa juhannusta miehen vanhempien mökillä. Ja kun he menivät saunaan, miehen isäkin tuli mukaan. Tälle perheelle oli tavallista saunoa yhdessä alasti, ystäväni ei sen sijaan ollut tottunut yhteissaunoihin, mutta suostui olemaan epämukavassa tilanteessa, koska poiskaan ei saunasta päässyt.  Mikäköhän siinä olisi ollut parasta: Sanoa ääneen, ai teillä on tällainen tapa saunoa yhdessä? Minulle tämä on vähän vierasta. Tai siis paljon vierasta ja  lähden nyt pukuhuoneeseen. Sen sijaan ystäväni leikki, että ei tässä mitään ja kärsi kiemurassa istuen.

Minäkään en olisi tykännyt ensi kättelyssä saunoa alasti appiukkoni kanssa. Olisi se  tuntunut vieraalta. Kunnes siihen olisi ehkä tottunut.

Jokaisella on omat rajansa. Omia että toisten rajoja olisi hyvä kunnioittaa. Ja tietenkin haastaa niitä samalla. Olisinko valmis joustamaan omista rajoitteistani? Yrittämään vaikka maistaa ruokaa, josta en pidä tai tarjoamaan halausta haisevalle sukulaiselle?   

Oma kommervinkkinsä tosiaan näinä kesävierailujen aikoina on se, ketä voi halata ja ketä ei. Joidenkin kanssa kohtaamiset ovat jännittävää arpapeliä tervehtimisen suhteen. Kaikenlaista sitä saakin ihminen jännittää.

Mutta minä olen nyt täällä saunassa ja katson tulta. Ja rukoilen, että tulta olisi vielä tämän blogiyhteisön  loppumisen jälkeenkin. Rakkauden roihua ja uskon tulta. Ja onhan sitä. Olen varma siitä. Eihän se tuli ole meistä lähtöisin.  Myötätunto on yksi eniten minulle tulta antavista elementeistä. Sitä toivon meille kaikille. Ja kiitän kaikesta myötätunnosta, jota olen saanut vastaanottaa  ja jota olen saanut jakaa eteenpäin.

Btw. Lapsuuden perheestäni kukaan ei koskaan lukenut yhden yhtä blogiani. En siis tiedä mitä he ajattelevat ajatuksistani tai asioista, joita minulle on tapahtunut.  Siksipä siksi luulen, että tulen toistamaan samaa levyä ja kirjoittamaan ja puhumaan kohtaamisen merkityksestä ja rohkeudesta ja ohikatsomisen tyhjyydestä ja toisen näkemisestä ja hyväksymisestä ja myötätunnon voimasta. Näitä tulen toistamaan niin kauan kuin elän.  Toistolla on sitkeä sitkeä voimansa.  

  • Minna T.
  • kuva: sama
suhteet oma-elama ajattelin-tanaan matkat

Ehkä en tule hulluksi

art-quotes-21.jpg

 

Tiedeykkösen ohjelmassa toimittaja Leena Mattila haastattelee psykiatri, kirjailija Claes Anderssonia. Andersson puhuu siitä, miten toisen ihmisen voi tehdä hulluksi. Hän pohjaa huomionsa Gregory Batesonin kaksoissidonnaisuusteoriaan. Kaksoissitova viestintä tarkoittaa tilannetta, jossa ihminen sanoo jotain, mutta viestittää päinvastaista jollakin toisella tai joillakin toisilla kommunikointitavoilla. Tilanteessa viestin vastaanottajalle syntyy voimakkaita, keskenään ristiriidassa olevia tunteita. Esimerkiksi vaimo voi kertoa rakastavansa miestään, mutta samalla osoittaa tälle eleillään vastenmielisyyttä. Erityisen vahingollista ja yleistä tällainen viestintä on Anderssonin mukaan ihmissuhteissa, jotka ovat kaikkein merkittävimpiä. Ristiriitaisia viestejä vastaanottavalle ihmiselle muodostuu kaksoissitovan viestinnän seurauksensa vaikea sisäinen ambivalenssi. Pitkään jatkuvana ja voimakkaana tuo ristiriita voi tehdä ihmisen hulluksi. 

