Kristinusko on kapinaa epäoikeudenmukaisuutta vastaan!

jesus-anarchist.jpgKetkä ovat suomalaisen yhteiskunnan pohjasakkaa? Keillä ei ole samoja oikeuksia juridisesti ja sosiaalisesti kuin enemmistöllä? Ketkä moraaliin, turvallisuuteen tai muuhun enemmistön konsensukseen vedoten halutaan pitää näkymättömissä? Homot, transsukupuoliset, prostituoidut, romanikerjäläiset, vammaiset, maahanmuuttajat, köyhät, mielenterveysongelmaiset. Juuri näiden oikeuksia Jeesus tämän päivän Suomessa puolustaisi.

Tällä viikolla kerromme Oisko tulta? -palstalla omasta osallistumisestamme kirkon toimintaan. Minä kävin 25.9. Kallion kirkossa Helsingissä Jumalan valtakunta. Nyt! -Raamattu-illassa, jossa keskusteltiin rahasta, vallasta ja rakkaudesta. Keskustleuun innoittivat paikan päällä puheillaan kansanedustaja Anna Kontula (vas.), talousbloggari Antti Ronkainen ja pastori Kai Sadinmaa.

Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo toivotti lähes täyden kirkon väen tervetulleeksi herätyskokoukseen, ja olisi voinut lisätä vielä eteen ”vasemmiston”, sillä kirkolla on Suomessa ollut poliittisesti siteet enemmän keskellä ja oikealla, kun taas vasen ei ole kasvanut kirkkoon.

Uskonto ja politiikka, horror yhdistelmä. Mutta Jeesus oli poliittinen. Oli poliittista arvostella fariseuksia, senaikaisia kirjan- ja uskonoppineita, jotka mieluusti osoittelivat toisten virheitä omaan tietämykseensä perustaen unohtaen samalla, että olivat yhteiskunnallisessa asemassaan etuoikeutettuja. Jeesus puolusti naisten- ja lastenoikeuksia, sillä ajanlaskun alun tietämillä ei ollut ihmisoikeuksia, lapset olivat potentiaalista työvoimaa, naiset potentiaalisen työvoiman synnyttäjiä, molemmat miehen omaisuutta. Jeesus arvosteli rahanvaltaa tuhoamalla myyntikojuja temppelin pihalla. Ja Jeesus seurusteli niiden kanssa, joita yhteiskunnan hyvinvoivat halveksivat; spitaalisten, prostituoitujen ja vierasmaalaisten kanssa.

Kristinusko syntyi kapinasta ja uhmasta valtaeliittiä, syrjintää ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan, mutta se levisi vallan, rahan ja väkivallan uskontona, kun Rooman keisari Konstantinus Suuri 300-luvulla teki kristinuskosta valtakunnan uskonnon. Enää ihmiset eivät seuranneet Jeesuksen vapautuksen sanomaa vapaasta tahdosta, vaan pakosta ja pelosta hallitsijaa kohtaan.

Niin tuli kristinusko Suomeenkin, vallan ja eliitin kautta. Jeesuksen poliittinen sanoma huono-osaisten ja syrjittyjen oikeudesta täyteen osallisuuteen yhteiskunnasta ja sen varoista on hukkunut kirkossa jonnekin diakoniatyöhön, jota ei voi liikaa hehkuttaa, homovihaajien ja seksimoralistien ylemmyydentuntoisen älämölön alle ja henkilökohtaisen pelastuspuheen varjoon.

Missä vaiheessa syntien osoittelu ja kirjaimellisten käyttäytymissääntöjen lätiseminen valtasi jeesustelun merkityksen, kun todellinen jeesustelu olisi paremminkin epäoikeudenmukaisuuteen puuttumista, kaikkien syrjittyjen ihmisryhmien oikeuksien ajamista ja varallisuuden tasaisesti jakamista? Ei mikään ihme, että suuri osa oikeudenmukaisuudesta kiinnostuneista ihmisistä pitävät kristinuskoa nolona. Sellaista siitä on tullut, noloa verrattuna anarkisti-Jeesuksen meininkiin.

Tällaisia asioita puhuttiin Jumalan valtakunta. Nyt! -Raamattu-illassa. Lisää tällaista kirkon toimintaa, joissa osoitellaan yhteiskunnan syntejä eikä kaiveta sitä hemmetin tikkua lajikumppanin silmästä, oli omassa hirsi tai ei, tai pyöritä muuten vaan oman navan ja sen syyllisyydentunnon ympärillä, niin minäkin osallistun kirkon menoihin enkä käy vain töissä siellä.
 

Tsekkaa koko keskustelu täältä ja kuuntele Joose Keskitalon tapahtumassa esittämä upea biisi Koti-ikävä, joka on heti ekan videon alussa Laajasalon tervetulotoivotuksen jälkeen!

Hemuli

Kulttuuri Suosittelen

joka ilta

kijra.pngclip_image002.gif

 

Luen montaa kirjaa yhtä aikaa ja samoja kirjoja moneen kertaan. Niitä pitää  vähän niin kuin   pureskella.   

 Tyttärelleni luetaan joka ilta sama tarina Dumbosta.  Lasta ei haittaa se, että hän tietää, miten tarina etenee – päinvastoin.  Satuun voi eläytyä aina vain uudestaan ja uudestaan ja hurmaantua tarinan käänteistä.  Kun kirja unohtui vaarin mökille, illat olivat itkuisia. Tuttuus ja turva puuttui.

Olen tahkonnut monta vuotta jo Raisa Cacciatoren, Erja Korteniemi-Poikelan ja  Maarit Huovisen Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa.  Siitä huolimatta isompi kysyy aika ajoin:” Välitätkö sinä enemmän pienemmästä?” Vaikka olenkin lukenut, että sisaruskateus kuuluu sisarusten välille, viiltää kysymys silti sydäntäni.  Vielä täytyy pureskella itsetuntokirjaa.

Kirkkokäsikirja I-II on yöpöydälläni.  Se on papin ”Raamattu”, kirja, jota olen eniten työssäni käyttänyt ja kuljettanut niin paljon paikasta toiseen, että sen kannet ovat irronneet. Sisältö onkin tärkeämpää kuin kadonneet 1kannet.

Tänään on kirkkovuodessa 20. sunnuntai helluntaista.  Päivän teemana on usko ja epäusko.  Minun uskoni välillä horjuu,  kirkkokäsikirjan Raamatun teksteistä voin lukea, että  usko, johon minut on kastettu on vuosituhansia vanha.  Minusta on lohdullista on lukea sekä niistä, jotka epäilivät että niistä, joilla oli voimakas usko.  

Niin kuin Aabrahamilla, josta tämän sunnuntain tekstit kertovat.  Aabraham uskoi ikivanhana ja lapsettomana Jumalan lupaukseen, että hänen jälkeläistensä määrä tulisi olemaan yhtä suuri kuin taivaalla olevien tähtien.

Ihme kyllä, niin tapahtui.

Luen tekstiä, mutta teksti lukee myös minua.  Se muuttaa ja vaikuttaa, tuo lohtua ja uskoa, että elämällä on kaikesta outoudesta huolimatta syvä mieli. Koska täällä on jokin mieli,  kannattaa lukea samoja iltasatuja ja kirjoja illasta toiseen.

Tuttuuden merkitystä ei saa vähätellä. Ja ihminen on hidas oppimaan.

–          Minna T.

Kuva: Luukas Tuominen

Suhteet Oma elämä Kirjat Suosittelen