Luukku 2: Pappi aina ja kaikkialla?
Luukussa kysytään: Millaista on papin tasapainoilu ammatillisen ja henkilökohtaisen välillä seurakuntalaisten keskellä?
Olen kotoisin Helsingistä. Asuin elämäni ensimmäiset 25-vuotta pääkaupunkiseudulla, missä naapuri kyllä tunnettiin ja häntä moikattiin, mutta eipä juuri muuta.
Nyt olen pappina ”maalaispitäjässä”, vaikka käytännössä tämä kai nykyään on Turun lähiötä. Silti täällä ihmiset tuntevat toisensa, ja myös kotiseurakuntansa papin. Päiväkodissa, lähikaupassa tai kirjastossa elää ihan konkreettisesti seurakunnan keskellä. Samanlaistahan se on monessa muussakin ammatissa. Mutta kyllä toisinaan kiskon kaupan ovella sokeripalan kaulasta. Silloin moikataan ja jututetaan vain niitä ennestään tuttuja. Aina ei jaksa muuta.
Ehkä hankalinta on se, kun toisilla alkaa viikonloppu, se yhteinen aika, ja itse on lähdettävä töihin. Tai kun kotona on kireä tunnelma, vääsymystä ja kiukkua ja sen elämän keskeltä lähden vaikka kastejuhlaan. Siellä sitä hymyilee ihmisille ystävällisesti ja jutustelee mukavia, vaikka sisällä on pelkkää sumua. Omaa ärtymystään tai pahaa oloaan ei tietenkään voi kaataa toisten syliin. Mutta ei mistään tule mitään, jos ei edes itse usko siihen mistä puhuu. Ei sellaista jaksa. Silloin sitä yrittää koota itsensä ja asettua kuuntelemaan, olemaan – ja puhuu vähemmän.
Ja kyllä sekin on haasteellista, että vaikka tässä työssä ei papin navan ympärillä pyöritä, silti kaiken työn tekemisen vahvana osana on papin oma persoona, oma elämänhistoria ja omat elämänkokemukset, eikä niitä voi työstä erottaa.
Olen saanut olla seurakunnassani ihan juuri sellainen pappi kuin olen. Se on helpottavaa, koska aina se ei ole niin. Sillä kyllä minäkin sen tiedän, mitä se on, kun ei kelpaa. Ja vaikka taustalla olisi kuinka hienot teologiset perustelut tai muut koukerot, niin sattuuhan se, paljon.
Pappisvihkimyksessä pappi vihitään palvelemaan Kristuksen kirkkoa aina ja kaikkialla. Se on aika paljon. Jos asuisi selkeästi erillään työpaikastaan, oman työminän ja yksityisen minän erotteleminen olisi toisenlaista, ehkä helpompaa. Toisinaan houkuttelevaakin. Mutta minulle sopii tämäkin: olen sama ihminen joka paikassa.
Ps. Eilen me kaivoimme kaappien uumenista paperiset tähdet. Nyt niitä on melkein joka ikkunalla. Tänään olimme laulamassa hoosiannaa ja sen jälkeen glögillä ystävien kotona. Ihanaa, kaunista. Hyvää adventtia!
Pps. Vielä haaste sinulle joulukalenterimme lukija, Lilyn bloggari tai kuka lienetkin. Jouluun kuulu se, että muistamme toisiamme. Me haluamme auttaa, ja toivomme, että niin haluat myös sinä. Hankitaan yhdessä kaivo Afrikkaan tai ainakin yksi vesipumppu. Puhdas juomavesi kuuluu ihmisen perustarpeisiin ja perusihmisoikeuksiin. Kuitenkin 783 miljoonaa ihmistä elää ilman puhdasta vettä. Likaisen veden aiheuttamiin sairauksiin menehtyy joka päivä yli 30 000 ihmistä. Suuri osa heistä on lapsia. Vesipumpun saamme 200 eurolla, kaivon 1200 eurolla. Osallistua voi muutamallakin eurolla.