 

Narsistin puoliso, alkoholistin sisarus, kiusaavan pomon alainen, epäterveen uskonnollisen yhteisön jäsen: he kaikki voivat kärsiä kaksoissitovan viestinnän vuoksi. Muun muassa muiden syyllistäminen ja oman syyllisyyden kieltäminen, piiloaggressiivisuus, marttyyrin roolin ottaminen ja pakonomainen positiivisuus aiheuttavat kanssaihmisissä sisäisiä ristiriitoja. Tällaiseen tilanteeseen ajautuvalla aikuisella on (ainakin periaatteessa) mahdollisuus lähteä vaikeasta suhteesta. Täysivaltaisen ihmisen joutuminen uhrin asemaan on myös hänestä itsestään kiinni. Usein tilanteeseen tarvitaan kuitenkin jokin ulkopuolinen tekijä, joka antaa uhrille voiman jättää tuo positio. Lapsi sen sijaan on aikuista haavoittuvaisempi. 

 

Kirjoitin jokin aika sitten päivityksen: Jokainen kehu on vaatimus. Päivityksestä sukeutui hyvä keskustelu. Ystäväni linkkasi siihen Jari Sinkkosen tekstin, jossa psykiatri toteaa sanallisten kehujen olevan lapselle vahingollisia, jos kehonkieli kertoo muuta. Ilmeet, äänenpaino ja kosketus ovat vähintään yhtä merkittäviä viestin välittäjiä kuin sanat. Lapsi tarvitsee vanhempiensa haltioituneita katseita. Sinkkonen myös huomauttaa: Turha kehuminen voi – päinvastoin kuin on tarkoitus – vaurioittaa lapsen itsetuntoa. Vanhemmat eivät silloin kehu lapsen tekemistä vaan siitä luomaansa kuvaa. He sijoittavat lapseen odotuksiaan ja mielikuviaan, idealisoivat häntä ohi sen, mitä hän oikeasti on ja osaa. Tunnistan molemmat Sinkkosen väitteet. Todellisuuteen perustumattomat ja tyhjät kehut tekevät minussa asuvan lapsen hätääntyneeksi. Lapsen kokemus on niin voimakas, että aikuinen minänikään ei kykene ottamaan edes kehuja vastaan ahdistumatta. Jokainen kehu tuntuu yhä vaatimukselta. 

 

Andersson puhuu ohjelmassa myös luovasta työstä ja taiteesta. Kaksoissitova viestintä, rivien välissä olevat merkitykset, katseen viestit ja ääneenlausumattomat salaisuudet ovat kaikki hyvän draaman aineksia, kirjailija toteaa. Taide tarvitsee hulluutta. Se on asia, joka meitä kiehtoo. Kuitenkaan ei ole itsetarkoituksellista tehdä kenenkään toisen tai omasta elämästään vaikeaa, jotta saisi kasaan draaman ainekset. Elämä on niin hurja ja epäreilu juttu, että se lyö varmasti jokaisen ihmisen rähmälleen moneen kertaan, vaikka yrittäisimme aina toimia rehellisesti ja hyvin. Ihminen epäonnistuu ja taide löytää polttoaineensa. 

Haastattelun lopuksi Andersson sanoo: Kirjoittaminen on tapa saada näkyviin se, mistä on kysymys. En tiedä, mitä mieltä olen asioista ennen kuin olen kirjoittanut sen. Kirjoitin muutama viikko sitten saman ajatuksen eri sanoin: Kirjoittaminen selventää kaaoksessa olevaa mieltäni. Se luo hetkellistä järjestystä ja saa minut ymmärtämään itseäni. Taide on minulle keino kertoa itseni yhä uudelleen. Se on voima, jolla olen muuttanut ja muutan omaa tarinaani. Ehkä kehutkin lakkaavat tuntumasta vaatimuksilta, kun olen kirjoittanut, piirtänyt tai tanssinut ulos niiden aiheuttaman ahdistuksen. Ehkä rakkaus alkaa tarkoittaa kontrollin sijaan vapautta, kun olen kuunnellut riittävän paljon siitä kertovaa musiikkia ja nähnyt tarpeeksi monia teatteriesityksiä. Ehkä elän vielä onnellista elämää. Ehkä en tule hulluksi.

https://www.youtube.com/watch?v=V1bFr2SWP1I

– Mirka Maaria

Kuva täältä. 

hyvinvointi mieli suosittelen syvallista