Joillain sitä on enemmän, toisilla vähemmän. Rohkeutta meinaan. En nyt puhu rohkeudesta hypätä benjiä vaan rohkeudesta puuttua epäkohtiin.

Tätä jäin pohtimaan katsottuani elokuvan Piiat. Se käsittelee rotuerottelua 60-luvun Mississippissä. Valkoinen eliitti työllistää mustia naisia piikoina, kohtelu on usein ala-arvoista. Ja kuten sorto yleensä, se tässäkin tapauksessa synnyttää poteron myös toiseen päähän: mustien keskuudessa valkoisten kanssa kaveeraamista ei katsota hyvällä.

Sitten jostain tulee rohkeus, kun valkoinen nainen, Skeeter, haluaa kirjoittaa mustien piikojen kohtelusta ja kokemuksista. Toisen rohkean askeleen ottaa Aibilee, musta piika, kun hän lupautuu kertomaan oman tarinansa, kutsuu valkoisen naisen kotiinsa.

Molemmat ottavat riskin uhmatessaan yhteiskunnan lakeja ja järjestystä, mutta henkilökohtaisella tasolla he ottavat ehkä vielä suuremman riskin, nimittäin riskin tulla omiensa hylkäämäksi erilaisten näkemystensä tähden.

Toki heillä tuon riskin edessä on toistensa tuki. Kun puuttuu epäkohtiin, on tärkeää löytää samanlailla ajattelevia, yksin on raskasta taistella, vaikka oikeudenmukaisuuskäsitys olisi kuinka vahva. En silti voi asettaa niitä vastakkain, omien ja samanlailla ajattelevien hyväksyntää – molemmat ovat tärkeitä, en toivoisi kenenkään joutuvan valitsemaan niiden ihmisten välillä, joiden kanssa kasvoi ja joista löysi samankaltaisuuden.

Elokuvassa pahin skenaario ei toteudu, sillä molemmat naiset saavat tukea omista yhteisöistään. Mutta sitä nämä kaksi naista eivät voineet ennustaa. Mistä tuli rohkeus olla eri mieltä ja puuttua vallitsevaan järjestykseen, kun seurauksista ei voinut tietää mitään?

Kun Aibileelta kysytään, hän vastaa ”Jumalalta”. Onko se niin? Uskaltaa ottaa riskin tulla ajatuksineen omiensa hylkäämäksi, koska Jumala ei hylkää? Ehkä.

Ehkä vähän niinkin, että ihmiset uskaltavat toistensa tähden? Ehkä Skeeter ja Aibilee näkevät ihmisissä enemmän kuin sen, mitä ympäristö on sanellut – ihmisiä senkin jälkeen, kun rodut, järjestykset ja lait on riisuttu. Ehkä heidän ihmiskäsitykseensä kuuluu vapaus elää vailla sortoa tai sortajan roolia, ja se käsitys ihmisyydestä on tärkeämpi kuin hyväksyntä?

No, enpä edelleenkään asiaa melko perusteellisesti pohdittuani tiedä, mistä rohkeus tulee. Pienestä esimerkistä – olkoonkin sitten vain elokuva – ei liene haittaa, joten suosittelen Piiat-elokuvan katsottavaksi.

                                 Rohkeutta on puolustaa näennäistä vastapuolta. 🙂
                                                    (Kuvan lainasin täältä.)