Luukku 13: Mitä tuli luvattua?

kuva_5.jpg

Pappi vihitään virkaansa juhlallisesti. Meri-Anna bloggarillamme tämä on edessä sunnuntaina. Upea juttu! Omasta juhlastani on jo 8+ vuotta. Silloin otsani olisi ollut kirkkaampi vastaamaan tähän.

Olen suhtautunut lupauksiin aina jotenkin hirveän vakavasti. 7-vuotiaana kirjoitin päiväkirjani takalehdille rasteja ystävien nimien perään otsikolla: pettänyt. Jos oli luvannut leikkiä, eikä leikkinyt, ei pitänyt lupaustaan ja oli petturi.

Pappisvihkimykseen sisältyy lupaus, joka on aika HC-kamaa, jos sitä tarkemmin katsoo. Luvataan Jumalan edessä pysyä Pyhässä sanassa ja kirkon tunnustuksessa ja palvella alttiisti.  Kaikki tämä niin, että siitä voi vastata Jumalan ja ihmisten edessä. Vihkimykseen kuuluu myös kasteelta ja häistä tuttuja tahdon – kysymyksiä, nämä koskevat uskossa ja tunnustuksessa pysymistä ja esimerkkinä elämistä.

Kirkasotsaisempi minä näki tuossa aika paljon vaatimusta ja pienuutta: enhän minä pysty ja apua! Mielessäni lupaus sisälsi varmasti myös toiveen, että vihkimys tekisi ihmeellisesti paremmaksi.

Tämä ryppyotsaisempi minä näkee asian jo onneksi toisin: uskossa, Sanassa tai esimerkillisyydessä pysyminen ei tarkoita, että minulle olisi annettu matkaan loputon lista: pysyin Ausbergin tunnustuksen kohdassa XII -check!  Pikemminkin minulle annettin mukaan siunaus. Sanat siitä, että Jeesuksen kuorma on kevyt. Raamattu tutkittavaksi. Ympärille ihmisiä, joiden tehtävä on rukoilla puolestani.

Ei vastuuta noista lupauksista voi silti sivuttaa. Tärkeä hetki elämässä voi olla se, että palaa niihin asioihin mitä on eri yhteyksissä luvannut. Myöntää itselleen, ettei ole pystynyt pysymään lupauksessaan, jos niin on asia. Pyytää anteeksi. Tehdä paremmin – Jumala siinä auttakoon (näin päättyy myös pappislupaus).

Lucia pysyi lupauksessaan, eikä suostunut naimisiin. Kova mimmi.

Suhteet Oma elämä Työ Ajattelin tänään

Luukku 12: Elämä on kärsimystä

luukku_12.jpg

Kärsimys elämässä on mietityttänyt ihmisiä aina. Luukussa 12 kysytään miten minä olen ratkaissut suhteeni kärsimyksen ongelmaan. Raamatussa kärsimystä pohtii Job kirjassaan. Uskontunnustuksemme kuvaa Jeesuksen elämää maan päällä syntymän ja kuoleman välillä vain yhdellä verbillä: kärsiä. Ja monet kysyvät voiko hyvää Jumalaa olla olemassa, jos maailmassa on näin paljon kärsimystä?

Kärsimystä on monenlaista. Kärsimystä jonka aiheutamme toisille, kärsimystä jonka aiheutamme itsellemme ja kärsimystä jota ei voida selittää. Jos ihminen tekee pahaa toiselle ihmiselle, siitä tuskin voi Jumalaa syyttää. Me emme ole Jumalan sätkynukkeja. Meillä on lupa valita myös paha ja näin aiheuttaa toisille kärsimystä. Jumalaa on turha osoittaa syyttävällä sormella myöskään silloin, jos on itse pilannut terveytensä, ihmissuhteensa ja tulevaisuutensa tekemällä huonoja valintoja tai olemalla ilkeä toisille. Se on kärsimystä jonka aiheutamme itsellemme.

Selittämätön kärsimys elämässä on kuitenkin se, mikä saa meidät kyseenalaistamaan Jumalan. Miksi pieni vauva kuolee? Miksi tsunami vie tuhansien kodin ja hengen? Miksi joku syntyy vammaisena? Miksi joku ei koskaan löydä rakkautta? Miksi Jumala sallii sellaisen kärsimyksen tapahtua, jonka hän voisi estää puuttumatta kenenkään vapaaseen tahtoon?

Minä en tietenkään tiedä vastausta tähän kysymykseen. Mutta jos sen perusteella tulisin siihen tulokseen, että Jumalaa ei ole, niin mitä minulle enää jäisi? Jäljelle jäisi edelleen se sama kärsimys tässä maailmassa, mutta toivo otettaisiin pois. Minun on uskottava, että jossain on siltikin hyvä Jumala, koska muuten tämän maailman kärsimys on vain mielettömyyttä. Minun on uskottava, että jossain on taivas, jossa kaikki kärsimys lakkaa. Äidit saavat pitää lapsiaan sylissään jälleen, perheet ovat koossa ja kaikilla on koti, jokainen keho ja mieli on ehjä ja kaikki saavat rakastaa. Toivo siitä että jossain on Jumala, saa minut kestämään sen, että maailmassa on kärsimystä. Ja ymmärtämään sen, että kärsimyksensä alla joku toinen ei jaksa enää uskoa.

 

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Mieli