Lumoudun pääsiäisenä ihmiskohtaloista. Ihmisistä, jotka tekevät  yksilöllisiä valintojaan siinä samalla, kun Jumala toteuttaa suurta suunnitelmaansa.   

Juudas on hahmoista kiehtovin. Hänet on kuvattu usein vihuliaiseksi tummaksi hahmoksi, josta jo kaukaa näkee, että hänellä on pahat mielessään.

No mutta… illallisella Jeesus pudottaa yllättäen pöytään faktan, että yksi ystäväjoukosta vetääkin maton alta tältä kaikelta, jonka parissa yhdessä on uurastettu. Miten sitten tarina ei kerrokaan siitä, että sormella osoitettiin sitä luihua tyyppiä, vaan sen sijaan Jeesuksen kaverit kyselivät, että ei se kai vaan ole minä?

Juudas on petturuuden perikuva ja kaikkien negatiivisten kielikuvien isä.  Tämä kertoo ihmisten maailmasta, jossa syyllinen on löydyttävä ja syyllinen on aina paha sekä syyllinen on tunnistettavissa.  Lasten piirrettyjen asetelmat toistavat myös tätä maailmankuvaa. Pahan ilkikurinen virne paljastaa pahat aikeet.

Millainen maailmankuva tällaisesta syntyy? Entä mitä sitten, kun tunnistaakin sisällään pahan ajatuksen? Sen voi itsestään nihtää ja kieltää, mutta kuinka kauan? Miten pelottavien ajatustensa kanssa voi elää? Pettymyksen, kateuden tai vihan?  Kertooko siitä kukaan? Varsinkin, kun pahoja ajatuksia on vain pahoilla ihmisillä.

Siksipä pysähdynkin Juudaksen kohdalla miettimään sitä, miksi hän myi aatteensa kolikoista?  Ahneus ja puhdas pahuus on selitys, joka ulkoistaa meidät hänen kohtalostaan pois. Paha, jonka tunnistamme ja pystymme osoittamaan ulkopuolelta sormella. Paha, jota meissä niin hyvissä ei ole.  

Mitä jos mietittäisiin, mikä Juudasta satutti? Mikä oli hänen roolinsa ryhmädynamiikassa? Mikä hänelle ei avautunut niin kuin muille?  Mihin hän pettyi ja miksi hän ei voinut sanoa sitä ääneen? Tiesikö hän sitä itsekään?

Ehkä Juudaksen tarinan loppu, kuolema oman käden kautta, kertoo tarinan lohduttomasta ihmiskohtalosta. Sisäisestä pahasta olosta, jota ei ole myöntänyt itselleen, saati lähipiirilleen. Pahasta, jota ei tunnista ulkomuodosta, vaan joka on jossain syvällä ihmisen sisällä. Tunteista, joille pitäisi antaa tilaa olla olemassa, niin etteivät ne ota meistä yllättäen valtaa, kun kasvamme aikuisiksi.

-Ulla O.

Kuva: Matteus Pentti

P.s. Tänä vuonna Pääsiäisen päähenkilöt heräävät henkiin Twitterissä Twiacruciksessa. Mukaan pääsee seuraamalla #twiacrucis
Juudakselta voisi vaikka voi kysyä, että mikä on  fiilis @twiajuudas