Vaikka millainen tarina

img_3796.jpg

 

Kun kaappien kätköissä lojuu kaikenlaista vanhaa ja uutta, haalittua ja saatua, alkaa jossain vaiheessa tympiä. Kaikkea mummuloista ja kirppareilta löydettyä ei ole roskikseenkaan tohtinut työntää. Eräs sellainen on vanha virsikirja, kullankirjailtu, arvokkaan näköinen, mutta ah, niin vanha ja käyttöön jo kelpaamaton. Rakastan kirjoja, ja säästän niitä, vaikka taidankin lukea suurimmaksi osaksi läppärin näytöltä.

Virsikirjasta voi tehdä hyllyn. Kirjoille tietysti. Teepä sinäkin sellainen jostakin kivasta kirjasta.
 
Tässä ohjeet: Hyllyyn tarvitaan sopivankokoinen kulmarauta (rautakaupasta), muutama tylppäkantainen mutta terävä ruuvi, ruuvimeisseli, pikaliimaa ja sakset. Kulmaraudan on hyvä olla niin suuri, että se tukee kirjaa lähes koko takakannen leveydeltä. Leikkaa kirjan takasivuista kulmaraudan kokoinen pala pois, jotta rauta mahtuu sivujen väliin pullistamatta kirjaa. Aseta rauta kirjan keskelle, takakannen ja viimeisen sivun väliin siten, että kirja on tasapainossa. Ruuvaa rauta kirjan sivuihin kiinni keskiosaa kohti. Ruuvien on hyvä olla niin pitkät, että ne ylettyvät ruuvattuina vähintään paksun kirjan puoliväliin. Kun ruuvit ovat paikoillaan ja rauta pysyy sivuissa kiinni, liimaa takakansi kauttaaltaan takasivuihin kiinni. Liimaa voi laittaa sivujen väliin koko ruuvausmatkalta, jotta hyllystä tulee tukeva. Osa sivuista saa jäädä vapaiksi, jotta kirja vielä osittain aukeaa.
 
img_3786.jpg
 
img_3785.jpg
 
Ruuvaa kirjahylly seinään hyväksi katsomaasi paikkaan. Kun kiinnität kirjan seinään, osa kulmaraudasta jää näkyviin. Se kuitenkin peittyy, kun kasaat kirjoja hyllyyn. Kirjakasa ikään kuin leijuu seinällä ilman kiinnikkeitä.
 
img_3801.jpg
  
img_3803.jpg
 
img_3806.jpg
 

Virsikirja kannattelee nyt lukemisiani, vähän niin kuin se perusta, jolle itse olen elämäni perustanut. Jykevä kirja kestää. Isommat kirjat, hauraat ja huvittavat sanat, kaiken sen mikä pistää ajatukset uusiksi. Perusta on muuten sama, vaikka päälle kasautuisi millainen kasa, vaikka millainen tarina.

 

Kulttuuri Sisustus DIY Kirjat

Ystäväni Maria – se neitsyt

stefan_lochner_007_0.jpg

Tutustuin häneen joskus ala-asteella. Hän oli silloin jo kiehtova, jotenkin tosi rohkea ja vähän kummallinen – ja silti niin tavallinen. Näin hänet esiteltiin. Sellainen tavallisen ja kummallisen sekoitus, on aika kiehtovaa. Varsinkin kun hän osasi tehdä elämässä oikeita valintoja.  Niin kerrottiin.  Halusin tietää Mariasta lisää. Luin hänestä lastenraamatusta ja leikin nukeillani marialeikkejä. Minäkin halusin valita oikein.

 

Muistan ajatelleeni, että mitä jos Jumala tekee sen uudestaan ja valitsisi uuden lapsensa äidiksi tavallisen tytön Suomen Porvoosta. Mitä silloin vastaisin?  Rakas Jumala, joku vähemmän vaativa elämäntehtävä riittäisi minulle, kiitos! Aloin luottaa siihen, että ehkä Jumala ei toista kertaa haluakaan lasta ja jos näin kävisi, niin minut Hän jättäisi  ko. asiassa rauhaan. Seuraavaksi keksin kuitenkin jännittää sitä, lähettääkö Jumala minut lähetystyöhön Ambomaalle hämähäkkien ja käärmeiden sekaan. Niin että pitääkö aina vastata ”tapahtukoon Sinun tahtosi?”, vaikka Jumala saisi kummallisia visioita päähänsä eikä itse yhtään haluaisi vaikka sinne hämähäkkien sekaan.

 

Aikuisena olen monta kertaa ollut vihainen lapsuudestani tutuksi tulleelle Marialle. Tai en Marialle, vaan jollekin niille, jotka käsittivät hänet ihan väärin. Tahallaan tai vahingossa. Niissä perheväkivalta- ja muissa alistumistarinoissa, joihin Marian nöyryyden nimissä on naisia pakotettu, on Jumalan tahto kaukana. Oikea Maria ei olisi sellaiseen suostunut. Niin, koska Maria oli rohkea ja tutkiskeli kaikkea sydämessään.

 

Kirkkovuodessa on juuri nyt meneillään Marian ilmestymispäivän jälkeinen viikko, siksi kai olen miettinyt tätä lapsuudenystävääni taas vähän enemmän. En yhtään ihmettele, että häntä ei vain mietitä, vaan ihmiset ympäri maailman myös  rukoilevat suoraan Marialta apua. Niin minäkin tein vähän itseltänikin salaa: kuljin lapsettomuusvuosina Uspeskin katedraalin ihmeitätekevän maria-ikonin ohi ja huokailin. Molempien lapsieni ilmoittaessa tulostaan, muistin ikonin. Olikohan Marialla sittenkin osuutensa elämäni ihmeisiin?

 

”Tapahtukoon Sinun tahtosi”. Sitä rukoilen, mutta samoja asioita veivaan edelleenkin kuin lapsena: En todellakaan aina tiedä, mikä on Jumalan tahto. Siis  omassa elämässäni. Puhumattakaan muiden elämässä.  Sen olen ainakin ymmärtänyt, ettei minua väkisten Ambomaalle lähetetä.

 

Maria sentään tiesi olevansa oikealla tiellä, vaikka kärsikin sisäistä tuskaa. Enkelin viestiä ei kai voi kukaan ihminen noin vain unohtaa? Minun on usein tyytyminen epäselvempiin signaaleihin.  Se on epäreilua.

 

Olen kuullut enkelin ilmestyvän ihan tavallisille ihmisille ihan näinä aikoina.  Tällaisia ihmisiä pidetään vähän kummallisina  nykymaailmassa. Yliluonnollisista kokemuksista ei saisi puhua,  eikä niitä varsinkaan saisi kokea: ne sotkevat järkevien ihmisten järkevän ja hallitun maailman.  Minusta olisi tosi upeaa nähdä enkeli ja saada viesti Jumalalta. Tai niin ainakin luulen.  Sellainen kokemus vahvistaisi varmasti uskoa ja vahvistaisi muutenkin ihmisenä. Eivät kai ihmiset muuten nykyäänkin ihmeitä kaipaisi  – ja kokisi.

Suhteet Ystävät ja perhe Ajattelin tänään Syvällistä