”Could you understand beauty of the beast?”
Huvittavaa, että Lordista bändeineen kauhistuivat juuri monet
kristityt tahot, kun kysymykset ovat minusta jotain, mitä juuri kristityn pitäisi kysyä itseltään.

Yhtään väheksymättä sitä, että kirkolla on vakavia ongelmia periaatteellisella tasolla esimerkiksi suhtautumisessaan seksuaalivähemmistöjen (joihin minäkin kuulun) oikeuksiin, niin kysyn sinulta, että mitä tiedät kirkosta siitä, mitä siellä tehdään arjen tasolla seurakunnissa? Tiedätkö, että seurakuntien diakoniatyö auttaa niitä, jotka tipahtavat kaikkien valtiontukien ulkopuolelle? Tiedätkö, että seurakuntien papit hautaavat ne ihmiset, joiden hautajaisiin ei tule ketään, ja niissäkin hautajaisissa he puhuvat kuolleelle ihmiselle, tästä ihmisestä niin kuin hän olisi ollut heille arvokas ja rakas, koska he uskovat, että jollekin ihmistä suuremmalle hän oli.

Tässä maailmassa on helppo kyynistyä: ystävä pettää, kumppani jättää, vieras ryöstää, sota tappaa – miksi helvetissä minä nostaisin sormeanikaan toisten ihmisten eteen, jotka kuitenkin tuottavat kärsimystä jollekin. Tai on helppo tuudittautua omaan pumpuliinsa: onneksi minulla on rakastava perhe, koti, ruokaa, rahaa ja ystäviä, jotka ottavat kiinni, jos putoan – sulkea silmänsä kärsimykseltä. Vaikeinta on välittää niistä, joilla ei ihmisten silmissä, inhimillisyyden rajoissa ole mitään arvoa: pettäjä, jättäjä, ryöstäjä, murhaaja, raiskaaja, juoppo, joka joi lastensakin rahat… Ymmärrän, että heidän läheistensä, uhriensa on vaikea tai mahdotonta kaiken kokemansa ja kärsimänsä jälkeen antaa anteeksi, auttaa pulasta, tulla hautajaisiin. En syytä heitä. Mutta minä uskon yhteiskuntaan, jossa kamalinkin ihminen nähdään ihmisenä jollain yhteiskunnan tasolla kaikkien kauheiden tekojensa ja ominaisuuksiensa takaa. Jos ajattelemme, että joku ihminen ei ansaitse tulla ruokituksi ja nähdyksi, korotamme itsemme, kiellämme mahdollisuuden, että se olisi saattanut olla minä tai joku minulle rakas, joka sössi elämänsä ja pahimmassa tapauksessa toisen ihmisen elämän. Se olisin saattanut olla minä, jolle kaikki käänsivät selkänsä.

Luovuttamattoman ihmisarvo on edelleen kristinuskon ydintä minulle, ja näen sen toteutuvan seurakunnan arjen perustyössä. Maailma, jossa kaikki on kaupan, ihmisten tuomitsevuus hirvittävää, on mieleni sisällä hieman parempi paikka, kun tiedän, että vielä on instituutio, jonka arvoihin kuuluu ruokkia minut ja minun puolestani uskoa, että minua kuitenkin joku rakastaa, vaikka minusta tulisi ihmishirviö ja kaikki kääntäisivät minulle selkänsä.

Alla videossa Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherra (JA TV:STÄ TUTTU :D) Teemu Laajasalo kertoo, mitä hyvää Kallion seurakunnassa ja monessa muussa seurakunnassa Suomessa tehdään. Seurakuntavaaleissa on kysymys tästä: seurakunnissa tehdään hyviä asioita, jos niistä ovat päättämässä hyvän tekemistä tahtovat ihmiset. Hyvän tekemiseen tarvitaan uskoa hyvän tekemiseen, uskoa hyvään pahan keskelläkin. Seurakuntavaalien yhteydessä valitaan myös edustajat kirkkovaltuustoon. He puolestaan äänestävät niistä ihmisistä, jotka päättävät kirkon linjauksista esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen asemasta kirkossa. Siinä on ainakin kaksi hyvää syytä äänestää seurakuntavaaleissa 9.11.

//www.youtube.com/embed/xQ-ZCd3ZWq4