kato pappi!
Kaupungilla kulkiessa alan silloin tällöin ihmetellä, mikä on vialla kun kaikki ohikulkijat vilkuilevat ja/tai tuijottavat minua. Tarkistan, ettei lahkeestani roiku vessapaperia tai että olen varmasti muistanut pukea housut. Kunnes muistan – ai niin, minullahan on papinpaita päällä.
Pappeuden ulkoiset merkit pääsee unohtumaan, koska asia on jotain mikä kulkee mukanani kaikkialle. Silti pantapaidassa tuntuu, kuin pitäisi olla jotenkin parempi ihminen: ajaa nopeusrajoitusten mukaan, olla turhautumatta kassajonon hitaudelle, tietää vastaukset olemassaolon kaikkiin kysymyksiin. Nämä kaikki ovat hyviä ja kannatettavia asioita, mutta turha kuvitella että niitä voisi ainakaan pidemmän päälle esittää. Väitän, että se onko pappi aito, välittyy kaikille hänen kohtaamilleen ihmisille.
Perinteinen kristinusko ja uskovaisuus on auttamattoman out. Vaikka toisten eri elämänkatsomusten kunniottaminen kuuluu nykysuvaitsevaisuuteen, aina ei huvita ensimmäisenä kertoa olevansa pappi. Mielummin haluaisi antaa jonkun muun mielikuvan itsestään ensin. Varo siis: hiekkalaatikolla, bileissä tai Kelan jonossa tapaamasi verkkarimamma voikin olla pappi vapaalla.
Kävin Tallinnassa. Siellä eräässä kirkossa oli nähtävillä kopio kirkon vieraskirjan sivulta syyskuulta 17 vuoden takaa. Joukko ruotsalaisia turisteja oli tullut sadesäällä lämmittelemään ja kuivattelemaan itseään kirkkoon 27.9.1994. Vieraskirjassa oli heidän nimensä allekkain. Joku kirkon työntekijä oli kirjoittanut kopioon, että ruotsalaiset olivat mukavaa väkeä ja heillä oli ollut rattoisaa siinä pitäessä sadetta yhdessä.