Kaikki hienot miehet

800px-Da_Vinci_Vitruve_Luc_Viatour.jpg

Tänään on kansainvälinen miesten päivä. En ole kuullut siitä aiemmin. Sitä on vietetty marraskuun 11. päivä vuodesta 1999 lähtien. Kalenterissani siitä ei ole mainintaa. Itä-Euroopassa naistenpäivää juhlitaan näyttävästi. Suomessa ei, mutta kyllä minä olen joitakin onnentoivotuksia kuullut joka naistenpäivä ja joskus saanut jonkun muistamisenkin. Ja kaksi iänikuista vitsiä kuulen jokaisena naistenpäivänä. Ensimmäisessä tokaistaan, että naistenpäivä on 8.3., miestenpäivä on joka päivä. Tämän kuulee naisten suusta. Ja miehet sanovat, tänään on naistenpäivä, mutta miksei koskaan ole miestenpäivä. No onhan se, tänään, kukaan ei vain tiedä siitä.

Minä olin ajatellut muistaa miestenpäivää kehumalla miehiä tässä blogissa, mutta minulle paljastui, että niin ei sovi enää tehdä. Ajatukseni miesten kehumisesta ovat ilmeisesti suoraan 50-luvulta. Näin ainakin pikagallup työpaikallani osoitti. Kysyin työtovereiltani, miehiltä ja naisilta, että missä heidän mielestään miehet ovat yleisesti ottaen parempia kuin naiset. Sain yhden vastauksen. Voivat näytelmissä naisia helpommin saada Jeesuksen roolin.

Miestä ei saanut kehua missään naista paremmaksi, koska se kaventaa naisen roolia. Ainahan jossain on joku nainen joka taitaa jonkun mieheen liitetyn ominaisuuden miehiä paremmin. Tiedän tämän, mutta voisimmeko ajatella tätä näin yleisesti. Emme voineet, koska samalla olin kaventamassa miehen roolia. Jos liitin jotakin ominaisuuksia mieheen kehumismielessä, olin ahdistamassa nurkkaan joitakin toisia miehiä. Kun kehuu jotakin ominaisuutta, laittaa kapeaan muottiin miestä, jolla tätä ominaisuutta ei ole. Jotenkin päädyttiin siihen pisteeseen, että eräs työtoveri epäili minun ajattelevan, että miehet saavat olla töissä vain autokorjaamolla ja eivät missään nimessä sairaanhoitajina.

Eikö miehiä saa enää kehua ilman sukupuolisotaa? Saisiko naisia? Ollaanko me kaikki vain ihmisiä ja muuta ei voi myöntää ääneen kuin sen, että nainen on parempi synnyttämään kuin mies. Silläkin riskillä, että saan kamalan vanhoillisen leiman otsaani, kehun miehiä pikkuisen miestenpäivän kunniaksi.

Tätä listaa kootessani minulla oli mielessäni ne miehet, jotka ovat elämässäni. Isä, veli, ukki ja pappa (isoisät kyllä jo edesmenneitä) monta miespuolista kaveria, appi ja lanko, yksi uroskoira ja tärkeimpänä aviomies. Minä pidän miehistä, koska ovat reiluja, halaavat lujasti, ovat hyviä jutunkertojia, eivät analysoi liikaa, eivät juoruile selän takana, avaavat oven ja auttavat kantamaan kassin, tarjoavat tuolia aina kun ravintolapöydässä on ahdasta, tulevat muuttoavuksi, kehuvat selän takana, ovat tosi hyviä ruuanlaittajia, eivät ole taipuvaisia dramatiikkaan, eivät jää vatvomaan menneitä murheita ja osaavat sanoa erilailla painokkaasti, että hei, kyllä kaikki järjestyy.

Nanna H.

Kuva: Leonardo da Vinci: Vitruviuksen mies, Wikipedia

 

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Uppoutumisen armolahja

instagramcapture_8dd94c50-9269-4a23-b486-d2e6dddcc1eb.jpg

Ensilumesta olen innostunut pitkään. Tänä vuonna jo syyskuussa.

Spontaanius, innostuminen, heittäytyminen, antautuminen, paneutuminen – rakkaalla lapsellani on monta nimeä.

Olen sitä tyyppiä, joka näitä kokee aina silloin tällöin. Kuluneina viikkoina innostuksellani on ollut kolme kohdetta; gradu, ooppera ja matkahaaveilu. Käytännössä se näkyy esimerkiksi niin että herää kuuden tunnin yöunien jälkeen ja vapaaehtoisesti pienessä päänsäryssä lähtee ulos ja kävelee noin 2 kilometrin tuntinopeutta (parantuva nilkanrevähdys) yliopistolle vain jotta pääsisi ensimmäisenä käsiksi Sirkka Hirsjärven ja Helena Hurmeen teokseen Tutkimushaastattelu. Siten ehtii tutkailla sitä edes jonkin aikaa ennen illan viiden tunnin treenejä, joista suurin osa menee oman vuoron odotteluun. Ja koko ajan on jotenkin perustavanlaatuisen hyvä ja innostunut fiilis.

Jäin tässä kaiken innostumisen keskellä pohtimaan, mistä se oikein syntyy? Mistä tulevat ne palaset, jotka paikalleen loksahtaessaan saattavat saada aikaan mm. muutosta, ikimuistoisia kokemuksia, oppimista, ymmärryksen ja tajunnan laajenemista, tunteiden vuoristorataa jne.?

Motivaatio on ainakin iso juttu. Motivaatio taas syntyy ymmärtääkseni siitä että tekeminen on sellaista, jonka kokee oikeaksi ja hyviä asioita edistäväksi. Ja sitten että on resursseja, aikaa ja energiaa. Mahdollisesti kannustusta, ihmisiä, joiden kanssa saa näitä innostuksiaan jakaa. Ehkä positiivinen ja rakentava palaute joka ainakin voi vaikuttaa siihen, kuinka kauan innostus kestää.

Kirkko on aika hyvä paikka uppoutua. Aiemmin ajattelin, että jos kirkosta tai uskosta innostuu, antautuu ja heittäytyy jotenkin tosi näkyvästi, niin kyseessä on ”hihhuli” ja hihhulilla tarkoitettiin jotenkin järkensä poisheittänyttä ja toisessa todellisuudessa elävää.

Onneksi olen oppinut, että kirkon, uskon ja kaiken siihen liittyvän suhteen voi olla innostunut. Sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että samalla heittäisi oman ajattelunsa pois, vaan päinvastoin, että antaa omat aivonsa ja sydämensä kirkon käyttöön. Toisaalta kirkon viestistä ja sanomasta voi innostua ja laittaa sen käytäntöön myös kirkon ulkopuolella, tai kirkkoa voi kantaa mukanaan minne meneekin. Riippuu, miten kirkon määrittelee ja mistä ja millaisesta kirkosta milloinkin puhuu.

Mutta että monia asioita tarvitaan tai ainakin jotain osa-aluetta runsaasti, että pääsee innostumisen vaiheeseen. Onneksi ihan perusvaihteellakin saa toisinaan asioita aikaiseksi, ei tarvitse ajatella että elämä on jotenkin oikeampaa silloin kun paahtaa mielen tai käytännön moottoritiellä kahtasataa.

Marraskuuhunne toivon kynttilöitä ja suosittelen norjalaista kansanmusiikkia.

-Juudit

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään