Minulle sanottiin nuorempana useaan kertaan, että ensivaikutelma minusta on hieman tyly. Mutta kun oppii tuntemaan, niin olenkin ihan hauska ja iloluontoinen. Opiskeluaikana harjoittelimme saarnan pitämistä niin, että kuulijoina oli vain opiskelutovereita. Silloin ohjaaja huomautti minulle, että minun täytyy opetella lempeämpi ilme. Ei kuulosta uskottavalta, jos puhuu ihmisille rakkauden sanoja, mutta naamalla on tuima katse.

Olen koettanut opetella olemaan helpommin lähestyttävä. Ihan oikeasta asiasta ovat nimittäin ihmiset minulle sanoneet. Yritän olla hymyileväinen, kun kohtaan ihmisiä. Välillä siitä pitää itseään oikein muistuttaa, koska perusilmeeni on joskus niin vakava. Ja se että osaisi puhua iloisella äänellä. Siitäkin olen saanut joskus kuulla, että olen suunnilleen murahtanut huomenet, vaikka pääni sisällä tunnelma on veikeä.

Monet univormut herättävät meissä tietynlaisen mielikuvan ihmisestä, vaikka univormun kantaja olisi luonteeltaan millainen tahansa. Lääkärintakki saattaa pelottaa lapsia, miksei aikuisiakin. Kun olin 7-vuotiaana sairaalassa umpilisäkkeen poiston vuoksi, muistan hoitajien vaatteiden olleen lastenosastolla tehtyinä kankaasta, jossa oli nallekarhun kuvia.

Papin vaatteessa on toisille huono kaiku, vaikka minä tulisin kuinka hymyilevänä ihmisiä vastaan. Jos oma rippipappi on 80-luvulla ollut ikävä ja tuomionkatkuinen, voi tuosta muistosta jäädä tahra joka ikisen pastorin paitaan. Joskus huomaan ihmisten varovan sanojaan minun läsnä ollessani. Jos heillä lipsahtaa kirosana, he pyytävät sitä minulta anteeksi. Johtuuko se siitä, että papin vaatteeseen liitetään ajatus tuomitsevuudesta?

Menin yhtenä päivänä hautajaisista suoraan lähiapteekkiini. Minulla oli musta mekko ja sen alta näkyi papin kaulus. Ihmiset vilkuilivat minua vaivihkaa. Ehkä he miettivät mikä pastoria vaivaa, ehkä he eivät miettineet minua laisinkaan. Pieni poika tuli äitinsä kanssa apteekkiin. Arvelen pojan olleen noin 5-vuotias. Poika näki minut, suuntasi suoraan luokseni ja silitti sukkahousuun verhottua pohjettani sanoen: ”mmmm”. Olin helposti lähestyttävä.

Kuva: Fernandel TV-sarjassa Don Camillo vuonna 1952