Lapsena lempitekemisiäni automatkoilla oli kuvitella millaista olisi vaihtaa hetkeksi paikkaa tien varsilla vilahtavien ihmisten ja eläinten kanssa. Minua viehätti ajatus, että eläisin heidän tai niiden elämää muutaman ihan tavallisen hetken verran. Luultavasti samasta syystä olen aina tykännyt olla ihmisillä yökylässä. Yökyläilemällä pääsee soluttautumaan vieraskoreuden taakse, osallistumaan tavalliseen elämään, hetkiin, jotka toistuvuudessaan kertovat jotakin olennaista talon ihmisten tavasta elää.

Yövyin Intian matkallani monia öitä paikallisten ihmisten luona. Yhden yön olin perheessä, johon kuului lasten, isän ja äidin lisäksi ikivanha isoäiti. Isoäiti makasi päivät pitkät olohuoneen lattialla, raahautui aina välillä nurkassa olevalle alusastialle ja sitten hitaasti hiissasi itsensä tavalliseen paikkaansa lähelle keittiön ovensuuta. Mummo oli täysin muissa maailmoissa ja näyttäytyi minulle sydäntäsärkevän hauraana ja eteerisenä enkelhahmona (pistävää pissanhajua lukuunottamatta). Perheelle hänen elonsa siinä, keskellä kulkuväylää, oli ihan tavallista ja hänen hoitamisensa kotona täysin kyseenalaistamatonta.

Saimme paljon häkellyttävän hyvää palautetta blogistamme sekä jonkin verran myös toiveita aiheista. (Niitä saa muuten esittää jatkossakin.) Yksi toiveista oli, että kirjoittaisimme arjesta. Yritän katsoa hetken tavallista elämääni vieraan silmin. Miltä arkeni näyttäisi satunnaisesta yövieraasta? Mihin hän kiinnittäisi huomion, niin kuin minä kiinnitin huomion lattialla makaavaan isoäitiin? 

Tänä viikonloppuna arkeni tapahtuu lapsuudenkodissani. Ajoin lasten ja siskojen kanssa kolmensadan kilometrin matkan lasten ummilaan. Matkalla auto hajosi, kuten tavallista. Iskä tuli pelastamaan tien päältä, kuten tavallista. Pihalla vastaan juoksi lauma pikkuveljiä ja koira, kuten tavallista. Jos pihalle olisi astellut silloin myös yksi vieras, niin mitä hän olisi nähnyt?

Ensiksikin urakan, jossa metsästetään yhdessä petivaatteita, sillä meidän seitsemän omaan perheeseen kuuluvan vieraan lisäksi sisaruksillani oli kaksi luokkakaveria kylässä. Kaikkiaan talossa taisi nukkua kahdeksantoista ihmistä, joten kaikki paikat olivat olohuoneen sohvasta lähtien kansoitettu nukkujilla. Iskä lämmitti myös saunakamarin, jotta sinne voi mennä yöksi, mikäli sisällä tila loppuu. Samalla hän lämmitti ulkosaunaa.

Tässä perheessä jokainen ilta on saunailta. Tramppiksella voi nähdä lapsia pyyhkeissään hyppimässä. Kesällä mennään pellon poikki jokeen uimaan ja talvella joko pyöritään lumihangessa tai lasketaan ilman vaatteita stigoilla mäkeä, mutta näin keväisin ja syksyisin lasten saunatauot tarkoittavat trampoliinihyppelyitä. Aikuiset istuvat tylsästi terassilla. 

Perheen yhteisiin harrastuksiin kuuluu saunomisen lisäksi jatkuva kahvinjuonti. Herkut ja kahvikupit kannetaan kulmasohvaan. Vieraan oletetaan hakevan omatoimisesti kuppinsa keittiön kaapista ja kahvinsa keittimestä. Siinä sohvalla sitten naljaillaan, kerrotaan puujalkavitsejä, seurataan perheen nuorimpien jäsenten esityksiä ja vaihdetaan kuulumisia. Vieras saa luultavasti ihan oikean kuvan, että perhe ei juuri muuta teekään kuin istuu sohvalla.  

Tähän aikaan vuodesta kulmasohva on paitsi vieraspeti ja kahvitaukojen paikka myös kisakatsomo. Perheellä ei ole telkkaria, joten tietokone kannetaan yläkerran aulan ahtaasta kolosta alas nurkkasohvan eteen, jotta kaikki voivat nähdä ruudun. Penkkiurheilun lisäksi perhe harrastaa pihaurheilua. Sarjakuvan Jereä muistuttava teini suostuu jopa tekemään tiskit, jos hän sillä saa isosiskot kanssaan pihalle. Onhan se eritoista pelata isommalla porukalla näin viikonloppuisin, kun viikolla kotona asuu enää kuusi lasta. Hädin tuskin yksi kentällinen!

Vieras näkisi myös, että perheen keskus on äiti. Hänen naurunsa on tärkeintä ja lohdutuksensa suloisinta ja väsymyksensä pelottavinta mitä on. Vieras viettäisi kanssamme äitienpäivää. Se ei olisi mitenkään tavatonta. Ehkä parasta tässä perheessä on se, että siihen mahtuu mukaan aina vielä yksi, oli päivä mikä tahansa – pyhä- tai arki-.  

– Mirka Maaria