Retriitti, iso ja pieni
Olin retriitissä. Sellaisessa missä ollaan kolme päivää ihan hiljaa. Syödään hiljaa. Siellä ei tapahdu mitään. Olen niin nettiriippuvainen, että varotoimeksi jouduin jättämään puhelimenkin suljettuna kotiin.
Teen normaalisti noin kahdeksaa asiaa yhtä aikaa. Minulla on kaksi lasta ja kalenteri täynnä. Luen jatkuvasti kirjoja, harvoin pysähdyn. Nyt oli hetki aikaa kuunnella missä menen. Pelotti.
Levottomuus ei lakkaa samaan tahtiin hiljaisuuden kanssa. Minun piti tarkastaa vielä se…unohdin hoitaa…Ahdistus tiukensi otettaan kummallisen nopeasti pompottavan sydämen mukana. Jos en kestäkään hiljaisuutta? Muistuttelin mieleeni viisaat sanat: jos hajoaa, niin retriitti on sille oikein turvallinen paikka.
Istuin valmiiseen pöytään ja söin ihanaa rakkaudella valmistettua ruokaa. Huomasin olevani niin väsynyt, että en jaksanut vaihtaa vettä huoneeni nuupahtaneelle ruusulle. Eikä minun tarvinnut. Kävelin auringon paisteessa kallion päälle, lauloin ikivanhaa virttä muiden kanssa. Huokasin rukouksen, kuuntelin vastausta. Luin Raamatusta huolenpidosta, mutta kaikessa ympärilläni tuo huolenpito tuli todeksi.
Sotisi retriitin ideaa vastaan kertoa kaikesta mitä löysin. Mutta vaikeaan kohtaan elämässä virtasi raikasta vettä. Kun aloin katsella omaa menoani kauempaa ja ulkopuolisena – tunsin suurta myötätuntoa itseäni kohtaan: tuossahan on vahva nainen. Se on iso hyppäys arjesta, jossa harvoin riitän omiin mittoihin.
En onnistu luomaan arjesta sellaista, etten kaipaisi pysähtymistä. Minä olen erittäin taitava ohjelmoimaan ja viihdyttämään itseni uuvuksiin. Harvoin voi kuitenkaan irrottautua useammaksi päiväksi. Siksi yritän käydä kirkossa ainakin joskus ja tehdä kaiken edellä mainitun pienimuotoisesti siellä.
Aasinsilta ontuu, mutta yksi pieni breikki arkeen on mahdollinen Pop-messussa sunnuntaina (Temppeliaukion kirkossa klo18 liturgina minä, saarnaamassa Meri-Anna ja artistivieraana Jepa Lambert). Erilaisia kirkollisia tapahtumia on toki ympäri Suomea kaikkialla, mutta suosittelen tuota, koska olen itse siellä.
Jos et pääse paikalle, mutta sinulla rukouspyyntö, jonka haluaisit jakaa, niin jätä se kommentteihin. Minna T. on mukana messussa ja lukee tänne jätetyt huokaukset ja huolet.
Hiljaisuuden retriiteistä lisää täällä.
Minna J.
Kuva: Mikko Saari
Hindulaisten jumaluuksista suurin osa on naisia. Tämä joskus nähty johtuvan siitä, että perinteisesti hindulaisessa maailmassa lapset kasvavat naisten ympäröiminä. Isät eivät osallistu pienten lasten elämään niin paljon ja tämä vaikuttaa kuulemma vielä aikuisenakin käsitykseen jumalten sukupuolesta.