Missä on ihmisen koti?

koti_1.jpg

Minä niin helposti kiinnyn maisemaan ja rakastun taloon. Ehkä vähän turhankin paljon. Koti, jossa nyt asun, on ensimmäinen oma. Remppaamalla talo tuli tutuksi ja meistä tuli osa tämän talon historiaa.

Omaa ennen oli opiskeluajan kämppä ja muutamia vuokrakoteja siellä ja täällä, ja sitä ennen liki kaksikymmentä vuotta lapsuuden koti. En muuttanut lapsena kertaakaan, paitsi isän työkomennukselle ulkomaille. Sitten on ollut kesäkoteja. Kaikki nämä ovat jättäneet vahvan jäljen. Maisema on piirtynyt osaksi minua, eikä se lähde mihinkään. Ja kun näihin paikkoihin palaa, tunnen tulleeni kotiin.

koti_5.jpg

koti_2.jpg

Maisema, joka ikkunasta avautuu, on niin tuttu. Valon suunta on selvänä muistissa. Oven kahvat, narisevat lattiat – kaikki se tuntu on iholla vielä. Ruumiin muistissa.

koti_6.jpg

Kotiin on hyvä palata. Kesäreissujen jälkeen olen taas istunut keittiössä ja katsonut loputtoman kauan kahvikuppi kädessä ikkunasta avautuvaa maisemaa, pientä palaa taivasta. Ihastellut ilta-auringon värejä seinissä.

Kodikkuuden tuntu on kummallinen juttu. Kotipiha kulkee mukana, aina. Jokainen kantaa kotia mukanaan, sitä kaikkea mistä on kotoisin. Ja myös kodin kaipuuta. Uskon, että samalla tavalla me kannamme mukanamme Jumalan kosketusta, tietoa siitä, että olemme lähtöisin Jumalan luota. Se on merkillinen tunne, kaipaus, jonka helposti hukuttaa kaikkein muiden kaipausten alle.

koti_3.jpg

Mutta missä on koti, olo kodikas? Toki siellä, missä on rakkaat ihmiset. Entä mitä muuta on koti? Toinen kulkeutuu mutkien kautta lapsuudenkodista kauas, haluaa rakentaa jotain ihan erilaista. Toinen huomaa ehkä palaavansa samoihin tunnelmiin, tuoksuihin, tuntuihin ja maisemiin myös aina uudessa kodissa, pitkienkin matkojen ja etäisyyksien jälkeen.

Mitä sinulle on kotonasi tärkeää? Mistä tulee kodikas olo?

Osa kuvista on otettu taannoin, kun RTIF kävi kylässä.

Koti Sisustus DIY

lohduton raamattu (ihmisen poika)

ihmisen_poika.png
Mike Pohjola on kirjoittanut uuden Raamatun. Hänen kirjassaan on 66. lukua, jotka on nimetty jossain määrin oikeaa Raamatun 66. kirjaa mukaillen. Tarina etenee luomisesta ilmestyskirjaan. Pohjolan kirja on järkälemäinen (600s), mutta ei pärjää tekstimäräässä alkuunkaan Raamatulle. Vastakkain ovat  siis viime vuosikymmennistä kertova nopealukuinen romaani ja toisaalta  miljoonien kristittyjen pyhä kirja.

Aluksi innostuin! Pohjolan teksti etenee sujuvasti ja ilahduin uskonnollisesta näkökulmasta ja pohdinnoista.  Pienenä uskonnollisen kasvatuksen saanut Julius Sariola pohtii mahdollisuutta sille, jos hän olisikin Jeesuksen toinen tuleminen.

Lukija  pääsee tutustumaan minulle ihan vieraisiin maailmoihin –  larppaukseen  ja roolipeleihin. Mukana on runsaasti likaista kunnallispolitiikkaa, vähän Jerusalemin syndroomaa ja paljon Turkua. Olen saman ikäinen kuin kirjailija ja kasvoin samaan tahtiin kirjassa mainittujen maailmanlopun pelkojen ja tietotekniikan murroksen kanssa.

Kirjan pappi on huolestuttavan hyvin tunnistettavissa kaikessa tragikoomisuudessaan. Pastori Farforsilta tivataan tiukoilla argumenteilla onko maapallon ulkopuolella elämää, eivätkä hänen vastaukset tyydytä tiedonjanoista Juliusta. ”Farfors alkoi ahdistua, ja ensimmäistä kertaa hänestä tuntui, että olisi kannattanut kuunnella muutakin kuin Hurriganesia teologian ja eksegetiikan kursseilla.” Muutenkin varsin  surkean kuvan kirkomme työntekijöistä tämä kirja antaa. 

Lopulta kuitenkin petyin. Pohjolan kirkkain sanoma tuntuu olevan se, ettei kukaan järkevä ihminen voi uskoa Jumalaan. Aikuisemmaksi kasvettuaan jokainen tajuaa, ettei kuolleet sukulaiset vilkuttele pilvien päältä, Raamatusta voi löytää ristiriitoja ja kristityt ei aina elä käskyjen mukaan. Ja se siitä Jumalasta sitten. Haluan esittää vastalauseen! 

Tosin ei kirjailija päädy itsekään mihinkään vapauttavaan tieteisuskoon tai ateisimiin. Pohjola kuvaa osuvasti nuoren sukupolven harhailua, kaiken tarkoituksettomuutta ja päämäärättömyyttä. Minusta se on kovin, miten nyt sanoisi, lohdutonta.

Odotin läpi kirjan, että uskoa olisi voinut käsitellä oikeana vaihtoehtona, kärjistämättä. Tutkia sellaista mahdollisuutta, että ihan tavallinen,  järkevä  ja ajatteleva ihminen voi uskoa ja turvata Jumalaan. Moni kritiikki kirkkoa ja uskoa  kohtaan osui, mutta onko todella niin ettei nykytodellisuuteen voi mahtua uskonnollista ihmistä tai kokemusta? Se on minusta surkean kapea maailmankatsomus.

Kirjoitan kirjasta myös täällä.

Hyvinvointi Mieli Kirjat Syvällistä