Uuden Suomen kolumnisti Martti Asikainen kirjoittaa NASA:n teettämästä tutkimuksesta, jossa tutkijajoukko toteaa, että ihmiskunnan päivät ovat varsin pian luetut. Kolumnistin sanavalinnat ja kolumnin sisältö tuovat minulle mieleen uskonnolisen puheen. Tällä en tarkoita, etteikö tutkimus, jota Asikainen kommentoi, kuulostaisi tieteellisesti pätevältä, vaan sitä, että todella merkittävistä asioista ei voi puhua kuin merkityksiä täyteen ladatuilla sanoilla. Yleensä maailmanlopusta, ahneuden aiheuttamasta kärsimyksestä ja solidaarisuudesta ainoana pelastuksena olen kuullut saarnattavan kirkossa, en sanomalehdessä. Nyt kuitenkin kolumnisti kirjoittaa:

– Paras mahdollinen heidän näkemänsä skenaario olisi se, että maailman eliitti ryhtyisi hyvissä ajoin huomattaviin yhteiskunnallisiin rakennemuutoksiin, ja lykkäisi näin ikään yhteiskunnan romahtamista solidaarisuudellaan. 

 

Solidaarisuus, toisen rinnalle asettuminen, on arvo. Siitä pitäisi seurata arvon mukaiset valinnat. Nuo valinnat on esitetty tutkimuksessa ratkaisuina, joilla voitaisiin pehmentää globaalia yhteiskuntajärjestelmien romahtamista ja lievitää sekasortoa. Ensimmäinen asia, jota tutkijat esittävät, on taloudellisen eriarvoisuuden vähentäminen ja tuloerojen kaventaminen. Toisena kohtana on luonnonvarojen oikeudenmukainen jakaminen kaikkien maailman ihmisten kesken. Kolmas asia koskee energiataloutta: uusiutumattomista luonnonvaroista tulisi siirtyä uusiutuviin. Neljänneksi kohdaksi tutkimuksessa listataan väestönkasvuun puuttuminen (jos se ei olisi edellisten kohtien seurauksena jo taittunut). 

Vaikka keinot kuulostavat paljon toistetuilta ja järkeviltä, ja solidaarisuus arvona kauniilta, ei kolumnisti usko niiden toteutuvan. Ei se minustakaan siltä näytä. Juuri nyt Suomessakin – länsimaisessa demokratiassa ja vauraassa hyvinvointivaltiossa, jossa olisi mahdollista ja tulisi tehdä eettisesti ja ekologisesti kestäviä valintoja – hallitus tahtoo kasvattaa tuloeroja ja leikata kaikkein köyhimmiltä. 

Minua ei sinällään kauhistuta ihmiskunnan tuhoutuminen tai kuolema. Minua kauhistuttaa aika ennen sitä. Nälänhätä, niukkenevista resursseista taisteleminen, ekokatastrofipakolaiset, sodat ja väkivalta, loputon koston kierre oikeusjärjestelmien kaaduttua, epäluottamus, kipu ja kärsimys. Niiden vuoksi haluan puhua solidaarisuudesta ja harjoittaa solidaarisuutta. Uskon, että auttamalla toista autan itseäni. Nykyisenkaltaisen systeemin romahtamiseen ja energiakriisiin voin varautua asentamalla aurinkopaneelin, opettelemalla käytännön taitoja kuten lypsämään vuohia, istuttamaan perunoita ja keräämään villiyrttejä. Yritän olla kiinnittymättä aineelliseen ja keskittyä sen sijaan aineettomaan pääomaan. Tärkeimmäksi selviytymiskeinoksi näen kuitenkin luottamuksen rakentamisen ja ylläpitämisen toisiin ihmisiin. En pärjää yksin. Kukaan ei. Alathan sää mua? 
 

– Mirka Maaria  

 Kuva: Pawel Kuczynski