Ylittäminen pelotti mutta puolitti kotimatkan.

Olen jo pienenä kuullut, että rohkeus ei ole pelon puutetta vaan toimimista silloin kun pelkää. Se ajatus mukanani kuljin talvipimeällä metsäreittiä serkkujen luokse ja yritin olla katsomatta taakseni koska tiesin että siitä seuraisi vain taaksekatsomisten kierre. Toisinaan katsoin, toisinaan juoksin koko matkan niin nopeasti kuin pääsin. Joskus oli taskulamppu, mutta siitäkin tuli joskus vain enemmän pelkoa kun ajatteli olevansa itse valokeilassa.

Monien läheisteni olen nähnyt pelkäävän valmistumista, pelkäävän irrottautumista opiskelun rytmistä, joka on saattanut monelle olla tuonut elämään turvaa jo kymmenen vuotta.

Pelolla on vallalle päästessään lamaannuttava vaikutus. Epävarmuus on valtavaa ja vaihtoehtoja ei tunnu löytyvän mistään.

Hauskaa on se, että selkeiden vaihtoehtojen määrä on monesti minulla vähentynyt myös niinä hetkinä, kun olen jostain löytänyt/saanut syyn olla rohkea. Tavoite kirkastuu hetkeksi, näen kauas ja olo on rauhallinen ja vakaa. Yleensä ne hetket kestävät vain vähän aikaa, mutta niistä voi saada apua myös tuleviin epäselvempiin hetkiin.

Erityisesti toiseen ihmiseen sitoutuminen ja toisesta vastuunottaminen on pelottava ja monisyinen asia. Sitä ei helposti nosteta kovin korkealle arvoasteikossa, jolla usein ainoa tai ainakin ensisijainen mittari on oma hyvinvointi.

Nepalilainen perinteinen yhteiskunta rakentuu useissa kohdin ajatukselle, jossa oma, toisen, yhteisön ja kulttuurin hyvinvointi muodostavat saumattoman kokonaisuuden. Sitä voidaan helposti käyttää väärin ja polkea yksilön oikeuksia, mutta siinä on myös ainakin itselleni jotain oppimista. Suvun, kylien ja etnisten ryhmien muodostamat yhteisöt tietävät missä mennään, kenellä on mitäkin ja mistäkin puute. Jos jollain joskus on, siitä jaetaan.

Raamatussa sanotaan kymmeniä kertoja ”Älkää pelätkö”. Hyvä käsky, toisinaan hieman vaikeasti noudatettavissa. Itselleni helpommin noudatettava johdanne siitä on ”Älä stressaa” tai ”Älä huolehdi”. Se tarkoittaa minulle sitä, että isoimmista kuvioista noin niin kuin uskonnollisessa merkityksessä on jo huolehdittu. Fyysisenkin maailman kanssa omat voimavarat on rajalliset, siitä kyllä saa muistutuksia joka päivä.

Aina ei ole varmuutta toiminnan seurauksista, mutta erityisen kiehtova seuraus kestää sen riskin. Rohkeus ei aina ole jokin tietty hetki, vaan usein sarja pieniä päätöksiä, joiden ketjusta saattaa joskus huomaamattakin seurata jotain suurempaa. Iso merkitys on mielestäni sillä, että on edes joitain ihmisiä, jotka vilpittömästi tukevat, muuttui päämääräsi sitten kaksi tai kaksikymmentä kertaa. Tai vaikka tekisi täyskäännöksen. Myös todennäköisyys matkasta nauttimiseen kasvaa, jos kokee, että suunta on oikea.

-Juudit