22. luukku: Voiko uskoa väärin?

22.jpg

Nimimerkki Vieläkö ehtii? kysyi, että pelottaako esimerkiksi minua koskaan, että uskon väärin. Mitä jos onkin yksi oikea näkemys Jumalaan, ja minä en näe niin enkä usko niin?

Kyllä, olen usein ajatellut, että mitä jos Jumala onkin sellainen, joka tuomitsee esimerkiksi siitä, että en ole heteroseksuaali, tai koska en ota Raamatun tekstejä kirjaimellisesti. Koskaan en ole pelännyt näitä, ajatellut vain, että se on mahdollista. Ehkä se, etten ole pelännyt Jumalaa, on ratkaisevaa. Minä en ole oppinut tuntemaan ankaraa, tuomitsevaa ja pikkumaista Jumalaa, joka jaottelee asioita oikeisiin ja vääriin. Olen oppinut tuntemaan ymmärtävän myötäkärsijän ja -iloitsijan, joka katsoo rakkaudella minua, kun erehdyn tai onnistun.

Raamattu ei ole minulle dogmaattinen oppikirja Jumalasta vaan jotain, minkä tekstit saavat merkityksensä suhteessa jokaisen omaan elämään, kokemuksiin ja tunteisiin, ei niinkään järkeen. Ne avautuvat kullekin omalla tavallaan hiljalleen elämän ja kokemuksen karttuessa, jos niitä haluaa tutkistella. Ja itseään on haluttava tutkistella suhteessa niihin. Toista ei minun mielestäni. Toisella ihmisellä on omat tunteensa, ajatuksensa ja kokemuksensa, joita minun ei pidä vähätellä. Toisen erilaisen tavan uskoa ei pitäisi olla minulta mitään pois, eikä minun toisilta.

Minä en pelkää Jumalaa. Se on hyvä tunne. Minä en voisi hakea mitään turvaa sellaisesta, mikä minua pelottaa. En näe mitään jumalallista, arvostusta tai kunnioitusta ansaitsevaa sellaisessa, että tekisin ja jättäisin tekemättä asioita rangaistuksen pelossa tai palkkion toivossa. Millainen moraalinen olento on sellainen? Minä elän, yritän toimia hyvin. Erhedyn. Ei mitään käsitystä, milloin teen oikein tai väärin.

Saatan uskoa väärin ja ajaa asioita, jotka ovat Jumalaa vastaan, sen riskin otan. Jos näillä mennään helvetiin, niin sinne sitten. Ei minua pelota, mutta en ole turvallisinkaan mielin, olen vain rauhassa, tässä. Jätän kaiken uskoni varaan, en tiedä lopulta mitään kuitenkaan.

desmond-tutu-anti-homophobia.jpg

Desmondkaan ei halua homofobiseen taivaaseen.
Nanna esitti marraskuussa myös aiheellisen uhkan, että olisi myös todella ärsyttävää,
jos ne tyypit, jotka katsovat asiakseen tässä elämässä sättiä minua vääränlaisesta uskostani,
olisivat seuranani helvetissäkin…

Hemuli

Hyvinvointi Mieli Suosittelen Syvällistä

Luukku 21: Milloin olet kohdannut Jumalan?

numero 21.jpg

 

 

Kohtasin Jumalan tänään monta kertaa.

Ihan ensimmäiseksi aamulla,  kun tyttäreni halasi minua ja sanoi: ”Äiti, minä rakastan sinua tosi tosi paljon”. Olen varma, että Jumala oli siinä rakkaudentunnustuksessa läsnä siunaamassa kahta halaavaa.

Olin lähdössä messua toimittamaan, taivas oli punaisellaan, kuin toivottaen tervetulleeksi uuteen päivään. Paljon kauniimpaa ei olisi enää voinut olla.

Huikkasin mielessäni: ”Hei, kiitos Isä siellä ylhäällä. Järjestit ihan mahtisään”

Huoltoasemalla tapasin ystävän, joka oli keräämässä  joululahjaa äidille, joka on tiukilla.  Minä en tunne tätä lahjan saajaa, mutta olen tosi iloinen, että saan olla mukana tuottamassa joulumieltä shampoiden ja elintarvikkeiden muodossa. (Itsekin olen saanut vaikka mitä lahjoituksia, kun on ollut taloudellisesti tiukkaa.) Tällaiset hiljaiset piilossa hyvää tekevät ihmiset – he ovat Jumalan lahja. Luojan kiitos heitä on. Hyväntekemisen mieli on sellainen, että se tarttuu. Siihen voi jäädä  koukkuun. Jos vain itselleen ostaisi shampoita ja ruokaa ja yksin söisi, ei siitä niinkään iloa saa.

Ruokkimisihmeitä tapahtuu nykyään paljon. Minulle ne ovat merkki Jumalan olemassaolosta ja vaikuttavuudesta täällä. Jos Jumalaa ei olisi, tapahtuisiko näitä piilossa toisten auttamisia?

Messussa kohtasin Jumalan tutuissa uskollisissa mummoissa, jotka ottivat taas niin avosylin ja kiitoksella vastaan. Ja ehtoollisessa kohtaan aina Jumalan. Tänään ehtoollisen jälkeen mieli oli taas keveämpi ja omat vastuut helpompia kantaa. (Vaikka en tätä tunnetasolla aina ehtoollisen jälkeen koekaan, uskon silti Jumalan olevan ehtoollisessa mukana.)

Ja Jumalan sanassa, Raamatussa kohtaamme Jumalan – näinhän meitä opetetaan. Usein Raamattau lukiessa jokin lause tai asia jää mieleen muhimaan. Tänään jäin miettimään Joosefia ja Maria ja heidän tärkeää tehtäväänsä maailmanhistoriassa. Ja kyllä, minäkin halua olla toteuttamassa Jumalan hyviä suunnitelmia omalta  paikaltani (vaikken kuvittelekaan olevani mikään Maria tai Joosef).  Mutta tekemistä kyllä piisaa.

Iltapäivällä saimme vieraaksi ystävät. Uskon, että Jumala oli mukana rupatteluissa ja ruokapöydässä. Istui ikään kuin yhdellä tuolilla pöydän ympärillä ja hymyili 🙂

Nämä kohtaamiset olivat tältä päivältä. Uskon, että Jumala on kaikessa elämässäni mukana. Mutta …

Minulla on muutama ns. yliluonnollinen kokemus myös Jumalan kanssa. Yksi tapahtui vuosia vuosia sitten kun olin kovin ahdistunut, enkä tiennyt mitä pitäisi tehdä.  Silloin ”kuulin” sanat: Laita käsi ylös (olin kotona, makasin omalla sängylläni ahdistuneena), tottelin ”ääntä” ja tunsin, kuinka käteeni tartuttiin kovin voimallisesti, enkä saanut laskettua kättä alas. Samalla täytyin kokonaisvaltaisella rauhalla ja tiesin, että asiat järjestyvät.

Koska en jatkuvasti hyppelehdi yliluonnollisissa kokemuksissa, olen useasti palannut tuohon nuoruuteni kokemukseen ja kohtaamiseen Jumalan kanssa.

Tiedän, sen voi varmasti selittää jotenkin – pois. Mutta miksi pitäisi? Se kokemus on kantanut  vuosia. Yhä edelleen uskon, että asiat järjestyvät. Tavalla tai toisella. Minulle on niin luvattu.

Jumala olisi voinut jäädä tänään myös huomaamatta. Näkökulman voi valita. Uskon silmin asiat ja ihmiset, vaikeudetkin näyttävät merkityksellisiltä.

 

  • Minna T.
Suhteet Oma elämä Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta