Tämän syvästi henkilökohtaisen kysymyksen minulle esitti emerituspiispa Eero Huovinen viikonloppuna Haapajärven Herättäjäjuhlilla.  Hämmennyin hiukan ja ehdin ajatella, että millähän mittatikulla piispa minua mittailee. ”Kovasti olen yrittänyt kilvoitella”, vastasin. Siihen piispa totesi, että hyvin on tähän ympäristöön sopiva vastaus.

Piispan keskustelunavaus taisi olla ainakin puoliksi vitsi. Joskus muinoin kysymys oli kuitenkin tavallinen. Lähimmäisen sieluntilasta tunnettiin huolta ja toista kannettiin toisinaan kovasti ja toisinaan lempeästi: miten sielusi voi?

Uskon kysymysten eteen on pysähdytty viime viikonloppuina eri puolilla Suomea. Parhaillaan on meneillään hengellisten kesäjuhlien sesonkiaika. 1800-luvulla ja sen jälkeen syntyneiden liikkeiden perintö elää yhä ja on osa monen suomalaisen sielunmaisemaa. Uskomassa tai uskossa kilvoitellaan, etsitään lohtua ja voimaa, tavataan ystäviä ja tuttuja, viihdytään samanmielisten seurassa ja saadaan sielulle virkistystä.

Mirka kirjoitti hienosti viikko sitten, miksi hän tänäkin kesänä halusi mennä Suviseuroihin, mihin hän uskoo ja millaisessa uskossa on. Itse kävin tänä kesänä sekä Suviseuroissa että Herättäjäjuhlilla. Molemmissa tein vähän töitä, nukuin teltassa, tapasin ystäviä, yhdyin lauluun, kuuntelin sanan sieltä ja toisen täältä. Ja ajattelin Jumalaa, Jumalan maailmaa ja tätä pientä pohjoista maata, sen asukkaita sekä meidän tapaamme etsiytyä Jumalan lähelle heinäpelolla ja lento- tai urheilukentällä avaran taivaan alla.

Suviseuroista jäi erityisesti mieleen esirukous, joka olikin minulle tämän kesän suviseurasaarna. Helteisessä illassa, yhdenmukaiselta näyttävän todellisuuden keskellä ihmisten elämäntunnot ovat aina jotakin enemmän. Liikkeessä, jossa elämännormit ovat selkeät ja ihanteet lujat, todellisuus on kuitenkin toista, ihmisten vieroksumaa, mutta Jumalalle kelpaavaa.

Herättäjäjuhlilla liikutti sisäänsulkeva ilmapiiri. Armoa ei haluttu rajata, vaan tarjota jokaiselle lohduttomalle, eksyneelle ja väsyneelle. Hengellisesti ulossulkevan puheen keskellä sellainen liikuttaa.

Mutta miten hengellinen kieli ja sen vivahteet aukeavat ensikertalaiselle? Puhutteleeko harras ja hidas veisuu Jumalaa kaipaavaa ihmistä, jonka kodinperintöön ei tämänkaltainen uskonnollinen oleminen ole kuulunut. Kutsuuko tällainen uskossa oleminen puoleensa? Kutsuuko Jumala?

Kesäjuhlille kannattaa ehdottomasti tulla! Katsella elämänmenoa, heittäytyä mukaan, kuulostella. Herätysliikkeiden taas tulisi katsoa ulos. Suomalaisen ihmisen jumalanikävä ei ole hävinnyt mihinkään, mutta kohtalonkysymys on, onnistuvatko perinteiset herätysliikkeet siihen huutoon vastaamaan. Kutsuvatko ne puoleensa vai keskittyvätkö vaalimaan sinänsä arvokasta perinnettä?

Vanhoillislestadiolainen liike kasvaa sisältäpäin ja on elinvoimainen, mutta kasvatko muurit, rajautuuko armo, eriytyykö elämäntapa? Herännäisyys taas kokoaa seurakentän puidenvarjoon kirkon valtaapitäviä ja liikkeellä on voimaa seurakunnissa. Elämäntapa ei ole samalla tavalla ehdoton, rajat pidetään häilyvinä ja yhdistävien nimittäjien määrä on vähäinen. Mutta miltä näyttää herännäisyyden tulevaisuus? Siirtyykö perinne ja löytyykö yhä ihmisiä, jotka kokevat sen hengelliseksi kodikseen vielä tulevaisuudessa.

Kun Eero-piispan kanssa erosimme, lähtiessä hän huikkasi: ”ole rohkea, pää pystyssä vain”. Samaa tekee mieli sanoa kesäjuhlakävijänä. Pitäkää rohkeasti kiinni omasta perinnöstänne, mutta vielä rohkeammin kulkekaa Kristuksen jalanjäljissä. Se kysyy jatkuvaa uudistumista sekä periksiantamatonta taistelua armollisemman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Mutta ennen muuta: puhukaa rohkeasti armollisesta Jumalasta, joka kutsuu luokseen jokaista ihmistä ja sulkee syliinsä.

Mari Inka